~ Epilogi

Kauanpa siinä sitten kesti, mutta vihdoin, tässä sitä ollaan. Epareita julkasemassa, ensimmäisessä loppuunsaatetussa ficissäni. o.o 

Tän ficin aikana oon kehittyny huimasti kirjottamisessa ja kaikessa.... Seuraava ficci onkin sitten vielä salaisuus x3
Mutta ennenkuin luette, haluaisin vielä kiittää lukijoita ja isot kiitokset Miljalle kun oot auttanu kaikessa <3 Olet ihana <3.

Ensilumi oli jo satanut maahan, kun minä ja pojat eräänä lokakuisena aamuna heräsimme suuresta kämpästämme. Kello oli vasta puoli seitsemän, kun Niall jo tulla tassutteli huoneeseeni herättämään minua. Hän istui sänkyni laidalle ja hymyili salaperäisesti. Poika oli vain t-paidassa ja boxereissa, mutta ei näyttänyt palelevan vaikka lämmitys ei ollutkaan päällä.

''Kävisit edes laittamassa housut jalkaasi ennenkuin jäädyt!'' naurahdin unisesti ja heitin Niallia tyynyllä. Poika otti sen vastaan ja heitti takaisin. 

''Minulla on parempi idea'' tämä vastasi virnistäen, ja tuli viereeni. Hän painoi päänsä tyynylleni ja veti peittoa päälleen. Menin itsekin takaisin makuulle pojan viereen ja kiedoin käteni tämän ympärille. Niall teki samoin, ja puhalsi hellästi ilmaa korvaani. Olimme siinä hetken hiljaa, kunnes Harry, Liam, Louis ja Zayn koputtelivat ovellani. Laskin pojat sisään, ja nämä virnistelivät meidät nähdessään. 

''Minä kun luulin että teidän välillä ei ole mitään!'' Harry tuhahti, mutta naureskeli itsekin. Irroittauduin Niallin otteesta ja nousin taas istumaan. 

Olimme alkaneet seurustella Niallin kanssa kaksi viikkoa sitten, viikko sen jälkeen kun tämä oli päättänyt palata kotiin. Emme viitsineet vielä ilmoittaa sitä pojille, mutta nyt näytti olevan sen aika.

Katsoin Niallia, ja tämä nyökkäsi. 

''Hey c'mon, mitä tuo teidän silmäpeli on? Minulta on tainnut mennä jotain ohi ja lujaa'' Louis kommentoi.

Kerroin pojille varovasti suhteestamme, ja kaikkien muiden paitsi Harryn leuka loksahti auki. Silti hänkin näytti onnelliselta puolestamme, tai en tiedä kuvittelinko vain.

Aamu sujui yhdessä nauraen ja hengaillen. Puolenpäivän aikoihin ilmoitin pojille lähteväni käymään hotellilla Liamin autolla, sillä olin vihdoin saanut suoritettua ajokortin.

Astuin sisään aina yhtä puhtaaseen hotelliin ja kipusin portaat yläkertaan. Siivosin kaikessa rauhassa muutaman huoneen ja olin juuri pyyhkimässä pölyjä erään taulun nurkista, mutta silloin puhelimeni alkoi soittaa tuttua hälytystä. Nyrpistin nenääni, ja kaivoin luurin taskustani. Ensin luulin, että olin laittanut epähuomiossa herätyksen väärään aikaan, mutta sitten minulle valkeni: Tänään illalla  palaisin Suomeen isän kanssa. Katsoin epäuskoisena puhelintani, ja heitin sen seinään johon tuli pieni lommo. En välittänyt siitä vaan nostin puhelimen lattialta ja päätin soittaa pojille. Puhelin ei kuitenkaan enää käynnistynyt. Manasin mitä hirveimpiä kirouksia mielessäni ja säntäsin huoneen toiselle puolelle missä sijaitsi lankapuhelin henkilökuntaa varten. Näppäilin ulkomuistista kotinumeron. Ensimmäinen piippaus. Oli hiljaista. Toinen. Kolmas.
Aloin jo hermostua. Hikipisarat valuivat ohimoltani. Odotin vielä hetken kunnes vastaaja meni päälle.
Heitin luurin kiukkuisena pöydälle ja rynhtäsin ulos huoneesta. Juoksentelin hetken käytävällä ja käännyin eräästä mutkasta vasemmalle, ja törmäsin päistikkaa pomooni. Tuo isokokoinen, pyylevä keski-ikäinen nainen oli kellahtaa kumoon, mutta sai tukea seinästä.
''Hyvän tähden Iris, missä palaa?'' hän henkäisi.
''Tuotanoin, ei missään. Minulla... minun pitäisi päästä kotiin. Nyt heti, asia on tärkeä''
Hän katsoi minua epäuskoisesti, mutta kaivoi työpuhelimensa esille ja soitti jollekkin.
''Päivää, minä tässä. Saisinko sijaisen hetkeksi toiseen kerrokseen? Selvä, kiitos. Kuulemiin.
Voit mennä.. Saanko udella, miksi moinen hoppu?'' tämä kysyi ystävälliseen mutta terävään sävyyn.
''Kiitos paljon! Tänään on viimeinen päiväni Lontoossa ja täällä töissä ellet muista'' vastasin huohottaen.
''Aivan, tosiaan! Nytkö sinä jo lähdet? Minä kun muistin että vasta ensiviikolla''
''Lentoa siirrettiin. Saanko mennä? Minun pitää pakata ja... hyvästellä kämppikseni'' sanoin palan tarttuessa kurkkuun hyvästi sanan kohdalla. Tuntui mahdottomalta etten ehkä näkisi poikia pitkään aikaan, kenties koskaan. Halusin viettää aivan viimeiset hetket heidän kanssaan ennen eroa.
Kiilasin aulaan, ja jätin hotellin taakseni. Liamin auto odotti parkissa. Menin sisään ja kiskoin turvavyön päälleni. Kaasutin pois hotellin pihasta ja käännyin kohti suurkaupunkia. Ruuhkassa tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin kotipihaan ja pomppasin pois autosta. Juoksin kevyessä lumisateessa takaovelle ja avasin oven. Ryntäsin pimeään olohuoneeseen ja sydämeni löi kahtasataa.
''Pojat! Oletteko kotona? Vastatkaa!'' huusin epätoivoisena. Vastausta ei kuulunut.
''Voi helvetin helvetti.. he ovat poissa''nyyhkytin ja istuin punaiselle sohvalle kyynelten valuessa norona kasvoillani.

( Harryn näkökulma)
Kuulin ääniä alakerrasta. Joko pojat tulivat? Vastahan he lähtiät kauppaan. Unohtivatkohan he jotain taas?
Nousin istumaan sängylleni ja suljin telkkarin. Käppäilin kaikessa rauhassa alakertaan, kunnes kuulin nyyhkytystä ja jotain epämääräistä muminaa.
''Ja.. nyyh.. minä niin olisin.. niisk.. halunnut viettää viimeiset hetket Niallin ja muiden kanssa.. '' kuulin olohuoneesta, jota seurasi itkemistä.
Kummastuneena juoksin loput portaat alas olohuoneeseen ja löysin Iriksen joka itki sohvaa vasten.
''Iris, mikä on? Etkö olekaan töissä?'' kysyin hiljaa ja istahdin tytön viereen sohvalle ja silittelin tämän hiuksia.
Hän pomppasi kuin sähköiskun saaneena ja pian hän roikkuikin kaulassani.
''Minä kun luulin että täällä ei ole ketään!'' tyttö ulvoi paitaani vasten.
''Miten niin? Mitä on tapahtunut?'' kuiskasin tämän korvaan.
''Etkö muista? Tänään minä lähden täältä kokonaan. Palaan Suomeen sen pahoinpitelijän kanssa!'' tyttö vingahti ja painautui minuun kiinni vielä enemmän. Kiedoin käteni tiukemmin Iriksen ympärille ja suutelin tätä suoraan huulille. Yhtäkkiä Iris nousi ja katsoi minua kun olisi nähnyt aaveen. Samassa tajusin tehtyäni pahan virheen.
''Iris anna anteeksi! Unohdin että olet Niallin kanssa. Se ei merkinnyt mitään, yritin vain lohduttaa!'' selitin nopeasti kun tämä kääntyi poispäin minusta.
''Joo. Se on okei. Missä pojat ovat?'' hän kysyi yhä katse tiiviisti silmissäni.
''Lähtivät kauppaan, palaavat varmaan ihan pian'' vastasin, ja yritin olla katsomatta tyttöä.
Noin puolen tunnin kuluttua tuttu auto kaarsi pihaan ja Louis hyppäsi kuskin paikalta ja juoksi sisään.
Muut kantoivat kauppakasseja ja Zayn ärähti:
''Voisit sinäkin tulla auttamaan näiden kanssa! Ota edes yksi'' hän tiuskaisi Louisille joka vai kohautti olkiaan ja kääntyi oven suusta ja tarttui Zaynin ojentamaan kassiin.
Iris ei jäänyt odottelemaan että kaikki ehtisivät sisään, vaan oli jo puolimatkassa autolle, missä Niall lappasi pudonneita tavaroita takaisin muovipussiin.
Menin tytön perässä pihalle. Iris seisoi Niallin edessä ja katsoi tätä surullisena samalla kun selitti miksi oli tullut etuajassa kotiin.
''...Joten minun on palattava tänään isän kanssa Suomeen'' hän päätti lauseen. Niall katsoi ensin ilmeettömästi ja yritti ilmeisesti ymmärtää kuulemaansa. Lopulta hän vain pudisti päätään ja työntyi ohitseni sisään.

