Kauanpa siinä sitten kesti, mutta vihdoin, tässä sitä ollaan. Epareita julkasemassa, ensimmäisessä loppuunsaatetussa ficissäni. o.o
Tän ficin aikana oon kehittyny huimasti kirjottamisessa ja kaikessa.... Seuraava ficci onkin sitten vielä salaisuus x3
Mutta ennenkuin luette, haluaisin vielä kiittää lukijoita ja isot kiitokset Miljalle kun oot auttanu kaikessa <3 Olet ihana <3.
Mutta ennenkuin luette, haluaisin vielä kiittää lukijoita ja isot kiitokset Miljalle kun oot auttanu kaikessa <3 Olet ihana <3.
''Kävisit edes laittamassa housut jalkaasi ennenkuin jäädyt!'' naurahdin unisesti ja heitin Niallia tyynyllä. Poika otti sen vastaan ja heitti takaisin.
''Minulla on parempi idea'' tämä vastasi virnistäen, ja tuli viereeni. Hän painoi päänsä tyynylleni ja veti peittoa päälleen. Menin itsekin takaisin makuulle pojan viereen ja kiedoin käteni tämän ympärille. Niall teki samoin, ja puhalsi hellästi ilmaa korvaani. Olimme siinä hetken hiljaa, kunnes Harry, Liam, Louis ja Zayn koputtelivat ovellani. Laskin pojat sisään, ja nämä virnistelivät meidät nähdessään.
''Minä kun luulin että teidän välillä ei ole mitään!'' Harry tuhahti, mutta naureskeli itsekin. Irroittauduin Niallin otteesta ja nousin taas istumaan.
Olimme alkaneet seurustella Niallin kanssa kaksi viikkoa sitten, viikko sen jälkeen kun tämä oli päättänyt palata kotiin. Emme viitsineet vielä ilmoittaa sitä pojille, mutta nyt näytti olevan sen aika.
Katsoin Niallia, ja tämä nyökkäsi.
''Hey c'mon, mitä tuo teidän silmäpeli on? Minulta on tainnut mennä jotain ohi ja lujaa'' Louis kommentoi.
Kerroin pojille varovasti suhteestamme, ja kaikkien muiden paitsi Harryn leuka loksahti auki. Silti hänkin näytti onnelliselta puolestamme, tai en tiedä kuvittelinko vain.
Aamu sujui yhdessä nauraen ja hengaillen. Puolenpäivän aikoihin ilmoitin pojille lähteväni käymään hotellilla Liamin autolla, sillä olin vihdoin saanut suoritettua ajokortin.
Astuin sisään aina yhtä puhtaaseen hotelliin ja kipusin portaat yläkertaan. Siivosin kaikessa rauhassa muutaman huoneen ja olin juuri pyyhkimässä pölyjä erään taulun nurkista, mutta silloin puhelimeni alkoi soittaa tuttua hälytystä. Nyrpistin nenääni, ja kaivoin luurin taskustani. Ensin luulin, että olin laittanut epähuomiossa herätyksen väärään aikaan, mutta sitten minulle valkeni: Tänään illalla palaisin Suomeen isän kanssa. Katsoin epäuskoisena puhelintani, ja heitin sen seinään johon tuli pieni lommo. En välittänyt siitä vaan nostin puhelimen lattialta ja päätin soittaa pojille. Puhelin ei kuitenkaan enää käynnistynyt. Manasin mitä hirveimpiä kirouksia mielessäni ja säntäsin huoneen toiselle puolelle missä sijaitsi lankapuhelin henkilökuntaa varten. Näppäilin ulkomuistista kotinumeron. Ensimmäinen piippaus. Oli hiljaista. Toinen. Kolmas.
Aloin jo hermostua. Hikipisarat valuivat ohimoltani. Odotin vielä hetken kunnes vastaaja meni päälle.
Heitin luurin kiukkuisena pöydälle ja rynhtäsin ulos huoneesta. Juoksentelin hetken käytävällä ja käännyin eräästä mutkasta vasemmalle, ja törmäsin päistikkaa pomooni. Tuo isokokoinen, pyylevä keski-ikäinen nainen oli kellahtaa kumoon, mutta sai tukea seinästä.
''Hyvän tähden Iris, missä palaa?'' hän henkäisi.