Iltapäivällä (kaikkitietäviä hetkiä)
Talossa oli hiljaista. Iris, Niall, Harry, Liam, Louis ja Zayn istuivat keittiön pöydän ääressä ja kukaan ei katsonut keneenkään tai sanonut mitään. Sitä oli jatkunut on toista tuntia. Kun Iris oli kertonut tämän illan menosta, heidän välilleen oli laskeutunut eräänlainen pingote. Lopulta Niall rikkoi hiljaisuuden.
''Minä en anna sinun lähteä Suomeen isäsi kanssa''
Kaikki päät kääntyivät häneen. Niallin huulet olivat yhtenä tiukkana viivan, ja hänen katseensa kiersi jokaisessa.
''Mitä sinä oikein tarkoitat?'' Louis kysyi. Niall nousi seisomaan.
''Sitä, että en kestä ajatusta Iriksestä joka makaa puolikuolleena jossain nurkassa isänsä hakkaamana. Minä tulen mukaasi'' Niall pamautti. Harry haukkoi henkeään, Zayn kaatui tuolilla ja Iris näytti pyörtyvän siihen paikkaan.
''Et.. et sinä voi. Sinulla on bändi ja kaikkea. Ajattele nyt. Et voi hylätä One Directionia ja miljoonia fanejasi!'' Iris huudahti.
''Mukaan lukien sinua. Sinäkin olet fani. Paljon enemmänkin. Pojat, muistattehan sen valan, jonka vannoimme joskus vuonna Kevin ja Carrot? Se, ettemme hylkää koskaan fanejamme emmekä toisiamme..''
''Niall, tuossa ei ole mitään järkeä!'' Harry karjaisi. ''Jos sinä lähdet, hylkäät meidät!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!'' Niall huusi takaisin.
''Kumpi on tärkeämpi?! SINULLA ON SE, MITÄ OLET AINA HALUNNUT!! KUULUISUUTTA, FANEJA... JA AIJOT LAITTAA SEN KAIKEN HUKKAAN!!!!'' Harry huusi niin että ikkunat helisivät.
''MUTTA MINULLA EI OLE OLLUT MONEEN VUOTEEN TYTTÖYSTÄVÄÄ! OLEN SAANUT MONIA TILAISUUKSIA, MUTTA EN OLE KOSKAAN LÖYTÄNYT SITÄ OIKEAA!! JA SE OIKEA ISTUU NYT SIINÄ, SINUN VIERESSÄSI!!'' Niall karjaisi.
''NYT RIITTÄÄ!'' Iris puuttui. ''Niall, Harry on oikeassa. Et voi tulla mukaan, isä saattaisi hakata sinutkin.
Ja sinun onnesi on täällä! Ei minun kanssani siellä pakkasessa ja ankeudessa...''
''Osaan puolustaa itseäni, ja jos tarve vaatii, sinua myös. Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen! Minä...''
''Sinä..?'' Liam sanoi kysyvästi.
''Minä jätän bändin. Iriksen takia'' Niall sanoi, lysähti takaisin penkille ja painoi kasvot käsiinsä.
''Niall et sinä voi. Meillä on kolmen vuoden levytyssopimus jonka sinä olet allekirjoittanut meidän muiden mukana!'' Louis hermostui.
''JA VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!! JOS VÄLITÄN JOSTAIN, NIIN HÄNESTÄ!!'' Niall huusi taas ja osoitti Iristä. Liam nousi ylös, ja näytti yhtäkkiä kuolemanväsyneeltä.
''Sinä olet päästäsi sekaisin. Mene nukkumaan'' hän sanoi päätään pudistellen ja poistui keittiöstä.
''Vai että päästäni sekaisin..'' Niall ähkäisi. ''Jos joku tässä on päästään sekaisin niin sinun isäsi''
''Joka tapauksessa Niall, viimeisen kerran, sinä et tule minun mukaani. Asia on loppuun käsitelty'' Iris huokaisi ja lähti Liamin perään. Kuului oven pamahdus, ja koivumetsää esittävä maalaus tipahti lattialle.
''Vielä minä niille näytän'' Niall puhisi ja vetäytyi hänkin huoneeseensa. Zayn ja Louis vilkaisivat toisiinsa ja alkoivat tehdä lähtövalmisteluja.
Jonkin ajan kuluttua kun Iris oli pakannut, he olivat kaikki kuusi eteisessä. Iris itki, ja pojat tungeksivat hänen ympärillään hyvästelemässä.
''Minä en ihan totta haluaisi lähteä'' Iris nyyhkytti Louisia vasten.
''Älä itke prinsessa, tapaamme vielä'' Louis yritti lohduttaa tyttöä ja antoi tälle suukon poskelle.
''Louis on oikeassa. Emme me sinua koskaan unohtaisi'' Harry yhtyi lohdutukseen ja otti Iriksen tiukkaan halaukseen. Liam ja Zaynkin tulivat halaamaan. Niall oli hieman syrjemmällä, mutta ei tehnyt elettäkään hyvästelläkseen Iriksen.
Iris katsoi Niallia pitkään. Niall yritti kääntää katseensa pois, mutta ei pystynyt.
Niallin silmistä valui kyyneliä, ja sitten hän romahti. Hänen jalkansa pettivät ja hän pyllähti maahan.
''Minä en halua päästää sinua'' poika sopersi kun Iris istui tämän viereen lattialle.
''Ei tämä minullekaan helppoa ole..'' Iris sanoi yrittäen peittää itkunsa.
''Te olette kaikki olleet minulle niin mukavia, teistä on tullut minulle kuin toinen perhe.
Rakastan teitä kaikkia'' tämä jatkoi, ja purskahti uudestaan itkuun.
''Mekin sinua.. Hei hetkinen... taksi on pihassa''
''En halua pois. Tämä on minun kotini. Miksi minun edes pitää mennä takaisin Suomeen?'' Iris kysyi Zaynilta, joka oli myös kyykistynyt heidän viereensä.
''Sinullahan on jatko-opinnot Suomessa.. Mutta voit tulla aina käymään lomilla'' tämä vastasi ja hymyili hiukan.
''Mutta teillä alkaa kiertue ja minun tuurillani olette aina tien päällä kun minulla olisi mahdollisuus tulla käymään''
''Minä yritän järjestää ne hetket vapaiksi'' Liam lupasi, ja veti Iriksen ylös.
''No.. Hei sitten.. Nähdään joskus'' Iris sanoi, halasi vielä kaikkia ja tarttui sitten kaksi käsin matkalaukkuihinsa.
''Soitellaan!'' Harry huikkasi. Niall nousi ylös, ja lähti saattamaan tyttöä taksille.
''Minun tulee sinua ikävä.. Rakastan sinua'' poika sanoi, ja avasi taksin oven.
''Minäkin sinua'' Iris nyyhkäisi, ja suuteli poikaa vielä kerran.
Hän istuutui takapenkille, ja vetaisi oven kiinni.
Niall heilautti Irikselle kättä, ja sitten auto starttasi.
Iris olisi halunut hypätä kyydistä ja juosta takaisin Niallin luo, mutta se oli jo liian myöhäistä. Noin tunnin kuluttua taksi oli saapunut lentokentälle.
Iris kiitti kyydistä, maksoi, ja alkoi raahata matkalaukkuja.
Hän katseli ympärilleen ja odotti näkevänsä isänsä, mutta tätä ei kuulunut.
Kuulutus toisensa perään kaikui ihmismassojen seassa. Lopulta Iris lähti yksin lentokoneeseen.
Lentokone oli tupaten täynnä, ja Iris löysi pian itsensä tupatuksi omalle paikalleen jonkun vieraan miehen viereen. Kapteeni käski kiinnittää turvavyöt, ja pian kone lähti rullaamaan kiitorataa pitkin.
Iris katseli kaikkonevaa Lontoota ja sen normaalia häslinkiä. Yhä uudestaan ja uudestaan hän kuuli Niallin sanat korvissaan:
''VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!''
''Rakastan sinua..''
Ja ennenkuin hän huomasikaan, olivat kyyneleet jo valumassa pitkin hänen poskiaan vuolaana virtana.
Mies hänen vieressään nytkähti, ja jatkoi kuorsaamista.Iris laittoi kuulokkeet korviin, ja pian hänkin vaipui uneen.
Myöhemmin Iris havahtui laskeutumiskuulutukseen, jossa kerrottiin koneen laskeutuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kun kone oli jo maassa ja pysähtynyt, Iris tunkeutui ulos, ja otti itselleen taksin. Hän kertoi vanhan osoitteensa, jossa asuivat nyt hänen isovanhempansa.
Ensimmäiset pari viikkoa olivat vaikeita. Iris ei keskittynyt kouluun, ei syönyt, eikä poistunut huoneestaan koko päivänä. Niall oli soitellut säännöllisesti, mutta eräänä päivänä soittoa ei tullut. Eikä seuraavana. Eikä koko viikolla. Iris päätti katkaista kaikki välinsä poikiin, ja alkoi keskittyä kunnolla elämään.
Muutaman vuoden päästä hän ei enää jaksanut. Hän oli yrittänyt unohtaa Niallin, mutta ei ollut onnistunut. Tämä palasi tytön uniin vieläkin. Toisessa unessa he suutelivat kiihkeästi ja olivat onnellisia yhdessä. Toisessa taas Niall oli sairaalassa itsemurhan yrityksestä, kun hän oli ikävöinyt Iristä luulossa, ettei näkisi tätä enää koskaan.
Eräänä päivänä Suomessa Iris havahtui unestaan. Oli kulunut jo viisi vuotta siitä, kun hän oli puhunut Niallin kanssa viimeksi. Hän nousi ylös sohvalta, ja lähti keittiöön syömään jotain. Keittiönpöydän ääressä istui hänen mummonsa.
''Sinulle on postia. Arvaatko keneltä?'' hän ojensi hymyillen kirjekuorta.
''En ole arvuuttelutuulella tänään'' tyttö tiuskaisi, mutta tarttui silti kirjekuoreen.
Silti Iris tiesi tarkalleen keneltä se oli. Hän repi kirjekuoren auki, josta paljstui kirje pojilta.
Tytön sydän hakkasi lujemmin kuin pitkään aikaan, kun hän luki kirjettä:
  
                                    Rakas Iris,
miten sinulla menee? Me olemme poikien kanssa lähdössä kiertueelle. Asumme edelleen täällä samassa talossa, niin kuin sinäkin silloin asuit. Meillä menee hyvin, mutta ei niin hyvin kuin silloin. 
Zaynilla ja Perriellä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Zayn nimesi tytön sinun mukaasi. Hän on Iris Marie Caroline Malik. Pojan nimeä taas en ikinä muista.. Joku Anthony kai. 
Mutta se syy, miksi nyt kirjoitan sinulle, on seuraava. Minä en ole vieläkään päässyt yli sinusta. 
Tiedän, että siitä on viisi vuotta ja se on todella pitkä aika, mutta rakastan sinua edelleen. 
En koskaan voi unohtaa sitä, minkä annoit meille.
Muista, että olet aina tervetullut käymään. 

                                                         Ikävöiden, Niall ja pojat
Iris katseli tuota paperia, ja huomasi musteen levinneen parista kohdasta. Siellä täällä oli myös hieman tummempia läikkiä. Poika oli ilmeisesti itkenyt kirjoittaessaan. Iriksen sydän hypähti onnessaan nyt kun hän tiesi Niallin ajattelevan häntä vielä.

... itkin tässä lopussa, en tiedä itekkään miksi..
Mutta se on ohi nyt. Seuraava ficci alkaa varmaan ens viikolla . ANTEEKS JOS ON VIRHEIIT :3

Kommentoi jos haluut vaikuttaa !

Joo eli, tulin nyt tälläiseen päätökseen, että vedän epilogin tuon kasiluvun jälkeen. Kyllä, luit oikein. Mun ensimmäiset suunnitelmat oli tuonne viidentoista kieppeille, mutta hyvä se on näinkin. Ainakin minusta :). Tuli vaan lyhyt, mutta mitä väliä. Paitsi että siinä on yksi mutta.

Haluan teidän mielipiteet! Siis että jatkanko vielä _yhdellä_ luvulla ja sen jälkeen tekisin eparit, vai että nyt alkaisin kirjottaa tän jälkeen epilogii. Toiset sanoo JATKA JATKA JATKA!! toiset taas: Tee vaa se epilogi nii pääset helpommalla! Mutta mä en halua päästä helpommalla. 

Kirjoittaminen on ihanaa, jos mun elämä jaettais kolmeen osaan, niihin lukeutuis Musiikki, kirjoittaminen ja kaikki muu. Ne on siis niin erikoisia että xD 

Mut ite oon ton epilogin puolella (että alan kirjottaa jo tänää sitä). Mut mä en halua vaikuttaa teidän mielipiteeseen, ois mulle ihan ok kirjottaa viel yks luku epilogin lisäks :).

Mutta kannattaa ajatella siltä kantilta et tässä on tapahtunu jo paljon kaikkee... ja nii :)

No mä tästä häivynkin. Ja syön kaikki jotka lukee tän mutta ei kommentoi ! ;)

Love in my life.. #8

I'm back :3 Eli siis, tälläkertaa kesti tavallista pidempään, sillä aloitin kirjottaa vasta 14.9 :DD kello 22:42tai jotai. Mutta virheit nyt korjailin ja nii pois päi :D Tuli hieman normaalia lyhkäisempi..

Haluisin myös rakentavaa palautetta kommentteihin, kiitos x3 

Huu, on tullut muutama lukija lisää ja 6000 katselukertaa rikottu. Wau. Oon tyytyväinen ^^

Mutta pitemmittä puheitta, luku alkaa nyt. Ei vaan nyt..Okei NYT

Kahden viikon päästä, Niallin näkökulma:

Heräsin aikaisin sotkuisesta hotellihuoneestani. Nousin hitaasti, ja venyttelin raajojani. 

Avasin verhot, ja auringonvalo tulvi huoneeseeni. Vaikka kello ei ollut edes yhdeksää, ulkona oli poikkeuksellisesti yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Puin jalkaani löysät vaaleat shortsit ja vedin päälleni valkoisen t-paidan. Otin puhelimeni lattialta, ja lähdin alakertaan.

Astuin hotellikahvilan tummista lasiovista sisään, ja vastakeitetyn kahvin tuoksu leijui sieraimiini. 

Istuin vakiopaikalleni nurkkapöytään. Minun lisäkseni kahvilassa istui vain iäkäs nainen, joka luki lehteä selkä minuun päin. Suljin silmäni ja hengitin rentoutuneesti. Oloni oli kerrassaan mahtava. Mieleeni tulvi muistot viime viikoista, ja muistin miten stressaantunut olin silloin. Muistin Iriksen itkettyneet kasvot ja Harryn säikähtäneen ilmeen kun avasin tämän huoneen oven.

Havahduin kopautukseen olkapäässäni, ja käänsin pääni. 

''Niin, se tavallinenko taas?'' tarjoilija kysyi hymyillen yläpuolellani. Olin jokapäivä tilannut aamiaiseksi voisarven ja maitokahvin.

''Joo..'' vastasin poissaolevasti ja käännyin takaisin pöytään päin. En keskittynyt mihinkään. Ajatukseni alkoivat pyöriä Iriksessä ja pojissa. En ole ajatellut heitä kahteen viikkoon, mikä tuntui käsittämättömältä.  Mahtoikohan Iris jo ihmetellä minne olin kadonnut? Onkohan Liam jo paljastanut miksi lähdin? 

Kysymykset toisensa jälkeen täyttivät mieleni.

''Tuota.... Niall, sehän oli nimesi?'' tarjoilija sanoi taas vierestäni. Hän oli palannut mukanaan aamiaiseni.

''Joo..'' vastasin taas lyhyesti. Katsoin naistarjoilijan kasvoja. Tiesin tämän nimen olevan Lucy. Hänellä oli tummat olkapäille ulottuvat hiukset jotka hän oli laittanut nutturalle päänsä päälle. Hänellä oli tumma iho ja suklaanruskeat silmät, joita korosti tumma meikki. 

''Onko sinulla tänään mitään tekemistä? Ajattelin katsos jos lähtisimme illalla vaikka elokuviin tai vaikka meille? Työvuoroni loppuu viideltä'' Lucy virnisti iskien silmää. Käänsin pääni kallelleen, ja tutkin hänen ilmettään. Hän katsoi minua jännittyneenä. Lopulta vastasin rauhallisesti:

''Lucy, olen pahoillani, mutta minulla on jo tyttöystävä'' paukautin, vaikka eihän se sinänsä totta ollutkaan.

''Ai, no, harmi sitten... Mutta ei siinä mielessä, kuin ihan kaverina vain?'' hän kysyi toiveikkaasti. 

Ravisitin päätäni, ja sanoin hiljaa ''sorry''. Lucy lähti pettyneen näköisenä takaisin tiskille, ja katosi henkilökunnan puolelle. Mutustelin voisarveani ja hörppsin välillä kahviani. 

Minun oli pakko kieltäytyä. Tunnen oloni syylliseksi jo kun vain katsonkin häntä. 

Vaikka kyllähän minullakin oli oikeus tavata muita naisia. Iriksen ja minun välillä ei ole mitään. 

Ei varmaan enää edes ystävyyttä. Tuumin asioita itsekseni ja join kahvini loppuun. Lähdin kahvilasta ja suuntasin matkani autolle. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta edelleen. Pilviä ei näkynyt missään. Hento tuulenvire kutitti nenääni, ja heitin nahkatakkini rennosti olkapäälleni. Avasin auton oven ja tulikuuma ilma löyhähti vastaan. Käänsin ilmastoinnin ja radion päälle, ja starttasin auton. Ajelin kamalassa ruuhkassa pitkin Lontoon katuja ilman määränpäätä.

(Iriksen näkökulma)

''Miten niin en muka voi mennä katsomaan häntä?!'' huusin vihaisena Zaynille, joka piti kiinni käsivarrestani kun olin astumassa ulko-ovesta.

''Ethän sinä edes tiedä missä hän on!'' Zayn tiuskaisi. ''Ja sitä paitsi Liam kielsi päästämästä sinua minnekkään''

''Minä olen varma että Niall majailee hotellissa. Näin hänet itse!'' protestoin. Zayn pyöritteli silmiään, mutisi jotain epämääräistä, kääntyi kannoillaan ja marssi keittiöön. Katsoin tilaisuuteni tulleen ja olin jo avaamassa ovea, mutta yhtäkkiä Louis ilmestyi jostain eteeni, ja otti hartioistani kiinni.
''Olen pahoillani, en voi päästää teitä ulos prinsessa, tehän voisitte vaikka ratsastaa prinssi Niallin luo, eikä Liam-Herra olisi kovin iloinen..'' hän lausui korvaani. Pyörittelin silmiäni ja irrottauduin Louisin otteesta.
''Ääh, anna olla'' tiuskaisin pojalle ja löin tätä leikkisästi poskelle. Louis katsoi minua silmät viirussa ja suu ohuena viivana.
''No anteeksi! En tarkoittanut'' nauroin pojan ilmeelle ja heittäydyin halaamaan tätä. Louis halasi takaisin, ja kaappasi minut syliinsä.
''Louis, päästä minut alas!'' parahdin. Suunnitelmani oli mennyt mönkään. Olin odottanut että Louis lähtisi eteisestä jotta pääsisin tapaamaan Niallia, mutta nyt hän kantoi minua kohti olohuonetta ja laski sohvalle Harryn viereen. Harry ja Louis vilkuilivat toisiaan. En osannut tulkita heidän katseitaan, mutta lopulta Louis kääntyi poispäin, mutisi jotain epämääräistä ja painui tiehensä. Kuului oven pamahdus, ja taloon laskeutui hiljaisuus. Käännyin katsomaan Harrya, joka virnisti pahaenteisesti.
''Mitä tuo äskeinen oli?'' kysyin vaativana, ja yritin olla katsomatta Harryn vihreisiin, läpitunkeviin silmiin.
''Ei mitään. Louis ei vain tahdo sinun menevän katsomaan Niallia ja hän yritti teroittaa asian minullekkin. Mutta hyvä vain, nyt kun Zayn, Liam ja Louis häipyivät jonnekkin, meillä on aikaa olla kahdestaan'' Harry naurahti, ja siirtyi aavistuksen verran lähemmäs.
Poika ei irroittanut katsettaan minusta, vaikka en tehnyt elettäkään siirtyäkseni Harrya kohti.
Pian tunsin Harryn lämpimän käden paljaalla reidelläni. Se liikkui siinä hetken hitaasti edestakaisin, ja pysähtyi sitten. Kiinnitin katseeni Harryn pitkiin sormiin, jotka viittoivat Harrya itseään päin.
Hitaasti käännyin katsomaan poikaa. Tämä hymyili merkitsevästi.
''Minulla on parempi idea'' töksäytin suoraan. En todellakaan jaksanut muhinoida Harryn kanssa, minun oli pakko päästä tapaamaan Niallia. Viiletin ulko-ovelle ja vetaisin sen auki. Louis ja Zayn olivat jo autossa, ja Liam ilmestyi taakseni ulko-ovelle. Hän tökkäsi minua kylkeen, ja yllättyneenä käänsin katseeni pojan varmasti yhtä kummastuneisiin kasvoihin.
''Minne kuvittelet olevasi menossa?'' hän kysyi tylysti.
''Ajattelin vain tulla kysymään minne olette lähdössä, ja että olisiko minulla ja Harrylla mitään mahdollisuuksia tulla mukaan?'' kysyin rauhallisesti. Harrykin ilmestyi ovelle ja virnisti Liamin ilmeen nähdessään. Jotain oli tekeillä. Pojan lämmin katse oli yhtäkkiä hieman varautunut, ja hänen muuten niin  iloinen ilmeensä oli kuin pois pyyhkäisty.
''Tuota.... Hyvä on. Käväisemme vain kaupungilla ajelulla'' tämä murahti lopulta. Harry päästi pettyneen huokauksen, mutta suostui tulemaan mukaan.

Avasin auton ikkunan ja viileä ilma virtasi paahtavan kuumalle takapenkille leviten koko autoon. Louis oli ratissa, Liam istui pelkääjänpaikalla, Harry istui vasemmalla puolellani ja Zayn oikealla.
Ohitsemme vilisi pieniä, puisia rakennuksia joita ympäröi metsä.
Ei kestänyt kauaa, kun olimme jo tulleet päätielle joka veisi meidät suoraan keskustaan.
Saasteiden hajun sekoittuessa raittiiseen ilmaan laitoin ikkunan kiinni. Edessämme olikin pian kaksikerroksisia busseja, joka puolella vilisi ihmisiä ja autoiliat tööttäilivät hermostuneesti ruuhkassa.
Louis pysäytti auton ison kauppakeskuksen pihaan. Nousimme autosta, ja juoksimme kilpaa autoja väistellen sisälle.
Muutaman tunnin kuluttua minulla oli molemmissa käsissä vaatteita täynnä olevat muovipussit. Harry kantoi kolmatta pussia, sillä käsiini ei mahtunut juuri enempää. Liam oli löytänyt jonkun kauan himoitsemansa elokuvan. Muilla ei sitten ollutkaan juuri mitään.
Kävelimme vielä jonkin aikaa kunnes Louis alkoi valittaa:
''Minulla on huutava nälkä ! Emmekö voisi pysähtyä syömään välillä?'' hän uikutti ja hieroi vatsaansa.
''Kannatan Louisin ideaa'' Zayn totesi, ja pyyhki otsaansa.
Jätimme kauppakeskuksen ja riensimme nauraen päin punaisia suojatien yli varoen jälleen autoja.
Pääsimme ehjin nahoin tien toiselle puolelle, jossa oli pikaruokala.
Menimme sisään kovaäänisesti nauraen, ja ihmiset tuijottivat meitä kuin olisimme seinähulluja. Siellä täällä kuului räpsähdyksiä ja salamavalot välähtelivät jokapuolelta.
''Ääh, ne löysivät meidät taas!'' Harry tiuskaisi ja peitti naamansa innostuneilta paparazzeilta.
''Varatkaa pöytä, minä käyn tilaamassa jotain'' sanoin, ja yritin itsekin peittää naamani.
Olin ollut viimeaikoina lähes yhtä ''häiritty'' kuin pojat, mutta se nyt ei varman ollut mikään ihme.
''Ei sitä kuka tahansa pääse asumaan maailman suosituimman poikabändin kanssa!'' myhäilin itsekseni, ja latelin tilauksia.

(Niallin näkokulma)
Olin kierrellyt kauppoja hyvän aikaa, mutta en ollut löytänyt mitään ostettavaa. Enimmäkseen olin vain jaellut nimmareita ja piiloutunut kirkuvia tyttöjä.
Vatsani oli typötyhjä, ja huusi apetta. Käväisin parissa vaateliikkeessä, mutta tuloksetta.
Lähdin pois koko kauppakeskuksesta ja ajattelin lähteä kotiin syömään, mutta katseeni osui uuteen pikaruokalaan, joka oli avatu kuulemma viimeviikolla. Olimme taannoin suunnitelleet poikien ja Iriksen kanssa, että menisimme sinne syömään heti kun se avattaisiin, mutta sitten sattuikin tämä.
Niimpä käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään pikaruokalaa päin.
Astuin sisään pikaruokalaan, ja nenääni tulvahti tuoreen ruoan haju. Vatsani murisi kahta kauheammin.
Etsin syrjäisen pöydän ison tekokasvi- pensaan takaa, ja istahdin aloilleni. Silloin kuulin tutun karjaisun puskan toiselta puolelta:
''Jättäkää meidät jo! Eikö täällä edes rauhassa saa syödä'' kuulin Louisin äänen, ja jähmetyin niille sijoilleni.
Kuulin räpsähdyksiä ja salamavalot välkkyivät puskan lävitse. Kuulin kysymyksiä, kuten:
''Missä se blondi poika on? Onko hän jättänyt bändin? Miksi tuo tyttö on seurassanne? Kuka hän on?''
Vatsassani muljahti. Iriskin oli siis täällä. Vittu, manasin hiljaa ja raotin hieman tekokasvien lehtiä nähdäkseni tapahtumien kulun. Siellä, vähän matkan päässä minusta istuivat pojat, joilla oli täysi työ pitää reportterit ja muutama hysteerisesti kirkuva tyttö poissa tieltään. En voinut muutakuin nauraa hiljaa piilopaikassani. En koskaan edes ollut kuvitellut miltä itse olisin siinä tilanteessa näyttänyt.
Pian Iris saapui poikien annosten kanssa, ja asetti se pöydälle hätistellen paparazzeja kauemmas. Mutta silloin, juuri silloin hän kääntyi, ja huomasi minut. Tai ainakin luulin niin. Vetäisin pääni puskasta niin nopeaa kuin vain suinkin, ja aloin värkätä hermostuneena puhelimellani. Kuulin kuinka pikaruokalan vartijat saapuivat paikalle ja häätivät fanit ja reportterit ulos.
''Öm... Käyn vessassa pesemässä kädet'' Iriksen ääni kantoi pusikon läpi. Nielaisin kuuluvasti, ja katsoin taakseni. Vessat olivat käytävällä, suoraan takanani. Sekunnin murto-osan ajattelin luikkia itsekin vessaan piiloon, mutta pahalla hetkellä Iris tuli puskien takaa, ja katsoi minuun. Nappasin nopeaa lehden pöydältä ja peitin sillä kasvoni, vaikka tiesinkin sen olevan turhaa.
''Turhaan piilottelet. Näin sinut jo, senkin hassu'' Iris sanoi hiljaa. Huokaisin, ja heitin sanomalehden pois.
''Minä.. Olen pahoillani kaikesta'' tämä jatkoi. ''Oikeasti Niall.. Minä...'' sitten hän vaikeni. Katsahdin häneen päin. Tyttö pidätteli selvästi itkua, mutta en avannut suutani.
''Minulla on sinua ikävä. Kaikki on huonosti kun et ole luonamme'' hän sopersi lopulta, ja ryntäsi ohitseni vessaan. Nousin ääneti ylös, ja kävelin vessan ovelle. Painoin korvani sitä vasten, ja kuuntelin.
Iris itki. Ei siis nyyhkyttänyt, vaan itki kunnolla. Kyynelet kihosivat minunkin silmiini. En hillinnyt enää itseäni.
Riuhtaisin oven auki, ja marssin vessaan. Itku vaimeni. Se oli kantautunut ensimmäisestä kopista.
''Iris... Sinäkö siellä?'' kysyin hiljaa. Sain vastaukseksi nyyhkäisyn. Yritin keksiä sanoja, mutta aivoni olivat lukossa. Lopulta unohdin ajattelun, ja purin kaiken, mikä oli sydämmelläni.
''Minä en oikeastaan tarkoittanut mitään pahaa mitä koskaan sanoin. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että haluat olla Harryn kanssa. En koskaan halunnut satuttaa sinua. Minun olisi pitänyt ymmärtää, mikä on sinulle parasta, ei se, minkä minä itse parhaaksi näen...'' sanat takertuivat kurkkuuni, ja hiljenin. Laskin katseeni maahan, ja kyynelet virtasivat poskiani pitkin solkenaan.Kuulin vessan lukon avautuvan hitaasti. Ovi aukeni, ja näin vain Iriksen kengät. Käänsin katseeni takaisin ylös. Katsoimme toisiamme silmiin. Iriksen silmät olivat punaiset ja turvonneet, eivätkä omanikaan varmasti näyttäneet sen paremmilta.
''Niall... Tulethan jo takaisin kotiin? Minä ajattelin tulla jo tänään aamulla katsomaan sinua, mutta pojat eivät päästäneet. Olen pahoillani. Ei tämä ollut sinun syytäsi'' Iris lohdutti. Astuin askeleen tätä kohti. En vieläkään irrottanut katsettani tämän surullisista silmistä. Silloin päässäni naksahti, ja vedin Iriksen tiukkaan halaukseen.
Tämä vastasi siihen heti. Yhtäkkiä käteni lakkasivat tärisemästä, ja tajusin olevani onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Halasimme pitkään. Kun lopulta irrottauduimme, Iris katsoi minua hymyillen ja varmasti paremmalla mielellä.
''Tuoko oli siis sovinnon merkki?'' hän kysyi varovasti. Nyökkäsin, ja tartuin tyttöä kädestä. Kävelimme käsikädessä pois vessasta. Nappasin pöydälle jääneet aurinkolasini, ja menimme tekokasvillisuuden ohitse kohti pöytää, missä pojat jo odottelivat.
''Iris! Minä jo mietin, minne sinä kat-.... Niall!'' Harry henkäisi, kun kävelimme leveät virneet kasvoillamme pöytään. Istuin Iriksen viereen, ja tämä nojasi minuun. Pojat läiskivät minua toverillisesti selkään, ja toivottivat tervetulleeksi takaisin kotiin. Kukaan ei kysellyt, mitä vessassa oli tapahtunut. Se oli oikeastaan minulle suuri helpotus.
Jonkin ajan kuluttua lähdimme ravintolasta. Pojat tukkiutuivat kaikki Louisin autoon, ja minä ja Iris menimme minun autollani. Halusin viettää taas aikaa hänen kanssaan. En edes tajunnut, kuinka olin kaivannut häntä, hänen suloista nauruaan, hymyään, ja kaikkea hänessä. Vaikka meistä ei ehkä koskaan tulisi mitään, pysyisin hänen kanssaan aina loppuun asti.