''Tuotanoin, ei missään. Minulla... minun pitäisi päästä kotiin. Nyt heti, asia on tärkeä''
Hän katsoi minua epäuskoisesti, mutta kaivoi työpuhelimensa esille ja soitti jollekkin.
''Päivää, minä tässä. Saisinko sijaisen hetkeksi toiseen kerrokseen? Selvä, kiitos. Kuulemiin.
Voit mennä.. Saanko udella, miksi moinen hoppu?'' tämä kysyi ystävälliseen mutta terävään sävyyn.
''Kiitos paljon! Tänään on viimeinen päiväni Lontoossa ja täällä töissä ellet muista'' vastasin huohottaen.
''Aivan, tosiaan! Nytkö sinä jo lähdet? Minä kun muistin että vasta ensiviikolla''
''Lentoa siirrettiin. Saanko mennä? Minun pitää pakata ja... hyvästellä kämppikseni'' sanoin palan tarttuessa kurkkuun hyvästi sanan kohdalla. Tuntui mahdottomalta etten ehkä näkisi poikia pitkään aikaan, kenties koskaan. Halusin viettää aivan viimeiset hetket heidän kanssaan ennen eroa.
Kiilasin aulaan, ja jätin hotellin taakseni. Liamin auto odotti parkissa. Menin sisään ja kiskoin turvavyön päälleni. Kaasutin pois hotellin pihasta ja käännyin kohti suurkaupunkia. Ruuhkassa tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin kotipihaan ja pomppasin pois autosta. Juoksin kevyessä lumisateessa takaovelle ja avasin oven. Ryntäsin pimeään olohuoneeseen ja sydämeni löi kahtasataa.
''Pojat! Oletteko kotona? Vastatkaa!'' huusin epätoivoisena. Vastausta ei kuulunut.
''Voi helvetin helvetti.. he ovat poissa''nyyhkytin ja istuin punaiselle sohvalle kyynelten valuessa norona kasvoillani.
( Harryn näkökulma)
Kuulin ääniä alakerrasta. Joko pojat tulivat? Vastahan he lähtiät kauppaan. Unohtivatkohan he jotain taas?
Nousin istumaan sängylleni ja suljin telkkarin. Käppäilin kaikessa rauhassa alakertaan, kunnes kuulin nyyhkytystä ja jotain epämääräistä muminaa.
''Ja.. nyyh.. minä niin olisin.. niisk.. halunnut viettää viimeiset hetket Niallin ja muiden kanssa.. '' kuulin olohuoneesta, jota seurasi itkemistä.
Kummastuneena juoksin loput portaat alas olohuoneeseen ja löysin Iriksen joka itki sohvaa vasten.
''Iris, mikä on? Etkö olekaan töissä?'' kysyin hiljaa ja istahdin tytön viereen sohvalle ja silittelin tämän hiuksia.
Hän pomppasi kuin sähköiskun saaneena ja pian hän roikkuikin kaulassani.
''Minä kun luulin että täällä ei ole ketään!'' tyttö ulvoi paitaani vasten.
''Miten niin? Mitä on tapahtunut?'' kuiskasin tämän korvaan.
''Etkö muista? Tänään minä lähden täältä kokonaan. Palaan Suomeen sen pahoinpitelijän kanssa!'' tyttö vingahti ja painautui minuun kiinni vielä enemmän. Kiedoin käteni tiukemmin Iriksen ympärille ja suutelin tätä suoraan huulille. Yhtäkkiä Iris nousi ja katsoi minua kun olisi nähnyt aaveen. Samassa tajusin tehtyäni pahan virheen.
''Iris anna anteeksi! Unohdin että olet Niallin kanssa. Se ei merkinnyt mitään, yritin vain lohduttaa!'' selitin nopeasti kun tämä kääntyi poispäin minusta.
''Joo. Se on okei. Missä pojat ovat?'' hän kysyi yhä katse tiiviisti silmissäni.
''Lähtivät kauppaan, palaavat varmaan ihan pian'' vastasin, ja yritin olla katsomatta tyttöä.
Noin puolen tunnin kuluttua tuttu auto kaarsi pihaan ja Louis hyppäsi kuskin paikalta ja juoksi sisään.
Muut kantoivat kauppakasseja ja Zayn ärähti:
''Voisit sinäkin tulla auttamaan näiden kanssa! Ota edes yksi'' hän tiuskaisi Louisille joka vai kohautti olkiaan ja kääntyi oven suusta ja tarttui Zaynin ojentamaan kassiin.
Iris ei jäänyt odottelemaan että kaikki ehtisivät sisään, vaan oli jo puolimatkassa autolle, missä Niall lappasi pudonneita tavaroita takaisin muovipussiin.
Menin tytön perässä pihalle. Iris seisoi Niallin edessä ja katsoi tätä surullisena samalla kun selitti miksi oli tullut etuajassa kotiin.
''...Joten minun on palattava tänään isän kanssa Suomeen'' hän päätti lauseen. Niall katsoi ensin ilmeettömästi ja yritti ilmeisesti ymmärtää kuulemaansa. Lopulta hän vain pudisti päätään ja työntyi ohitseni sisään.
Iltapäivällä (kaikkitietäviä hetkiä)
Talossa oli hiljaista. Iris, Niall, Harry, Liam, Louis ja Zayn istuivat keittiön pöydän ääressä ja kukaan ei katsonut keneenkään tai sanonut mitään. Sitä oli jatkunut on toista tuntia. Kun Iris oli kertonut tämän illan menosta, heidän välilleen oli laskeutunut eräänlainen pingote. Lopulta Niall rikkoi hiljaisuuden.
''Minä en anna sinun lähteä Suomeen isäsi kanssa''
Kaikki päät kääntyivät häneen. Niallin huulet olivat yhtenä tiukkana viivan, ja hänen katseensa kiersi jokaisessa.
''Mitä sinä oikein tarkoitat?'' Louis kysyi. Niall nousi seisomaan.
''Sitä, että en kestä ajatusta Iriksestä joka makaa puolikuolleena jossain nurkassa isänsä hakkaamana. Minä tulen mukaasi'' Niall pamautti. Harry haukkoi henkeään, Zayn kaatui tuolilla ja Iris näytti pyörtyvän siihen paikkaan.
''Et.. et sinä voi. Sinulla on bändi ja kaikkea. Ajattele nyt. Et voi hylätä One Directionia ja miljoonia fanejasi!'' Iris huudahti.
''Mukaan lukien sinua. Sinäkin olet fani. Paljon enemmänkin. Pojat, muistattehan sen valan, jonka vannoimme joskus vuonna Kevin ja Carrot? Se, ettemme hylkää koskaan fanejamme emmekä toisiamme..''
''Niall, tuossa ei ole mitään järkeä!'' Harry karjaisi. ''Jos sinä lähdet, hylkäät meidät!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!'' Niall huusi takaisin.
''Kumpi on tärkeämpi?! SINULLA ON SE, MITÄ OLET AINA HALUNNUT!! KUULUISUUTTA, FANEJA... JA AIJOT LAITTAA SEN KAIKEN HUKKAAN!!!!'' Harry huusi niin että ikkunat helisivät.
''MUTTA MINULLA EI OLE OLLUT MONEEN VUOTEEN TYTTÖYSTÄVÄÄ! OLEN SAANUT MONIA TILAISUUKSIA, MUTTA EN OLE KOSKAAN LÖYTÄNYT SITÄ OIKEAA!! JA SE OIKEA ISTUU NYT SIINÄ, SINUN VIERESSÄSI!!'' Niall karjaisi.
''NYT RIITTÄÄ!'' Iris puuttui. ''Niall, Harry on oikeassa. Et voi tulla mukaan, isä saattaisi hakata sinutkin.
Ja sinun onnesi on täällä! Ei minun kanssani siellä pakkasessa ja ankeudessa...''
''Osaan puolustaa itseäni, ja jos tarve vaatii, sinua myös. Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen! Minä...''
''Sinä..?'' Liam sanoi kysyvästi.
''Minä jätän bändin. Iriksen takia'' Niall sanoi, lysähti takaisin penkille ja painoi kasvot käsiinsä.
''Niall et sinä voi. Meillä on kolmen vuoden levytyssopimus jonka sinä olet allekirjoittanut meidän muiden mukana!'' Louis hermostui.
''JA VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!! JOS VÄLITÄN JOSTAIN, NIIN HÄNESTÄ!!'' Niall huusi taas ja osoitti Iristä. Liam nousi ylös, ja näytti yhtäkkiä kuolemanväsyneeltä.