Love in my life.. #7

Hahaha, en naura itselleni ! :D Oon tehny tän tekstin varmaa kolme kertaa uusiks, koska en ollu tyytyväinen :D On kestänyt puolisen kuukautta nämä mun pähkäilyt ja korjailut o.O
Eikä mikään sen kiintoisampi luku edes, olis voinu paremminkin onnistuu. Mutta oli pakko saada
päätökseen, sillä en ehtis enää tekee uusii korjauksii koska leiri alkaa perjantaina, ja kolme päivää aikaa saada myös tämän ohella valmistuva imagine valmiiks... :) 
Mutta nyt tässä tämä luku. Virheit on aika varmasti .. D:



''Iris, miksi sinä teit niin vaikka tiesit ettet saisi?'' Niall kysyi surullisena.

''Niall, minä en voinut sille mitään! Harry vain -'' ehdin sanoa kunnes hän vaiensi minut katseellaan.

''Iris, tiedät kyllä että tämä ei toimi näin. Minun ei olisi ikinä pitänyt pyytää sinua ulos.. Tähän asti olet aiheuttanut meille pelkkää harmia isäskandaaliesi kanssa. Harrykin oli vähällä kuolla takiasi!'' Niall huudahti jo hieman ärsyyntyneenä, ja nousi lähteäkseen. Tartuin silti hänen ranteestaan.

''Niall, kuuntelisit nyt.. Emmekö voisi mitenkään sopia tätä?'' kysyin hiljaa, ja päästin pojan kädestä irti.

''Ei. Ystävyys ei vain riitä'' kuulin Niallin kuiskaavan ennen kuin lähti huoneestani.

Suljin oven hänen perässään, ja valuin sitä pitkin lattialle. Painoin pääni polviini, ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani kastellen housuni. En voinut uskoa tätä. En jaksanut tätä enää. En edes kuulu tänne. 

Minun olisi varmaan parempi lähteä. Pois. Nyt heti. Kukaan ei kaipaa minua. Olen vain yksinäinen susi, jota kaikki vihaavat. 

Nousin ylös ja kävelin alakertaan. Suunnistin keittiöön, ja kaivoin laatikosta keittiöveitsen. Vedin käteeni pitkän, syvän viillon. Tein vielä toisen. Ja kolmannen. En kuullut kun joku tuli taakseni. Olin täysin puukon, veren ja kivun vallassa. 

''Hienoa. Jatka samaan malliin kunnes valtimosi menee poikki. Sen jälkeen pääset sinne minne kuulut'' havahduin Niallin ääneen, ja käännyin ympäri. Katsoin poikaa, joka veti jonkun esineen takkinsa taskusta. Henkeni salpautui. Niallilla oli oikeassa kädessään pistooli. 

''Mitä sä teet?! Lopeta heti!'' kiljaisin, ja juoksin huoneen poikki. Yritin riuhtaista pistoolia pojan kädestä, mutta liian myöhään. Hetkeäkään epäröimättä Niall asetti pistoolinsa ohimolleen, ja painoi laukaisinta.

''EEEEEIIII!!!'' huusin unissani. Nousin istumaan sängyssäni. Hengitin raskaasti ja nopeasti. Silmäni täyttyivät pelonkyynelistä. Hikipisarat olivat kastelleet otsani, ja tärisin kauttaaltani. Olin juuri nähnyt historian kauheinta unta. Ei, uni se ei ollut. Pahimman luokan painajainen. Niall on minulle tärkeä. Aivan liian tärkeä. 

En voisi kuvitellakaan, että.... Ei. En vain pysty ajattelemaan pitemmälle. 

Silloin pelon aalto pyyhkäisi lävitseni. Pahaa aavistellen ryntäsin ulos huoneestani, ja käännyin Niallin ovea päin aikeissa avata sen. Entä jos Niall oikeasti tekisi sen? Ei hän voisi. Hän ei vain voisi. Vedin henkeä, ja vedin Niallin huoneen oven auki. Poika nukkui vielä sikeästi sängyssään. Huokaisin helpotuksesta. 

''Rauhoitu. Se oli vain painajainen'' tolkutin itselleni. Menin takaisin huoneeseeni, ja vaihdoin ylleni vaaleanpunaiset shortsit ja mustaraidallisen topin jonka päälle laitoin vaalean paidan. Kävelin alakertaan. Ketään ei näkynyt, ja parempi niin. Tällähetkellä en halua tavata ketään varsinkaan Niallia ja Harrya. Keitin itselleni kupin teetä ja istuin sohvalle. Sydämenlyöntini tasoittuivat vasta sitten kun olin saanut teeni juotua. Laskin teekupin takaisin pöydälle, ja yritin keksiä tekemistä näin aamuun. Lyhyen mietiskelyhetken jälkeen päädyin lähtemään pienelle kävelylle. Laitoin lenkkarit jalkaan ja avasin ulko-oven. Epätavallisen viileä kesäaamu otti minut avosylin vastaan. Puut huojuivat tuulessa ja pilvet olivat peittäneet auringon. Se tarkoittaa varmaan sitä että syksy tekee tuloaan. Heinäkuu on lopuillaan. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen pääsin puistoon. Vanhassa puistossa ei ole koskaan paljoa ihmisiä niinkuin ei nytkään. Ehkä se johtuu siitä kuinka ihmiset eivät kiireiltään ole huomanneet pientä luonnonkauneutta keskellä betoniviidakkoa. Ajatus tuntui jokseen surulliselta. Katselin ympärilleni. Edessäni avautui eri suuntiin haarautuva valkoisista kivistä tehty polku. Astelin polkua pitkin eteenpäin. Polun  molemmille puolille oli kasvatettu puunalkuja. Keskellä puistoa loisti sydämenmuotoinen pieni lampi, jonka vesikasvit olivat osittain rehevöittäneet. Poikkesin polulta ja kävelin lammen rantaan. Istahdin aamukasteesta vielä hieman kostealle ruohikolle, ja vilkaisin lammesta peilikuvaani. Silmissäni näin vain nuoren tytön, joka on tehnyt virheitä, ja sitä kautta pilannut elämänsä. Mielessäni taas näin Niallin. Näin väsyneen pojan jonka jäänsiniset silmät hohtivat vihaa. Tämän vaaleat hiukset roikkuivat elottomina otsalla. Hänen huulensa toistivat nimeäni taukoamatta. Käänsin katseeni pois lammesta. Sydämeni löi jälleen kahtasataa. Puhelimeni tärisi taskussani viestin merkiksi. Vedin luurin vastahakoisesti taskustani ja luin Niallilta saapuneen viestin.
''Iris, missä ikinä oletkaan, tule heti kotiin. Meidän pitää puhua. xx Niall''
Purin huultani. En ollut vielä valmis keskustelemaan Niallin kanssa. Vastahakoisesti työnsin puhelimeni takaisin housujeni taskuun ja nousin ylös. Lähdin kävelemään hitaasti kotia kohti.

(Niallin näkökulma)
Kuulin ulko-oven aukeavan ja sulkutuvan. Makoilin sohvalla ja esitin katsovani telkkaria. Tosiasiassa katsoin sivusilmälläni Iristä, joka riisui lenkkareitaan.
''Typerä temppu. Luulitko tosiaan, että karkaamisella välttäisit tulevan keskustelumme?'' murahdin kun tyttö kulki ohitseni keittiöön.
''Miten niin karkasin? Kävin normaaliin tapaani lenkillä'' Iris vastasi yllättävän rauhallisesti. Nousin sohvalta ja tallustelin itsekin keittiöön. Tartuin Iristä käsivarresta.
''Päästä irti. Nyt heti'' Iris vaati ja katsoi minua tuimasti. En hellittänyt otettani.
''Iris, kuuntele min-'' yritin sanoa mutta tämä keskeytti minut.
''Kuuntelen oikein mielelläni. Heti kun olet päästänyt irti minusta'' Iris näpäytti. Huokaisin, mutta irrotin silti otteeni tytön kädestä.
''Noniin. Nyt kuuntelet. Siitä eilisestä.. Kun näin sinun suutelevan Harrya, loukkaannuin syvästi. Hän on paras ystäväni, ja.. '' en jatkanut pidemmälle, sillä ei löytänyt sanoja.
''Mitä se sinua liikuttaa ketä minä suutelen? Päätän ihan itse omista asioistani, enkä kaipaa sinua sotkemaan niitä. Harry on myös minun paras ystäväni. Ihankuin sinäkin olit. Vaan ken tietää oletko enää'' Iris melkein huusi. Peräännyin askeleen taaksepäin.
''Ajattelen vain parastasi!'' huusin. Tiesin, että se oli väärin tehty. Iris ei kestänyt huutamista. Näin kuinka kyyneleet kihosivat tämän silmiin, ja hän yritti pidätellä itkua.
''Iris, minä...En tarkoittanut sitä... Minä ihan oikeasti yritän tässä suojella sinua'' sanoin hiljaa, ja yritin halata tyttöä, mutta tämä torjui minut.
''Ittees sä vaan ajattelet'' tämä kuiskasi kyyneltensä seasta.

(Harryn näkökulma)
Kuulin huutoa alakerrasta. Päättelin, että Iris ja Niall riitelivät. Nousin ylös sängystä, ja pukeuduin mahdollisimman hitaasti. Ei sitten ollenkaan huvita joutua heti herättyään kahden tulen väliin. Raahauduin silti alas, sillä olenhan minäkin syypää tähän riitaan. Huuto kuului kokoajan kovempaa. Jäin kuuntelemaan keittiön oven taakse
''Mene sitten vaikka nuolemaan sitä vitun pelleä, jos ei kiinnosta!'' kuului Niallin karjuminen. Värähdin kuullessani nuo sanat. Vitun pelleä. Hän ei ole koskaan kutsunut minua niin.
''Niin taidan mennäkin. Hyvää jatkoa ja onnellista uutta vuotta!'' Iris huusi. Hän ryntäsi ulos keittiöstä, ja törmäsi suoraan minuun. Kaaduin lattialle itkevä tyttö sylissäni. Niall ilmestyi ovelle, ja katsoi meitä silmät vihaa leimuten. Olisin kuvitellut, että kohta hän räjähtää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hän työntyi ohitsemme, ja pian kuulin, kun ulko-ovi paukahti voimalla kiinni. Taloon saapui hiljaisuus Iriksen nyyhkytystä lukuun ottamatta.
''Iris, älä itke. Olen tosi pahoillani kaikesta mitä olen aiheuttanut. Nyt sinä ja Niall ette ole väleissä. Ja se on yksin minun vikani'' sanoin hiljaa. Iriksen pää oli painautunut rintakehääni. Hänen kyyneleensä kastelivat hupparini, mutta en antanut sen haitata.
''Älä syytä itseäsi turhaan. Ei se ollut yksin sinun syysi- minäkin olin osa siihen. Niall ei ymmärtänyt, että se suudelma ei merkannut mitään'' Iris mumisi huppariani vasten. Asetin käteni hänen ympärilleen suojelevasti.
Olin hetken hiljaa, ja mietin Iriksen sanoja. Lopulta avasin suuni.
''Eikö se merkinnyt sinulle oikesti mitään? Minulle se merkitsi aika paljonkin. Se merkitsi jotain mitä ennen tuntenut. Se merkitsi kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut kokea. Ja oikean tytön kanssa''
Iris kääntyi katsomaan minua silmiin.
''Harry... Mtä sinä nyt oikein ajat takaa?'' tyttö kysyi epäuskoisena. En ollut odottanut tuollaista vastausta, enkä tiennyt mitä sanoa.
''Ääh, en minä tiedä! Haluan miettiä asioita rauhassa, ja toivon että sinä teet samoin. Vain siten voi löytää oikean ratkaisun ongelmiin'' tuhahdin, ja nousin ylös lähteäkseni yläkertaan.