''Sinä olet päästäsi sekaisin. Mene nukkumaan'' hän sanoi päätään pudistellen ja poistui keittiöstä.
''Vai että päästäni sekaisin..'' Niall ähkäisi. ''Jos joku tässä on päästään sekaisin niin sinun isäsi''
''Joka tapauksessa Niall, viimeisen kerran, sinä et tule minun mukaani. Asia on loppuun käsitelty'' Iris huokaisi ja lähti Liamin perään. Kuului oven pamahdus, ja koivumetsää esittävä maalaus tipahti lattialle.
''Vielä minä niille näytän'' Niall puhisi ja vetäytyi hänkin huoneeseensa. Zayn ja Louis vilkaisivat toisiinsa ja alkoivat tehdä lähtövalmisteluja.
Jonkin ajan kuluttua kun Iris oli pakannut, he olivat kaikki kuusi eteisessä. Iris itki, ja pojat tungeksivat hänen ympärillään hyvästelemässä.
''Minä en ihan totta haluaisi lähteä'' Iris nyyhkytti Louisia vasten.
''Älä itke prinsessa, tapaamme vielä'' Louis yritti lohduttaa tyttöä ja antoi tälle suukon poskelle.
''Louis on oikeassa. Emme me sinua koskaan unohtaisi'' Harry yhtyi lohdutukseen ja otti Iriksen tiukkaan halaukseen. Liam ja Zaynkin tulivat halaamaan. Niall oli hieman syrjemmällä, mutta ei tehnyt elettäkään hyvästelläkseen Iriksen.
Iris katsoi Niallia pitkään. Niall yritti kääntää katseensa pois, mutta ei pystynyt.
Niallin silmistä valui kyyneliä, ja sitten hän romahti. Hänen jalkansa pettivät ja hän pyllähti maahan.
''Minä en halua päästää sinua'' poika sopersi kun Iris istui tämän viereen lattialle.
''Ei tämä minullekaan helppoa ole..'' Iris sanoi yrittäen peittää itkunsa.
''Te olette kaikki olleet minulle niin mukavia, teistä on tullut minulle kuin toinen perhe.
Rakastan teitä kaikkia'' tämä jatkoi, ja purskahti uudestaan itkuun.
''Mekin sinua.. Hei hetkinen... taksi on pihassa''
''En halua pois. Tämä on minun kotini. Miksi minun edes pitää mennä takaisin Suomeen?'' Iris kysyi Zaynilta, joka oli myös kyykistynyt heidän viereensä.
''Sinullahan on jatko-opinnot Suomessa.. Mutta voit tulla aina käymään lomilla'' tämä vastasi ja hymyili hiukan.
''Mutta teillä alkaa kiertue ja minun tuurillani olette aina tien päällä kun minulla olisi mahdollisuus tulla käymään''
''Minä yritän järjestää ne hetket vapaiksi'' Liam lupasi, ja veti Iriksen ylös.
''No.. Hei sitten.. Nähdään joskus'' Iris sanoi, halasi vielä kaikkia ja tarttui sitten kaksi käsin matkalaukkuihinsa.
''Soitellaan!'' Harry huikkasi. Niall nousi ylös, ja lähti saattamaan tyttöä taksille.
''Minun tulee sinua ikävä.. Rakastan sinua'' poika sanoi, ja avasi taksin oven.
''Minäkin sinua'' Iris nyyhkäisi, ja suuteli poikaa vielä kerran.
Hän istuutui takapenkille, ja vetaisi oven kiinni.
Niall heilautti Irikselle kättä, ja sitten auto starttasi.
Iris olisi halunut hypätä kyydistä ja juosta takaisin Niallin luo, mutta se oli jo liian myöhäistä. Noin tunnin kuluttua taksi oli saapunut lentokentälle.
Iris kiitti kyydistä, maksoi, ja alkoi raahata matkalaukkuja.
Hän katseli ympärilleen ja odotti näkevänsä isänsä, mutta tätä ei kuulunut.
Kuulutus toisensa perään kaikui ihmismassojen seassa. Lopulta Iris lähti yksin lentokoneeseen.
Lentokone oli tupaten täynnä, ja Iris löysi pian itsensä tupatuksi omalle paikalleen jonkun vieraan miehen viereen. Kapteeni käski kiinnittää turvavyöt, ja pian kone lähti rullaamaan kiitorataa pitkin.
Iris katseli kaikkonevaa Lontoota ja sen normaalia häslinkiä. Yhä uudestaan ja uudestaan hän kuuli Niallin sanat korvissaan:
''VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!''
''Rakastan sinua..''
Ja ennenkuin hän huomasikaan, olivat kyyneleet jo valumassa pitkin hänen poskiaan vuolaana virtana.
Mies hänen vieressään nytkähti, ja jatkoi kuorsaamista.Iris laittoi kuulokkeet korviin, ja pian hänkin vaipui uneen.
Myöhemmin Iris havahtui laskeutumiskuulutukseen, jossa kerrottiin koneen laskeutuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kun kone oli jo maassa ja pysähtynyt, Iris tunkeutui ulos, ja otti itselleen taksin. Hän kertoi vanhan osoitteensa, jossa asuivat nyt hänen isovanhempansa.
Ensimmäiset pari viikkoa olivat vaikeita. Iris ei keskittynyt kouluun, ei syönyt, eikä poistunut huoneestaan koko päivänä. Niall oli soitellut säännöllisesti, mutta eräänä päivänä soittoa ei tullut. Eikä seuraavana. Eikä koko viikolla. Iris päätti katkaista kaikki välinsä poikiin, ja alkoi keskittyä kunnolla elämään.
Muutaman vuoden päästä hän ei enää jaksanut. Hän oli yrittänyt unohtaa Niallin, mutta ei ollut onnistunut. Tämä palasi tytön uniin vieläkin. Toisessa unessa he suutelivat kiihkeästi ja olivat onnellisia yhdessä. Toisessa taas Niall oli sairaalassa itsemurhan yrityksestä, kun hän oli ikävöinyt Iristä luulossa, ettei näkisi tätä enää koskaan.
Eräänä päivänä Suomessa Iris havahtui unestaan. Oli kulunut jo viisi vuotta siitä, kun hän oli puhunut Niallin kanssa viimeksi. Hän nousi ylös sohvalta, ja lähti keittiöön syömään jotain. Keittiönpöydän ääressä istui hänen mummonsa.
''Sinulle on postia. Arvaatko keneltä?'' hän ojensi hymyillen kirjekuorta.
''En ole arvuuttelutuulella tänään'' tyttö tiuskaisi, mutta tarttui silti kirjekuoreen.
Silti Iris tiesi tarkalleen keneltä se oli. Hän repi kirjekuoren auki, josta paljstui kirje pojilta.
Tytön sydän hakkasi lujemmin kuin pitkään aikaan, kun hän luki kirjettä:
Rakas Iris,
miten sinulla menee? Me olemme poikien kanssa lähdössä kiertueelle. Asumme edelleen täällä samassa talossa, niin kuin sinäkin silloin asuit. Meillä menee hyvin, mutta ei niin hyvin kuin silloin.
Zaynilla ja Perriellä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Zayn nimesi tytön sinun mukaasi. Hän on Iris Marie Caroline Malik. Pojan nimeä taas en ikinä muista.. Joku Anthony kai.
Mutta se syy, miksi nyt kirjoitan sinulle, on seuraava. Minä en ole vieläkään päässyt yli sinusta.
Tiedän, että siitä on viisi vuotta ja se on todella pitkä aika, mutta rakastan sinua edelleen.
En koskaan voi unohtaa sitä, minkä annoit meille.
Muista, että olet aina tervetullut käymään.
Ikävöiden, Niall ja pojat
Iris katseli tuota paperia, ja huomasi musteen levinneen parista kohdasta. Siellä täällä oli myös hieman tummempia läikkiä. Poika oli ilmeisesti itkenyt kirjoittaessaan. Iriksen sydän hypähti onnessaan nyt kun hän tiesi Niallin ajattelevan häntä vielä.
... itkin tässä lopussa, en tiedä itekkään miksi..
Mutta se on ohi nyt. Seuraava ficci alkaa varmaan ens viikolla . ANTEEKS JOS ON VIRHEIIT :3
Aloin jo hermostua. Hikipisarat valuivat ohimoltani. Odotin vielä hetken kunnes vastaaja meni päälle.