(Iriksen näkökulma)
Harry häipyi ylekertaan murjottamaan, ja minä tein samoin. Lösähdin sängylleni ja tuijotin kattoa. Oloni oli kurja. Mielessäni pyöri tuhansia kysymyksiä. Yritin vastailla niihin mielessäni, mutta pian väsymys yllätti ja vaivuin rauhattomaan uneen.
Havahduin kun huoneeni ovi aukesi naristen. Nostin hieman päätäni nähdäkseni kuka oli tulossa. Silmäni olivat uniset, joten jouduin siristelemään jonkin aikaa jotta ne tottuisivat valoon. Lopulta erotin Liamin suklaasilmät jotka porautuivat omiini. Se ei ollut mikään vihainen tai ylimielinen katse, pikemminkin lämmin ja rauhallinen.
''Anteeksi, herätinkö?'' poika naurahti ja istahti sängylleni.
''Joo mutta ei se mitään. Ei minun olisi edes pitänyt nukahtaa'' selitin ja nauroin hieman itsekin.
''Tuota... Kuulin aamuisen yhteenottonne Niallin kanssa. Onhan välillänne kaikki ihan varmasti hyvin? Muista että voit kertoa minulle aina jos jokin on vialla. Olen tukenasi'' Liam rohkaisi minua. Heitin hänelle kiitollisen katseen ja päätin kertoa koko jutun Harryn suudelmasta lähtien. Liam kuunteli tarkkaavaisesti eikä keskeyttänyt minua kertaakaan.
''...Ja niin siinä kävi. En enää tiedä mitä tekisin. Minulla on Niallia jo nyt ikävä, ja haluan hänet takaisin kotiin!'' melkein itkin. Liam siirtyi lähemmäs ja halasi minua. Vastasin halaukseen.
''Ymmärään täysin miltä sinusta tuntuu. Tiedän, että Niall on sinulle tärkeä ja haluaisit hänet takaisin. Anna pojalle kuitenkin aikaa miettiä. Kyllä hän vielä leppyy, olen varma siitä'' Liam hymyili. Minäkin aloin hymyillä.
Olin sanomassa jotain, mutta puhelimeni soi juuri pahalla hetkellä. Huokaisin, ja otin sen yöpöydältä. Tuttu numero vilkkui näytössä. Työnantajani yritti ottaa yhteyttä.
''Iris'' vastasin hieman kyllästyneesti. En olisi juuri nyt halunnut keskustella työasioista.
''Iltaa ja anteeksi että häiritsen näin viikonloppuna, mutta meillä olisi kriittinen tilanne. Raju syysflunssa on kaatanut yli puolet henkilökunnasta sairaspetiin, ja meillä ei ole paikalla kuin yksi siivooja. Kolme huonetta pitäisi saada varaukseen huomiseksi mutta ne kaipaisivat pientä kuurausta. Voisitko tulla hotellille niin nopeasti kuin suinkin mahdollista? Saat tästä hyvityksen'' pomoni kertoi.
''Tottakai. Ei kai minulla muutakaan vaihtoehtoa ole...'' huokaisin, ja lopetin puhelun. Repesin nauruun, kun muistin että nyt työmatka onkin kasvanut kymmenellä kilometrillä.
''Mitä nyt?'' Liam kysyi kummissaan.
''Työkeikka edessä. Viitsisitkö heittää minut hotellille? Ilman kyytiä en pääse koko iltana perille'' kerroin.
Liam otti autonsa avaimet taskustaan, ja hypisteli niitä käsissään.
''Liam, ole kiltti!'' anelin, ja tuijotin avaimia.
''No tottakai minä sinut voin viedä. Olin aikeissa käydä muutenkin kaupungilla'' Liam virnisti. Olin jo luullut etten saa kyytiä ollenkaan.

''Soita sitten kun tarvitset kyydin kotiin!'' Liam huikkasi vielä ennenkun kaasutti pois hotellin parkkipaikalta.
Juoksin kaatosateessa pääovelle, mistä vahtimestari päästi minut sisään. Kiitin miestä ja juoksin portaat yläkertaan, missä huoneet sijaitsivat. Hain siivouskomerosta tarvikkeita ja ryhdyin hommiin.

(Liamin näkökulma)
Pienen ajomatkan jälkeen saavuin tuttuun pihaan. Astuin ulos autosta ja suuntasin matkani talomme ovelle. Ovi oli lukossa. Ketään ei siis ollut kotona. Heitin läpimärän takkini naulakkoon, ja heittäydyin sohvalle. Olin juuri avaamassa telkkarin, ja siinä samassa kuulin rymäyksen takaani. Rymähdystä seurasi huuto, joka oli täynny tuskaa. Tiesin heti, kenelle se kuului. Ryntäsin kolmanteen kerrokseen, ja vedin kylpyhuoneen oven auki. Niall makasi selällään lattialla silmät kiinni.
''Niall! Oletko kunnossa? Mitä tapahtui?!'' huudahdin kauhuissani, ja ryntäsin Niallin luo. Poika avasi silmät, ja hypähti pystyyn kuin säikähtänyt eläin.
''Niall! Sinähän täriset! Onko kaikki hyvin?''
''Kaikki on kunnossa... Kerro äkkiä missä hammasharjani on ennenkuin Iris näkee minut!'' Niall huusi, ja alkoi penkoa laatikoita, joista yksi oli lattialla. Niall oli varmaan pudottanut sen, ja se aiheutti rymähdyksen.
''Ota rauhallisemmin. Iris ei edes ole täällä'' sanoin hiljaa, ja katselin Niallin riehumista.
''Eikö? Sepä mahtavaa. Taisiis, tarkoitan ikävää'' poika mutisi, ja pakkasi tavaroita suureen laukkuun.
''Mahtavaa? Niall, tämä ei ole ollenkaan tapaistasi. Mikä sinua vaivaa nykyään? Tule alakertaan niin keitän teetä'' sanoin, ja levittelin käsiäni. Niall kääntyi katsomaan minua. Ensin hän katsoi olen-pahoillani-mutta-nyt-on-kiire -ilmeellä, mutta pian hän huokaisi, ja sanoi:
''Hyvä on. Mutta en ehdi löpistä viittä minuuttiä kauempaa''
''Sekin riittää, veliseni. Haluan vain, että vastaat pariin kysymykseen ja selität tämän hammasharjan etsimisen syyn'' sanoin rauhallisesti, ja ohjasin pojan keittiöön. Laitoin teeveden kiehumaan, ja istuin pöydän ääreen.
''Noniin. Kerro kaikki. Olen pelkkänä korvana'' ehdotin. Niall veti syvään henkeä.
''No, kaikki alkoi siitä kun yhtenä iltana sain Iriksen ja Harryn kiinni itseteossa. Ja arvaa mitä he tekivät? Pelkkä ajatuskin saa minut raivon partaalle''
''Tiedän kyllä että he suutelivat. Iris kertoi siitä aiemmin päivällä'' sanoin hiljaa. Niallin kulmat kohosivat.
''..Sitten varmaan ymmärrät, että... Liam, minä en oikeasti jaksa tätä enää. Olen yrittänyt elää tämän asian kanssa, mutta en vain onnistu! Siitä ei ole vielä edes vuorokautta. Minun on pakko lähteä. En vain pysty tähän. En kestä nähdä Iristä surullisena. Varsinkaan silloin, kun hän on surullinen MINUN takiani'' Niall sai sanottua, ja sitten tämän ääni murtui. Siirsin käteni lohduttavasti pojan olkapäälle.
'' Voi sinua. Ymmärrän, että haluat lähteä, mutta se ei olisi oikein. Sinun ei pitäisi pakoilla tosiasioita. Sinun on yritettävä pysyä vahvana, tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, usko pois''
''Niin kai.. Mutta tarvitsen silti hieman omaa tilaa''
''Menet, jos siltä tuntuu. Palaat, kun sen ajan itse parhaaksi näet'' lausuin hymyillen pojalle. Joimme teemme loppuun, ja painuimme takaisin yläkertaan pakkaamaan Niallin tavaroita.

''Hei, minne muuten aiot mennä ja milloin palaat?'' kysyin ennenkuin Niall avasi ulko-oven lähteäkseen.
''En tiedä milloin tulen... Mutta menen varmaan hotelliin tai Joshille..'' Niall sanoi hajamielisenä.
''Mutta Joshan on matkoilla''
''No sitten menen kai hotelliin. Ainiin, unohdin vielä pyytää yhtä juttua'' Niall kääntyi vielä minuun päin, ja madalsiu ääntään.
''Älä kerro Irikselle, että lähden vähäksi aikaa pois. Äläkä sitä, että edes kävin täällä. Hän ei ansaitse tietää sitä. Nähdään sitten kun tilanne on rauhoittunut.. Minulla tulee teitä kaikkia ikävä'' Niall tunnusti, vaikka eihän se ollut mikään yllätys. Minäkin tulisin kaipaamaan häntä. Ja ihan varmasti muutkin, Iris myös.
''Meilläkin sinua. Muista, että olet aina tervetullut kotiin!'' hymyilin pojalle, ja annoin tälle pitkän ja lämpimän halauksen. Laskin pääni tämän olkapäälle. Olin kertakaikkiaan voimaton. Yksinäinen kyynel valui poskeani pitkin osuen Niallin paitaan.
''Sshh... Liam, minä palaan vielä. Älä sure turhaan puolestani'' Niall kuiskasi korvaani. Hän on aina ollut paras lohduttajani. Hän on aina istunut vieressäni jos minulla ei ole ollut kaikki hyvin. Hän on auttanut minua jaksamaan silloin kun on ollut vaikeaa. Hän on minulle kuin pikkuveli.
Käännyin vielä katsomaan Niallia, ja tämä pyyhki kyyneleet silmäkulmastani. Sanaa sanomattakaan hän lähti, ja jäin yksin sateeseen seisomaan.

(Iriksen näkökulma)
''Huhhuh! No johan oli urakka'' naurahdin, ja heitin siivoustarvikkeet komeroon. Lämäytin oven kiinni, ja päätin käydä alakerrassa vielä kahvilla ennenkuin soittaisin Liamille. Nappasin laukkuni ja viiletin portaat alas, sillä hissi ei ollut käytössä. Kävelin eteisaulan poikki, ja avasin kahvilan lasioven. Istuin pöytään, ja aloin tekstata Liamille.
''Voit tulla puolen tunnin päästä hakemaan, sain hommat tehtyä :) xIris'' näppäilin, ja jäin odottamaan vastausta. Kahvilassa oli hiljaista. Vain radio soitti jossain rauhallista musiikkia. Huokaisin rentoutuneesti. Silloin kahvilan ovi aukesi, ja käännyin katsomaan kuka kehtasi rikkoa rauhan. Pian tajusin tuijottavani jäänsinisiin, liiankin tuttuihin silmiin. Niall oli tullut kahvilaan raahaten laukkua perässään. Hänet minä viimeksi halusin tavata. Kun tämä huomasi minut, hän pysähtyi niille sijoilleen. Hän veti syvään henkeä, ja vei laukkunsa lähimpään pöytään. Se sattui olemaan kahvilan toisella puolella. Nousin, ja menin tilaamaan maitokahvin. Niall oli kuin ei olisi huomannutkaan minua, vaikka seisoikin viereisellä tiskillä, noin kolmenkymmenen senttimetrin päässä minusta. Maksoin ja menin takaisin pöytään. Liam oli vastannut viestiini:
''Odotan siellä minne sinut jätin, mikä kestää? xLiam''
Hörppäsin kahvini, ja jätin tyhjän kupin pöydälle. Otin laukkuni ja lähdin kohti lasiovia. Yritin olla kiinnittämättä mitään huomiota Nialliin, joka katseli minua ikkunapöydästä siemaillen kahviaan.
Sade oli lakannut. Kipitin Liamin autolle ja istuin pelkääjänpaikalle.
''Mites meni?'' Liam kysyi. Hän hymyili, mutta ei aidosti. Tunnistin tekohymyn jo kaukaa. Pojan silmät punersivat. Tämä oli selvästi itkenyt.
''Normaalisti. Siivosin yksin kolme isoa huonetta ja nyt väsyttää'' vastasin. Liam nyökkäsi vastaukseksi, ja keskittyi ajamiseen. Jonkin ajan kuluttua en malttanut olla kysymättä:
''Liam, onko kaikki hyvin? Näytät hieman surulliselta'' kysyin mahdollisimman normaalisti.
''On'' tämä vastasi lyhyesti, ja niiskaisi kuuluvasti. ''Taidan vain olla tulossa kipeäksi'' poika selitti.
''Näin muuten Niallin'' kerroin, ja Liam kääntyi salamana katsomaan minua.
''Niinkö? Mitä hän sanoi?'' poika muuttui yhtäkkiä kiinnostuneeksi.
''Ei mitään, emme puhuneet toisillemme sanaakaan''

Tulimme pihaan, ja päätin alkaa heti nukkumaan, sillä olin kuolemanväsynyt. Kävin piaisesti suihkussa, ja painuin sänkyyn. Louis, Harry ja Zaynkin olivat tulleet kotiin. He olivat pistäytyneet elokuvissa, jotta Harrykin piristyisi. Pojat istuivat iltaa alakerrassa kun minä yritin saada unta.

(Liamin näkökulma)
''Iris on todella stressaantunut Niallin suhteen, se paistaa hänestä selvästi'' aloitin, kun olimme kaikki sohvalla.
''Missä Niall muuten on?'' Louis kysäisi.
''Luulen että hän on hotellissa. Hän lähti päivällä'' minulta lipsahti. Mutta kyllähän poikien piti tietää, Irikselle ei vaan saanut kertoa, vaikka kyllä hän varmasti tajusikin sen nähtyään pojan hotellissa.
''Lähti? Miksi?''
''En minä vaan tiedä'' valehtelin. En halunnut satuttaa Harrya, joten esitin tietämätöntä.
''Tietääkö Iris että Niall on häipynyt?'' Zayn mietti ääneen.
''Ei. Eikä saakaan tietää. Niall itse määräsi, ettei kukaan saa kertoa sitä'' tolkutin pojille, jotta nämä varmasti ymmärtäisivät. Pojat nyökkäsivät, ja pian lähdimme kaikki omiin kerroksiimme nukkumaan.