Heitin luurin kiukkuisena pöydälle ja rynhtäsin ulos huoneesta. Juoksentelin hetken käytävällä ja käännyin eräästä mutkasta vasemmalle, ja törmäsin päistikkaa pomooni. Tuo isokokoinen, pyylevä keski-ikäinen nainen oli kellahtaa kumoon, mutta sai tukea seinästä.
''Hyvän tähden Iris, missä palaa?'' hän henkäisi.
''Tuotanoin, ei missään. Minulla... minun pitäisi päästä kotiin. Nyt heti, asia on tärkeä''
Hän katsoi minua epäuskoisesti, mutta kaivoi työpuhelimensa esille ja soitti jollekkin.
''Päivää, minä tässä. Saisinko sijaisen hetkeksi toiseen kerrokseen? Selvä, kiitos. Kuulemiin.
Voit mennä.. Saanko udella, miksi moinen hoppu?'' tämä kysyi ystävälliseen mutta terävään sävyyn.
''Kiitos paljon! Tänään on viimeinen päiväni Lontoossa ja täällä töissä ellet muista'' vastasin huohottaen.
''Aivan, tosiaan! Nytkö sinä jo lähdet? Minä kun muistin että vasta ensiviikolla''
''Lentoa siirrettiin. Saanko mennä? Minun pitää pakata ja... hyvästellä kämppikseni'' sanoin palan tarttuessa kurkkuun hyvästi sanan kohdalla. Tuntui mahdottomalta etten ehkä näkisi poikia pitkään aikaan, kenties koskaan. Halusin viettää aivan viimeiset hetket heidän kanssaan ennen eroa.
Kiilasin aulaan, ja jätin hotellin taakseni. Liamin auto odotti parkissa. Menin sisään ja kiskoin turvavyön päälleni. Kaasutin pois hotellin pihasta ja käännyin kohti suurkaupunkia. Ruuhkassa tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin kotipihaan ja pomppasin pois autosta. Juoksin kevyessä lumisateessa takaovelle ja avasin oven. Ryntäsin pimeään olohuoneeseen ja sydämeni löi kahtasataa.
''Pojat! Oletteko kotona? Vastatkaa!'' huusin epätoivoisena. Vastausta ei kuulunut.
''Voi helvetin helvetti.. he ovat poissa''nyyhkytin ja istuin punaiselle sohvalle kyynelten valuessa norona kasvoillani.
( Harryn näkökulma)
Kuulin ääniä alakerrasta. Joko pojat tulivat? Vastahan he lähtiät kauppaan. Unohtivatkohan he jotain taas?
Nousin istumaan sängylleni ja suljin telkkarin. Käppäilin kaikessa rauhassa alakertaan, kunnes kuulin nyyhkytystä ja jotain epämääräistä muminaa.
''Ja.. nyyh.. minä niin olisin.. niisk.. halunnut viettää viimeiset hetket Niallin ja muiden kanssa.. '' kuulin olohuoneesta, jota seurasi itkemistä.
Kummastuneena juoksin loput portaat alas olohuoneeseen ja löysin Iriksen joka itki sohvaa vasten.
''Iris, mikä on? Etkö olekaan töissä?'' kysyin hiljaa ja istahdin tytön viereen sohvalle ja silittelin tämän hiuksia.
Hän pomppasi kuin sähköiskun saaneena ja pian hän roikkuikin kaulassani.
''Minä kun luulin että täällä ei ole ketään!'' tyttö ulvoi paitaani vasten.
''Miten niin? Mitä on tapahtunut?'' kuiskasin tämän korvaan.
''Etkö muista? Tänään minä lähden täältä kokonaan. Palaan Suomeen sen pahoinpitelijän kanssa!'' tyttö vingahti ja painautui minuun kiinni vielä enemmän. Kiedoin käteni tiukemmin Iriksen ympärille ja suutelin tätä suoraan huulille. Yhtäkkiä Iris nousi ja katsoi minua kun olisi nähnyt aaveen. Samassa tajusin tehtyäni pahan virheen.
''Iris anna anteeksi! Unohdin että olet Niallin kanssa. Se ei merkinnyt mitään, yritin vain lohduttaa!'' selitin nopeasti kun tämä kääntyi poispäin minusta.
''Joo. Se on okei. Missä pojat ovat?'' hän kysyi yhä katse tiiviisti silmissäni.
''Lähtivät kauppaan, palaavat varmaan ihan pian'' vastasin, ja yritin olla katsomatta tyttöä.
Noin puolen tunnin kuluttua tuttu auto kaarsi pihaan ja Louis hyppäsi kuskin paikalta ja juoksi sisään.
Muut kantoivat kauppakasseja ja Zayn ärähti:
''Voisit sinäkin tulla auttamaan näiden kanssa! Ota edes yksi'' hän tiuskaisi Louisille joka vai kohautti olkiaan ja kääntyi oven suusta ja tarttui Zaynin ojentamaan kassiin.
Iris ei jäänyt odottelemaan että kaikki ehtisivät sisään, vaan oli jo puolimatkassa autolle, missä Niall lappasi pudonneita tavaroita takaisin muovipussiin.
Menin tytön perässä pihalle. Iris seisoi Niallin edessä ja katsoi tätä surullisena samalla kun selitti miksi oli tullut etuajassa kotiin.
''...Joten minun on palattava tänään isän kanssa Suomeen'' hän päätti lauseen. Niall katsoi ensin ilmeettömästi ja yritti ilmeisesti ymmärtää kuulemaansa. Lopulta hän vain pudisti päätään ja työntyi ohitseni sisään.
Iltapäivällä (kaikkitietäviä hetkiä)
Talossa oli hiljaista. Iris, Niall, Harry, Liam, Louis ja Zayn istuivat keittiön pöydän ääressä ja kukaan ei katsonut keneenkään tai sanonut mitään. Sitä oli jatkunut on toista tuntia. Kun Iris oli kertonut tämän illan menosta, heidän välilleen oli laskeutunut eräänlainen pingote. Lopulta Niall rikkoi hiljaisuuden.
''Minä en anna sinun lähteä Suomeen isäsi kanssa''
Kaikki päät kääntyivät häneen. Niallin huulet olivat yhtenä tiukkana viivan, ja hänen katseensa kiersi jokaisessa.
''Mitä sinä oikein tarkoitat?'' Louis kysyi. Niall nousi seisomaan.
''Sitä, että en kestä ajatusta Iriksestä joka makaa puolikuolleena jossain nurkassa isänsä hakkaamana. Minä tulen mukaasi'' Niall pamautti. Harry haukkoi henkeään, Zayn kaatui tuolilla ja Iris näytti pyörtyvän siihen paikkaan.
''Et.. et sinä voi. Sinulla on bändi ja kaikkea. Ajattele nyt. Et voi hylätä One Directionia ja miljoonia fanejasi!'' Iris huudahti.
''Mukaan lukien sinua. Sinäkin olet fani. Paljon enemmänkin. Pojat, muistattehan sen valan, jonka vannoimme joskus vuonna Kevin ja Carrot? Se, ettemme hylkää koskaan fanejamme emmekä toisiamme..''
''Niall, tuossa ei ole mitään järkeä!'' Harry karjaisi. ''Jos sinä lähdet, hylkäät meidät!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!'' Niall huusi takaisin.
''Kumpi on tärkeämpi?! SINULLA ON SE, MITÄ OLET AINA HALUNNUT!! KUULUISUUTTA, FANEJA... JA AIJOT LAITTAA SEN KAIKEN HUKKAAN!!!!'' Harry huusi niin että ikkunat helisivät.
''MUTTA MINULLA EI OLE OLLUT MONEEN VUOTEEN TYTTÖYSTÄVÄÄ! OLEN SAANUT MONIA TILAISUUKSIA, MUTTA EN OLE KOSKAAN LÖYTÄNYT SITÄ OIKEAA!! JA SE OIKEA ISTUU NYT SIINÄ, SINUN VIERESSÄSI!!'' Niall karjaisi.
''NYT RIITTÄÄ!'' Iris puuttui. ''Niall, Harry on oikeassa. Et voi tulla mukaan, isä saattaisi hakata sinutkin.
Ja sinun onnesi on täällä! Ei minun kanssani siellä pakkasessa ja ankeudessa...''
''Osaan puolustaa itseäni, ja jos tarve vaatii, sinua myös. Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen! Minä...''
''Sinä..?'' Liam sanoi kysyvästi.
''Minä jätän bändin. Iriksen takia'' Niall sanoi, lysähti takaisin penkille ja painoi kasvot käsiinsä.
''Niall et sinä voi. Meillä on kolmen vuoden levytyssopimus jonka sinä olet allekirjoittanut meidän muiden mukana!'' Louis hermostui.