Lyhyt esittely :) xx

Eli tässä jotain perustietoja minusta:

• 13 vuotias
• Asun Rovaniemellä
• Harrastan laskettelua, koiranäyttelyitä, musiikkia (enimmäkseen laulamista), piirtämistä ja jalkapalloa :)
• Lemmikkejä on, kaksi koiraa ja kaloja :)
• 1D on elämäni (mutta senhän te jo tiesittekin? :D)
• Perheesee kuuluu molemmat vanhemmat, veli ja isoisä :)
• En mä keksi enää mitä kertoisin xDxD Jos tulee mieleen jotain niin kysykää vaa :)

Love in my life.. #6

Hei jälleen! :) 
Tässä luvussa kesti kauan o: Mutta sain sentään kirjotettuu :) Nauttikaa (;
Tän luvun jälkeen teen lyhyen esittelyn itsestäni jos jollain kiinnostaa kuka tääl oikee kirjottaa :D
Mutta nyt itse luku. Enjoy! xx Ps. Oon ollu nyt fiiliksis koska BSE <3 xx Fangirl kohtauksia satelee :*


Tungin viimeisetkin vaatteeni punaiseen matkalaukkuun, ja raahasin sen etupihalle, missä Niall jo odotti autossa. Pyyhin hikeä otsaltani, ja kiersin vielä taloni varmistaakseni, että kaikki oli varmasti nyt pakattu. Menin takaisin ulos, ja aloimme heittelemään laukkujani takapenkille ja tavaratilaan. Kun saimme laukut vihdoin paikalleen, lähdimme kohti uutta asuntoamme. Olimme käyneet katsomassa sitä viime viikolla, ja ostimme ja sen samantien. Vähän ajan päästä saavuimme valkoisen talon pihaan. Muut olivat jo purkamassa tavaroitaan. Kävelimme sisään suureen eteiseen, ja lähdimme kiertämään vielä taloa. Juoksimme Niallin ja Harryn kanssa kolmanteen kerrokseen jossa oli kolme huonetta ja kylpyhuone.
''Tämä huone on minun!'' Harry huusi, ja ryntäsi sisään valkoisesta puisesta ovesta isoon huoneeseen.
''Minä otan tämän keskimmäisen!'' ilmoitin. Menin huoneeseeni, ja rakastuin siihen heti, vaikka se olikin normaali valkoinen huone.
''No minulle kai jää sitten tämä'' Niall naurahti, ja ovi paukahti kiinni vasemmalla puolellani.

Illalla päätimme lähteä klubille juhlimaan uutta asuntoa. Pojat laittautuivat nopeaa, mutta minulta kesti. Puin päälleni uuden mustan mekon, meikkasin, ja harjasin hiukset. Olin käynyt jo aiemmin tänään testaamassa uusia suihkuja. Olin kääntymässä ovelle päin lähteäkseni alakertaan, mutta törmäsin johonkin.
''Niall! Kauan olet seisonut siinä?!'' kysyin yllättyneenä, kun näin pojan varmasti yhtä kummastuneet kasvot edessäni.
''Varmaan viisitoista minuuttia. Tule jo, pojat odottavat autossa!'' Niall hoputti.
''Olin juuri lähdössä. Sammuta valot'' huikkasin, ja kävelin hänn ohitseen alakertaan.
Niall tuli perässäni, ja avasi minulle oven. Kiitin häntä, ja istuin takapaenkille Liamin viereen.
Pojat puhuivat koko matkan. muta minä olin hiljaa. En oikeastaan olut juhlatuulella. Mietin taukoamatta missä isä mahtoi olla tällähetkellä. Jos hän olisi vaikka etsimässä minua? Tai tekisikö hän jotain pojille? Tai....
''Iris, olemme perillä'' Liam napsautti sormiaan naamani edessä. Palasin takaisin maanpinnalle ja nousin autosta. Kävelimme baariin, ja musiikki pauhasi suht kovalla. Harry haki meille drinkit ja istuimme nurkkapöytään. Juttelimme ja nauroimme kaikesta, ja tunsin oloni pian onnelliseksi. Eipä aikaakaan, kun olimme jokainen hieman humalassa. Karaokeisäntä kuulutti karaoken alkaneen. Pojat lähtivät pöydästä, ja suunnistivat kohti lavaa hieman tokkuraisesti, ja nauroivat kovaan ääneen. He aikoivat ilmeisesti laulaa oman biisinsä. Naurahdin kuvitellen samalla pojat lavalla kaatokännissä. He supattivat jotain keskenään, ja hitaan pienen alkusoiton jälkeen Zayn aloitti laulun:
''Your hands fits in mine like it's made just for me, but bear this in mind it was. meant to be. And I'm joining up the dots with the freckles on your cheeks and it all makes sense to me .. '' 
Tämän jälkeen Zayn meni supattamaan Niallille jotain, ja Liam alkoi laulaa:
''I know you've never loved the crinkles by your eyes, when you smile you've never loved your stomach or your thigs. The dimples in your back at the bottom of your spine but I'll love then endlessly.''
Siirsin katseeni takaisin Zayniin. Pojat olivat lavalle päästessään taas vakavana, ei merkkiäkään humalasta. Itselläni oli vähän outo olo, mutta se oli kaikin puolin hyvä. Kuuntelin kun he lauloivat kertosäkeen, ja pian olikin Louisin lauluvuoro. Se sujui muitta mutkitta, mutta alkoholi alkoi juuri silloin vaikuttaa, kun hän alkoi laulaa:
''You can't go to bed without cup of a tea..'' Mutta hän lauloikin: ''You can't go to bed, without cup of  an alcohol. Maybe that's the reason to the walks on your drunk'' 
Pojat saivat naurukohtauksen, eikä Harry pystynyt laulamaan omaa osuuttaan, joten he hyppäsivät suoraan kertosäkeeseen:
'' I won't let these little things slip, out of my mouth. But if I do, it's you, oh it's you, they add up to. And I'm in love with you.. All these little things''
Kertosäkeen aikana Niall oli hypännyt lavalta alas, ja kompuroinut luokseni. Hän viittoi minut ylös seisomaan eteensä. Hymyillen katsoin häntä silmiin, kun hän alkoi laulaa:
''You'll never love yourself half as much as I love you.. And you'll never treat yourself right darling, but I want it to..''
Tämän aikana kyyneleet nousivat silmiini, ja halasin Niallia. Halukseni oli pitkä, ja kun irrottauduin hänestä, poika katsoi minua silmiin, ja jatkoi:
''If I let you know, I'm here.. for you. Maybe you'll love yourself like I.. love you. ooh..
Heti sen jälkeen, kun Niall oli lopettanut soolonsa, hän sammui päälleni, ja otin hänet kiinni. Pojat näkivät tilanteen, ja ryntäsivät luoksemme. Liam nosti blondin syliinsä, ja lähdimme kävelemään autolle. Myös minua alkoi huimata, joten otin baarin ovesta tukea. Harry huomasi sen, ja kysyi sammaltavalla äänellä olenko kunnossa. Nyökkäsin vastauksesi, mutta sitten menetn tasapainon, ja kaaduin päistikkaa hämmästyneen Harryn päälle. Hän pyöräytti silmiään, ja kantoi minut ulos. Tilasimme taksin, ja menimme sillä kotiin, sillä emme ottaneet sitä riskiä että joku meistä lähtisi ajamaan humalassa kymmentä kilometriä keskustasta kotiin.

Taxi ajoi pihaan, ja hoipertelimme sisälle. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että Niallin lisäksi myös Harry sammui ulkoportaille. Itsekkin tunsin, että nukahtaisin pian.

Aamulla löysin itseni eteisestä. Muistelin eilisillan tapahtumia, ja yli puolet olivat pyyhkiytyneet mielestäni kokonaan. Muistan kuitenkin poikien biisin, ja sen, kun Niall sammui syliini. Rönysin ylös lattialta, ja olin kaatua heti uudestaan. Päätäni särki, ja joka lihasta jomotti. Raahauduin keittiöön juomaan lasin vettä. Silloin kuulin vastenmielisen äänen, kuin joku olisi oksentanut takanani. Käännyin katsomaan. ja näin Louisin joka oli polvillaan olohuoneen lattialla. Ryntäsin hänen luokseen.
''Louis, onko kaikki okei?'' kysyin huolissani, ja tarjosin tälle vettä lasistani.
''Joo muuten, mutta krapula on pahempi kuin koskaan'' Louis ähkäisi, ja yritti nousta seisomaan ottaen minusta tukea. Talutin pojan sohvalle, ja toin hänelle kylpyhuoneesta ämpärin kaiken varalta.
''Kiitos..'' Louis mumisi, ja sulki silmänsä. Asettelin hänen päällen viltin, ja lähdin kävelemään yläkertaan. Silloin muistin, että kukaan ei ollut illalla auttanut Harry parkaa kun hän oli sammunut portaille. Käännyin lähteäkseni takaisin alas, mutta joku koputti minua olkapäähän.
''Minne olet menossa?'' Niall kysyi unisena. Hän oli herännyt, mutta ei näyttänyt myöskään voivan kovin hyvin.
''Etsimään Harrya'' vastasin, ja Niall loi minuun kysyvän katseen.
''Sen jälkeen kun sammuit, lähdimme kotiin ja Harry päätti nukahtaa portaille, eikä kukaan jaksanut auttaa häntä. Itsekin heräsin eteisestä'' selitin Niallille, ja naurahdin hieman.
''Okei. Voin tulla mukaan..'' Niall sanoi, mutta menetti tasapainonsa, ja kaatui taas päälleni. Otin tukea porraskaiteesta, mutta lensimme molemmat portaita alas. Nauroin, ja kun avasin silmäni, Niall oli päälläni.
''Mennään'' sanoin hänelle, ja yritin ryömiä hänen altaan, mutta en onnistunut.
''Ei vielä'' Niall sanoi, ja katsoi minua silmiin. Hän odotti selvästi minun tekevän jotain.
''Taidat vieläkin olla hieman humalassa'' hermostuin hänelle.
''Ai.. Anteeksi. Luulin että-''
''Voisitteko olla hiljaa? Minulla pyörii päässä ja vatsassa ja te vain rakastelette siellä'' kuului Louisin ääni sohvalta.
Nousin, ja kävelin eteiseen. Avasin oven, mutta Harrya ei näkynyt.
''Harry! Oletko täällä?!'' Niall huusi. Mitään ei kuulunut.
''Jos hän onkin herännyt, ja mennyt huoneeseensa nukkumaan'' päättelin, ja menin takaisin sisään.
''Jos minua etsitte, olen täällä'' Zayn huusi keittiöstä.
''Etsimme Harrya. Auttoiko joku hänet illalla sänkyyn nukkumaan?'' kysyin pojilta. Kukaan ei ilmoittautunut.
Liam rymisteli alakertaan harjaten samalla hampaitaan. Oli sunnuntaiaamu, mutta hänellä oli silti kiire.
''Kaupat menevät kiinni'' hän selitti.
Liam oli meistä ainoa, joka ei näyttänyt kärsivän aamupahoinvoinnista.
''Liam odota! Oletko nähnyt Harrya?'' huusin hänen peräänsä.
Poika kääntyi, ja pudisti päätään. Aloin huolestua. Kiersimme Zaynin kanssa koko talon sillä aikaa kun Niall etsi ulkoa. Louis parka oli vieläkin vuoteen oma. Kaikki mitä hän oli juonut tai syönyt, oli tullut ylös.
Tunnin kuluttua päädyimme siihen tulokseen, että Harry ei ollut keskuudessamme. Olimme kaikki sekaisin huolesta. Harry oli kadonnut.

Liam palasi kaupasta, ja näki meidät istumassa surullisina olohuoneessa.
''Eikö häntä ole löydetty?'' hän kysyi, ja laski ruokakassit lattialle.
''Ei sitten millään. Olemme etsineet joka puolelta'' Zayn valitti.
''Ehkä joku fanilauma näki hänet yöllä portailla ja vei mukanaan?'' Louis arvuutteli kauhuissaan.
''En usko. Kuka täällä kulkisi keskellä yötä?'' sanoin väliin ,vaikka kyllähän tuo saattoi olla totta.
''Oletteko soittaneet hänelle?'' Liam kysyi, kun latoi kasseista tavaraa kaappeihin.
''Olen yrittänyt, mutta hänen puhelimensa on sammunut'' Niall sanoi, ja katsoi silmä kovana keittiöön valmiina hyökkäämään herkkujen kimppuun.
''Kutsutaan apuvoimia. Harry voi olla pulassa ja me emme toi tehdä mitään!'' huusin, ja nousin ylös. Muut katsoivat minua kuin hullua, vaikka tiesivätkin etten pelleile.
''Anteeksi'' sopersin, ja istuin takaisin sohvalle. Hautasin pään käsiini ja aloin itkeä.
Niall kiirehti luokseni ja halasi minua pitkään.
''Iris, kaikki on hyvin. Ei ole sinun syysi, että Harry on kateissa. Olet täysin oikeassa. Meidän on kutsuttava poliisit paikalle jos Harrya ei ala kuulua'' Louis sanoi, ja yritti piristää minua tekemällä .. noh... Louismaisia ilmeitä.

(Harryn näkökulma)
''umh... Missä minä olen..? Tämä ei ole se paikka johon sammuin illalla..''
''Jaahas, täällä heräillään. Kauan sitä on jaksettu nukkua'' kuulin miesäänen jostain läheltä.
''Missä minä olen?'' kysin ääneen, ja koitin nousta ylös, mutta samassa selkääni pitkin nousi viiltävä kipu, joka levisi luihin ja ytimiin. Alkoi kuulua kumeaa naurua.
''Eikö pieni kiharapää pääse ylös? Säälittää ihan'' hän sanoi naurun seasta.
''Kysyin, missä minä olen, ja kuka sinä olet?!'' huusin vihaisena. En ole ollut täällä koskaan aiemmin. Haistoin bensan, ja paikassa kaikui. En silti hahmottanut paikkaa.
''Kuka minä olen? Sitä sinun ei vielä tarvitse tietää'' mies vastasi, ja tuli lähemmäs. Nyt huomasin, että olin jossain parkkihallissa. Muita autoja ei näkynyt, se ei siis varmaan ollut käytössä.
''Minut sinä varmaan tunnetkin.. Päästät minut heti menemään tai hälytän poliisit paikalle'' uhkailin, vaikka tiesin akun loppuneen.
''Tottakai tunnen. Olet se nuori juhlija joka eilen sammui kotiovensa eteen eikä kukaan tullut apuun'' mies nauraa räkätti. Hätkähdin.
''Oletko vakoillut minua ja ystäviäni?! Vosin nostaa sinua kohtaan kunnianloukkaussyytteen, ettäs tiedät'' mumisin, ja yritin nousta ylös. Tällä kertaa onnistuin.
Mies katsoi minua vähän aikaa vihaisesti.
''Miksi minä niin tekisin? Tietysti siksi, koska SINÄ, ja kaverisi, pidätte MINUN tytärtäni vankina talossanne!'' hän huusi vihaisena ja läimäytti minua poskelle.
Menin hiljaiseksi. Miehen lyönti oli sattunut, mutta enemmän minua satutti se, kun joku muunteli totuutta, ja teki siitä oman versionsa.
''Valetta. Iris on hyvä ystävämme, ja hän halusi muuttaa kanssamme yhteen'' sanoin hiljaa, ja yritin päästä karkuun, mutta mies nappasi minua käsivarresta, ja löi uudestaan.
''Näin itse kuinka vaaleahiuksinen kaverisi Niall vai mikä hän nyt olikaan, raahasi hänet väkisin autoon ja ajoi tiehensä!''
''Niin, karkuun sinua senkin mielipuoli! Jos kosket Irikseen vielä edes pitkällä tikulla, saat alka kaivaa omaa hautaasi..'' sanoin, ja silloin tunsin kovan iskun päässäni ja typerryin lattialle.

(Iriksen näkökulma)

''Kello on jo puoli viisi, eikä Hazzaa näy. Eikö meidän pitäis tehdä jotain?'' kysyin huolissani pojilta, jotka katsoivat vieressäni telkkaria. Louiskin tunsi olonsa jo paremmaksi.
''Niimpä..'' Zayn myöntyi. ''Hänelle on saattanut oikeasti käydä jotain''
''Soitan poliisille'' kerroin, ja aloin etsimään puhelintani sohvalta.
''Niall, voisitko nousta? Istut puhelimeni päällä'' huokaisin, ja Niall siirtyi.
Nappasin puhelimeni hänen ahterinsa alta ja avasin näppäinlukon. Siinä samassa viestikuvake ponnahti näyttöön. Avasin viestin, ja luin sen silmät lautasen kokoisina vielä pari kertaa läpi, mutta sitten kyyneleet pääsivät yllättämään. Toisella puolellani istuva Louis luki olkani ylitse ääneen:
''Joko kaverisi löytyi? Eipä tainnut, eikä koskaan tule löytymäänkään jos et tule kello yhdeksän lentokentälle. Ei sanaakaan poliisille, tai kiharapää on mennyttä''
''Isä meni liian pitkälle'' nyyhkäisin, ja heitin puhelimeni pois näkyvistä.
''Nyt mä soitan poliisille'' Niall tuhahti, mutta estin häntä.
''Et soita. Harry kuolee jos teet sen! Annan periksi, ja palaan Suomeen'' sanoin päättäväisesti.
''Älä hulluja puhu!'' Liam parkaisi.
''Harryn voi vielä pelastaa'' Zayn lisäsi, ja painoi päänsä olkapäätäni vasten.

''Ovatko kaikki valmiina?'' kysyin jännittyneenä puhelimeen. Olin yksin lentokentällä. Tai no, itseasiassa vain näytti siltä. Pojat olivat autossa, ihan muutaman kymmenen metrin päässä minusta. Toivoin ettei isä huomaisi heitä.
''Joo, ollaan'' Niall kuiskasi puhelimeen. Katsoin kelloa, ja se näytti viittä vaille yhdeksän. Isä tulisi hetkenä minä hyvänsä. Samassa kaksi vahvaa kättä tarttui minuun. Toinen lennähti suuni eteen etten alkaisi kiljua, toinen piti käsiä selkäni takana.
''Tulithan järkiisi'' isän tupakan tuoksuinen hengitys tuntui korvassani.
Hän alkoi vetää minua johonkin suuntaan. En saanut sanaa suustni, joten vilkaisin poikien autolle ja nyökkäsin merkiksi. Liam näki merkin ja sanoi siitä Zaynille.
''Nyt!'' Liam sanoi Zaynille.
''Ei vielä. Hänen isänsä huomaa meidät heti jos menemme nyt'' Zayn totesi vakavana.
''Mutta Iris antoi merkin!'' Liam huudahti. ''Hän sanoi, että vaikka olisi millaisessa tilanteessa, te hyökkäätte hänen merkistään!''
''Niin taisi sanoa. Toivottavasti hän tietää mitä tekee'' Niall huokaisi.
Zayn ja Louis lähtivät autosta, ja juoksivat tuhatta ja sataa väkijoukkoon. Isä oli vienyt minut sisälle, toivottavasti pojat huomasivat sen. ''Kyllä, tuolla on Louis.. Ja Zayn tietysti. He tulevat harvinaisen lujaa vauhtia tännepäin, apua, ihan tässä alkaa pelottaa'' ajattelin mielessäni. Pian pojat olivat ehtineet kuuloetäisyydelle, mutta isä ei tajunnut sitä. Lentokentällä oli harvinaisen paljon ihmisiä, ja yli puolet niistä olivat kiljuvia faneja. Pojilla ei ollut aikaa jakaa nimmareita.
''Nytkö?!'' Louis huusi. Minä nyökkäsin. Zayn ja Louis ottivat vauhtia, ja riuhtaisivat minut isän otteesta. Isä pysähtyi, ja katsoi meitä ensin hölmistyneenä, sitten vihaisena.
''Juokse!'' Zayn huusi minulle, ja tarttui kädestäni. Louisilla oli laukkuni, ja lähdimme juoksemaan autolle niin nopeasti kuin mahdollista. Niall oli pysäyttänyt auton suoraan oven eteen. Juoksimme autoon, mutta emme lähteneet minnekkään, lukitsimme vain ovet. Isä saapui paikalle, ja alkoi hakkaamaan ja potkimaan autoa. Olimme tietysti arvanneet sen. Ei mennyt kauaa, kun poliisiauto jo kiisi pihaan. Joku oli jo ehtinyt hälyttää ne paikalle.
''Mennäänkö ulos? Poliisit haluavat kuulustella'' Liam kysyi, ja katsoi takapenkille jossa minä, Zayn ja Louis istuimme.
''Pakko kai se on'' Louis vastasi olkiaan kohauttaen.
Menimme ulos autosta, ja poliisit pitelivät isää ettei hän olisi hyökännyt kimppuumme. He laittoivat tälle käsiraudat, ja veivät pahnoille. Toinen poliisi kääntyi meidän puoleemme, ja alkoi kysellä kysymyksiä, kuten miksi hän potki autoamme ja muuta. Vastasimme kaikkeen niin hyvin kuin vain osasimme. Poliisit ja isä tekivät lähtöä, mutta pyysin vielä heidät juttusille.
''Niin, mitä vielä jäi epäselväksi?'' naispoliisi katsoi minua kysyvästi.
''Tuo mies on kidnapannut ystävämme. Meidän pitäisi löytää hänet..'' Zayn aloitti, mutta poliisi keskeytti hänet.
''Tulkaa omalla autollanne perässä, niin pääsette uudelleen kuulusteltaviksi'' poliisi sanoi, ja lähti.


Poliisiasemalla poliisit ja isä juttelivat ensin jotain keskenään, ja minä ja pojat nojasimme seinään ja odotimme. Noin puolen tunnin päästä he toivat isän eteemme. Isä oli taas karata päälleni, mutta Niall tuli suojakseni. Poliisit vetivät isän pois Niallin päältä.
''Se teidän kaverinne on vanhan parkkihallin perällä. Kannattaa pitää kiirettä mikäli aiotte vielä nähdä hänet..
Vuorovesi'' isä virnisti ilkikurisesti.
''Vuorovesi?'' toistin hämmästyneenä, mutta Louis selitti:
''Niin, hylätty halli on sen erään joen mutkassa. Jos vesi nousee, se pääsee sisään ja Harry voi hukkua jos emme kiirehdi!''
''No jumalauta aletaan painua jo!'' Zayn huusi naama punaisena, ja juoksi autolle.

Pääsimme nopeasti joelle. Vesi oli jo noussut muutaman sentin, sillä vettä oli nilkkoihin asti, kun pääsimme hallille. Harrya ei näkynyt.
''Harry! Jos kuulet, vastaa ole kiltti!'' Niall huusi pimeyteen.
''Hazza, oletko täällä?'' Liam kysyi hiljaa.
Katsastimme hallin läpi, mutta poikaa ei näkynyt.
''Se saatanan nilkki huijasi meitä!'' Zayn huusi vihaisena, ja heitti puhelimensa maahan.
''Zayn, raivoaminen ei auta tässä tilanteessa mitään. Harryn täytyy löytyä!'' sanoin, ja yrtin kerätä itseni kasaan, vaikka se olikin vaikeaa. Olimme lähdössä takaisin poliisiasemalle, kun kuulin yskäisyn.
''Louis, onko kaikki hyvin?'' kysyin pojalta.
''Häh?'' kuukui kummastunut vastaus. ''Olen jo ihan kunnossa''
''Mietin vaan kun yskit'' vastasin.
''Hei hei hei hetkinen! Se en ollut minä!'' Louis sanoi, ja levitteli käsiään.
''Enkä minä liioin'' Liam vastasi.
''Hiljaa kaikki! Kuunnelkaa'' sihahdin pojille, jotka vaikenivat kuin muuri.
Yskintä ja köhiminen kuului rannasta, parkkihallin ulkopuolelta. Juoksimme sinne, ja käsi lensi suuni eteen.
Näimme Harryn, joka oli puoliksi vedessä ja puoliksi roikkui kivessä.
''Harry!'' huusin hätääntyneenä, ja juoksimme vetisiä ja liukkaita kiviä pitkin hänen luokseen.
Niall ja Zayn nostivat hänet rantaan, ja veivät kuivalle maalle. Harry makasi edessämme simät kiinni, ja hengitti syvään. Hänen hiuksensa ja vaatteensa olivat läpimärkiä. Hain autosta hupparini, ja kiedoin sen pojan ympärille.
''Harry...'' sanoin hiljaa, ja halasin häntä. Harry raotti silmiään.
''Missä.. me ollaan?'' hän kysyi heikosti.
''Rannassa. Olit vähällä hukkua!'' Louiskin sanoi, ja kyykistyi viereemme.
''Nyt mä muistan.. Se oli sun isä...'' Harry sanoi, ja yski vettä keuhkoistaan.
''Niin oli. Mutta hän on nyt telkien takana ja kaikki on hyvin'' sanoin Harrylle hymyillen, Harrykin katsoi minua ja hymyili. Lähdimme kävelemään autolle, ja Liam kantoi Harrya reppuselässä.
Kun pääsimme kotiin, kello oli jo yhdeksän. Päätimme mennä kaikki nukkumaan.
Illemmalla kun kaikki muut olivat jo nukahtaneet, hiivin Harryn oven taakse, ja koputin.
''Tuu vaa'' kuului vastaus.
''Anteeks jos herätin, mutta-'' aloitin, mutta Harry keskeytti.
''Et herättänyt. Istu vaan'' Harry sanoi hymyillen suloista hymyään.
Istuin Harryn sängylle. Harry katsoi minua silmiin, ja me molemmat kuroimme senttäjä väliltämme. Pian tunsin Harryn huulet omillani. Käteni harhailivat pojan selän taakse.

(Harryn näkökulma)
Iris tuli huoneeseeni, ja istui sängylleni. Jotenkin minä vaistomaisesti lähestyin häntä, ja hän minua. Suutelimme pitkään. Tiesin että tämä on väärin, mutta en voinut sille mitään. Minulla on ollut tunteita häntä kohtaan jo siitä lähtien, kun tapasimme ensimmäistä kertaa ravintolassa.
''Tuota.. Minun pitää nyt varmaan mennä'' Iris sanoi, kun irrottauduimme toisistamme.
Nyökkäsin vastaukseksi, ja suutelin vielä kerran. Juuri silloin Niall koputti oveen, ja tuli sisään.
''Tulin vaan tarkistamaan että kaikkin on hyv-'' Niall aloitti, mutta jäi tuijottamaan meitä suu ammollaan.
''Niall..'' Iris oli sanomassa jotain, mutta poika oli jo paukauttanut oven kiinni ja mennyt varmaan takaisin huoneeseensa. Hieno juttu. Nyt onnistuin pilaamaan ystävyyteni Niallin kanssa. On päivänselvää, että myös Niall tuntee jotain Iristä kohtaan.
''Mä puhun sille aamulla, kyllä se ymmärtää'' Iris sanoi, ja lähti huoneesta. Mietin hetken aikaa suudelmaamme kunnes nukahdin.

(Iriksen näkökulma)
''Voi vitun vittu! Miksi Niallin piti tulla juuri silloin kun Harry suuteli minua?! Okei, enhän minä Harrya voi syyttää, sillä itsekkin hausin sitä. Olet tainnut ihastua molempiin.. Helvetti. Ei tässä näin pitänyt käydä!'' manasin hiljaa mielessäni, mutta ajatuksni katkesi, ja vaivuin uneen.

(Niallin näkökulma)
Menin Harryn luo nähdäkseni, että sielunveljelläni on kaikki hyvin. Kun näin Iriksen suutelemassa häntä, mittani täyttyi. Harry tiesi ihan hyvin, että pidän hänestä enemmän kuin vain kaverina, vaikka hän ei välttämättä tuntisi samoin. Aamulla puhumme asiat halki!..

Love in my life.. #5

Niall ei ehtinyt painaa kaasua. Isä pääsi autolle, ja riuhtaisi kuskinpuoleisen oven auki. Nopein liikkein hän tarttui Niallia paidankauluksesta ja yritti vetää tätä ulos autosta.
''Mihin helvettiin sinä olet viemässä tytärtäni?!'' hän karjui Niallille suomeksi, joten tämä ei ymmärtänyt sanaakaan.
''Isä päästä irti hänestä! Päätän nyt itse omista asioistani, enkä kaipaa sinua häiritsemään elämääni Lontoossa Niallin ja muiden kanssa!'' huusin, ja isän ilme muuttui aggressiivisesta hölmistyneeksi.
''Muiden? Sinähän et muuta kenenkään hinttipellen kanssa yhteen!''
''He eivät ole hinttejä, eivätkä myöskään pellejä! Ja heidän seuransa kelpaa aina enemmän kuin sinun!'' vastasin hänelle. Isä päästi pojasta irti, ja sekunitakaan epäröimättä vedin Niallin takaisin autoon ja suljin oven isän naaman edestä.
''Aja! Nopeaa!'' huusin hänelle. Täläkertaa ehdimme ajoissa, ja kuulimme kuinka isä jäi kiroamaan peräämme. Me aloimme nauraa helpotuksesta, mutta olimme silti hieman järkyttyneitä.
''Hän ei vaikuttanut kovin iloiselta pakoyrityksestämme'' Niall puuskahti naurukohtauksen jälkeen.
''Ei tosiaan. Meinasihan hän hakata sinutkin'' vastasin, ja vilkaisin Niallia. Isä oli ilmeisesti ehtinyt lyömään häntä, sillä pojan huulesta valui hieman verta.
''Ei kai? Minä kun luulin, että hän halusi vain iloisesti tervehtiä'' Niall sanoi, ja aloimme taas nauraa.
''Sinulla tulee muuten huulesta verta, löikö hän sinua?'' kysyin hieman huolestuneena.
''Niin taisi tehdä. Mutta ei jäädä murehtimaan sitä, puhdistan sen kyllä. Ihan itse''
''Etkä puhdista'' sanoin, ja aloin tonkimaan taskustani nenäliinapakettia. Vedin sieltä liinan, ja aloin pyyhkiä Niallin suuta.
''Äläs nyt. Ei tämä niin paha ole'' Niall sanoi, ja veti päänsä pois. Huokaisin, ja työnsin liinan taskuuni.
''Minne olemme muuten menossa?'' tajusin kysyä.
''Liamille. Unohdin kertoa, että hän ja Louis olivat ajelemassa josain, ja heitä vastaan oli tullut täydellinen, iso kaunis talo vastaan. Ja arvaa mitä? Se oli myytävänä!'' Niall sanoi ja katsoi minua innoissaan.
''Eihän? Tuohan on aivan mahtavaa! Ostivatko he sen?'' kysyin silmät loistaen.
''Eivät vielä. He haluavat ensin näyttää sen meille, ja tiedustella mielipiteemme''
''Aijaa. No, milloin menemme katsomaan asuntoa?'' kysyin. Halusin saada tietää mahdollisimman nopeaa, milloin muutamme ja muutammeko edes siihen taloon.
''Liam ei kertonut'' Niall vastasi kohauttaen olkiaan.

Pian tulimme tuttuun pihaan, ja Zayn ja Harry juoksivat meitä vastaan. Liam ja Louis eivät ilmeisesti olleet vielä tulleet.
''Herranjestas! Niall, oletko kunnossa?'' Zayn huusi jo kaukaa, ja syöksyi luoksemme.
''Eihän tässä mitään, olen ihan kunnossa'' Niall vakuutti, ja siirsi katseensa minuun. Harrykin pääsi viimein luoksemme, ja sieppasi minut syliinsä.
''Ehdimme huolestua tosissaan, kun kuulimme että isäsi on tullut Lontooseen'' hän alkoi selittää.
''Onneksi mitään ei käynyt, mutta järkytyimme molemmat aika pahasti'' Niall sanoi, ja katsoi Harrya kysyvästi. Harry vastasi katseseen, ja laski minut alas.
''Saatte kyllä kertoa kaikki mitä siellä tapahtui'' Zayn vaati.
Kävelimme sisään, ja menimme suoraan keittön pöydän ääreen.
''Kerrotaan sitten, kun Liam ja Louiskin tulevat. Hekin varmasti haluavat kuulla mitä meillä tapahtui. Nyt minun on pakko päästä suihkuun'' ilmoitin, ja lähdin kohti kylpyhuonetta.
Tulin suihkusta, ja menin vierashuoneeseeni. Onneksi olin jättänyt sinne aiemmin vaatteita, sillä olimme jo arvanneet, että tässä tulisi käymään jotenkin näin. Vaihdoin vaatteet, ja menin takaisin keittiöön. Liam ja Louis eivät olleet vieläkään tulleet. Harry, Zayn ja Niall istuivat edelleen pöydän ääressä samoissa asennoissa kuin lähtiessäni. Pian kuulin auton äänen. Ryntäsimme kaikki kolme kerralla ikkunan luo, ja huomasimme huolestuneen näköisen Louisin, joka astui ulos Liamin autosta. Liamkin kömpi ulos, ja lukitsi  autonovet. Pian ovi kävi, ja pojat tulivat sisään.
''Iris ja Niall! Oletteko kunnossa?'' Liam huudahti ensimmäisenä meidät nähtyään.
''Joo, kaikki hyvin. Henkisesti hieman järkyttyneitä, fyysisesti ihan kunnossa'' Niall sanoi ja hymyili minulle.
''Ainakin osittain'' lisäsin nopeasti ja katsoin Niallin huulta, jonka veri oli värjännyt viininpunaiseksi.
''Kertokaa jo mitä tapahtui! En jaksa odottaa'' Harry märisi, ja nyki minua hihasta kuin kärsimätön pikkulapsi.
''Hyvä on, herra utelias'' huokaisin kyllästyneesti, mutta aloin silti kertoa. Pojat kuuntelivat tarkkaavaisina joka sanan, jottei mitään vain pääsisi lipsumaan ohi korvien. Pystyin puhumaan selvästi Niallin paikalle ilmestymiseen asti, mutta sitten kyyneleet tukkivat silmäni, ja kurkkuuni tarttui palanen. Käänsin katseeni poispäin pojista.
''Iris? Mikä nyt tuli?'' kuulin Louisin kysyvän.
''Tuota... Taitaa olla parasta että minä jatkan tarinaa'' Niall sanoi nopeasti, ja siirsi kätensä olkapäälleni.
Niall kertoi jutun loppuun, ja pojat tulivat halaamaan minua. Zayn toi minulle ja Niallille teetä, ja Harry laittoi harmaan hupparinsa hartioilleni. Louis istui minua vastapäätä, ja pyyhki kasvoiltani levinneet meikit. Liam oli vieressäni, ja lausui korvaani rauhoittavia sanoja. Minua alkoi väsyttää. Nukahdin sohvalle, ja pojat lähtivät kukin omaan suuntaansa, sillä he eivät halunneet herättää.


Heräsin aamulla vierashuoneesta. Kuulin kovaäänistä keskustelua alakerrasta. Mielenkiintoni heräsi, ja nousin ylös. Vaihdoin päälleni valkoiset shortsit ja löysän sinisen topin, jossa oli ristikuvio keskellä. Keskustelu kuului aina vain kovempana, joten lähdin alakertaan ottamaan selvää mistä kiikastaa. Jäin seisomaan portaiden alapäähän, ja katseeni osui mieheen, jota en ollut ennen nähnyt. Harry oli hänen edessään, selin minuun päin. Hän sanoi miehelle jotain, mitä en kuullut. Mies ojensi pojalle jotain papereita, ja lähti talosta ovet paukkuen.
''Veljet!'' huudahdin. Silloin Harry huomasi minut.
''Kas, huomenta Iris. Miten sinä näin aikaisin olet hereillä?'' Harry kysyi, ja hymyili vinoa hymyään.
''Samaa voisin kysyä sinulta. Aamuseitsemältä kuuluu huutoa niin että talo raikuu'' tokaisin, ja loin poikaan
kysyvän katseen. Harry huokaisi, ja viittoi minut istumaan keittiönpöydän ääreen.
''Kuulit siis pienen keskustelumme?'' hän kysyi hiljaa, ja katsoi minua sivusilmällä.
''Kuurokin kuulisi tuollaisen karjumisen'' tokaisin, ja hörppäsin teetä jonka Harry oli tuonut pöytään.
''Se oli ulosottomies. Kyseli Liamista, mutta tämä nukkui vielä, joten puhuin hänen puolestaan...'' Harry aloitti, ja loin häneen kummastuneen katseen.
''Mitä hän halusi?'' kysyin, vaikka tiesin tasan tarkkaan, miksi hän oli tullut tänne.
''No, kuten hyvin tiedät, meidät kaikki on pakotettu pois entisistä kodeistamme. Aina, joka ikinen kerta, kun muutamme jonnekkin, ei kestä kauaa ennenkuin fanit onnistuvat löytämään kämppämme''
''Asiaan'' sanoin kyllästyneesti. Tiesin hyvin, mitä hän tarkoitti.
''Hän yritti potkia Liamin pihalle jo nyt, mutta sanoin vastaan. Eihän meillä olisi paikkaa minne mennä, sillä minä ja Louis olemme luopuneet kiinteistöistämme''
''No olisittehan te voineet tulla meille siksi aikaa, kunnes löydämme sen yhteiskämpän!'' huudahdin, ja nousin seisomaan.
''Se kämppä on löydetty jo'' Harry hymyili, ja jatkoi:
''Vielä pitää vain ostaa se'' hän selitti, ja vei lautasen ja teekuppinsa tiskipöydälle.
''Mitäs te täällä seurustelette? Ja Harrykin on harvinaisen aikaisessa'' Liam ihmetteli kävellessään portaita alas.
''Eipä sen erikoisempia, ja kai sitä nyt jonkun täytyy ulosottomiehelle ovi käydä avaamassa'' Harry sanoi muina miehinä.
''Ja huutaa samalla niin että koko talo herää?'' kuului närkästyneen Zaynin ääni takaamme. Hänen hiuksensa roikkuivat märkinä otsalla.
''Ole sinä hiljaa siinä ja painu vaikka takaisin suihkuun, vai loppuiko hiuslakasta pito?'' Harry heitti.
''Lopettakaa. Minun piti eilen kertoa teille siitä kämpästä jonka Louisin kanssa löysimme'' Liam vaihtoi aihetta, joka oli itseasiassa hyvä asia.
''No kerroppas sitten'' Zayn sanoi, ja mulkaisi Harrya joka virnuili tälle ilkikurisesti.
''Kerro mitä mistä?'' Niall kysyi haukotellen. Harryn ja ulosottomiehen keskustelu taisi herättää jopa hänet.
''Hys!'' Harry hyssytteli Niallia. Niall katsoi loukkaantuneena Harrya, joka kääntyi takaisin Liamin puoleen. Hän sai tänään paljon negatiivista huomiota.
''Niin kuin olin sanomassa, talo johon ilmeisesti muutamme.....'' Liam sanoi, muttei ehtinyt jatkaa pitemmälle, sillä Louis ryntäsi sohvalle, ja työnsi kätensä Liamin suun eteen.
''Anna minä kerron! Anna kun minä!'' Louis huusi. Hän sitten osasi joskus olla kuin pikkulapsi.
''No kerro sitten'' Liam tiuskaisi, ja lähti keittiöön. Niall seurasi perässä.
''Talon pihassa on suuri uima-allas, ja suuri nurmikenttä. Itse talo on valkoiseksi maalattu kolmikerroksinen kivi'' Louis intoili.
''Ööh.. Siis kivirakennus?'' sanoin väliin nauraen.
''No oli mikä oli, kivestä se kuitenkin on''
''Vai että kivestä... '' Harry tirskahti, ja repesimme kaikki kuuluvaan nauruun. Myös Niallin nauru kuului keittiöstä.
''Jatka'' Zayn sanoi naurun seasta.
''Sisältä talo on... noh... Mennään tänään itse vilkaisemaan, niin ei tarvitse selittää! Ja kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!'' Louis totesi.
''Kuka sanoi tuhat kanaa?'' Niallin pää pisti esiin keittiöstä. Saimme taas naurukohtauksen, ja pojat lähtivät pukeutumaan jotta pääsisimme katsomaan tulevaa kotiamme.





// sori näitten kuvien kanssa oli jotain häikkää :(
              tässä asu :D (älkää välittäkö kuvan henkilöstä)

                                                          Iris

Ja tän te varmaan jo tunnetteki :D Thö Nialler