''JA VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!! JOS VÄLITÄN JOSTAIN, NIIN HÄNESTÄ!!'' Niall huusi taas ja osoitti Iristä. Liam nousi ylös, ja näytti yhtäkkiä kuolemanväsyneeltä.
''Sinä olet päästäsi sekaisin. Mene nukkumaan'' hän sanoi päätään pudistellen ja poistui keittiöstä.
''Vai että päästäni sekaisin..'' Niall ähkäisi. ''Jos joku tässä on päästään sekaisin niin sinun isäsi''
''Joka tapauksessa Niall, viimeisen kerran, sinä et tule minun mukaani. Asia on loppuun käsitelty'' Iris huokaisi ja lähti Liamin perään. Kuului oven pamahdus, ja koivumetsää esittävä maalaus tipahti lattialle.
''Vielä minä niille näytän'' Niall puhisi ja vetäytyi hänkin huoneeseensa. Zayn ja Louis vilkaisivat toisiinsa ja alkoivat tehdä lähtövalmisteluja.
Jonkin ajan kuluttua kun Iris oli pakannut, he olivat kaikki kuusi eteisessä. Iris itki, ja pojat tungeksivat hänen ympärillään hyvästelemässä.
''Minä en ihan totta haluaisi lähteä'' Iris nyyhkytti Louisia vasten.
''Älä itke prinsessa, tapaamme vielä'' Louis yritti lohduttaa tyttöä ja antoi tälle suukon poskelle.
''Louis on oikeassa. Emme me sinua koskaan unohtaisi'' Harry yhtyi lohdutukseen ja otti Iriksen tiukkaan halaukseen. Liam ja Zaynkin tulivat halaamaan. Niall oli hieman syrjemmällä, mutta ei tehnyt elettäkään hyvästelläkseen Iriksen.
Iris katsoi Niallia pitkään. Niall yritti kääntää katseensa pois, mutta ei pystynyt.
Niallin silmistä valui kyyneliä, ja sitten hän romahti. Hänen jalkansa pettivät ja hän pyllähti maahan.
''Minä en halua päästää sinua'' poika sopersi kun Iris istui tämän viereen lattialle.
''Ei tämä minullekaan helppoa ole..'' Iris sanoi yrittäen peittää itkunsa.
''Te olette kaikki olleet minulle niin mukavia, teistä on tullut minulle kuin toinen perhe.
Rakastan teitä kaikkia'' tämä jatkoi, ja purskahti uudestaan itkuun.
''Mekin sinua.. Hei hetkinen... taksi on pihassa''
''En halua pois. Tämä on minun kotini. Miksi minun edes pitää mennä takaisin Suomeen?'' Iris kysyi Zaynilta, joka oli myös kyykistynyt heidän viereensä.
''Sinullahan on jatko-opinnot Suomessa.. Mutta voit tulla aina käymään lomilla'' tämä vastasi ja hymyili hiukan.
''Mutta teillä alkaa kiertue ja minun tuurillani olette aina tien päällä kun minulla olisi mahdollisuus tulla käymään''
''Minä yritän järjestää ne hetket vapaiksi'' Liam lupasi, ja veti Iriksen ylös.
''No.. Hei sitten.. Nähdään joskus'' Iris sanoi, halasi vielä kaikkia ja tarttui sitten kaksi käsin matkalaukkuihinsa.
''Soitellaan!'' Harry huikkasi. Niall nousi ylös, ja lähti saattamaan tyttöä taksille.
''Minun tulee sinua ikävä.. Rakastan sinua'' poika sanoi, ja avasi taksin oven.
''Minäkin sinua'' Iris nyyhkäisi, ja suuteli poikaa vielä kerran.
Hän istuutui takapenkille, ja vetaisi oven kiinni.
Niall heilautti Irikselle kättä, ja sitten auto starttasi.
Iris olisi halunut hypätä kyydistä ja juosta takaisin Niallin luo, mutta se oli jo liian myöhäistä. Noin tunnin kuluttua taksi oli saapunut lentokentälle.
Iris kiitti kyydistä, maksoi, ja alkoi raahata matkalaukkuja.
Hän katseli ympärilleen ja odotti näkevänsä isänsä, mutta tätä ei kuulunut.
Kuulutus toisensa perään kaikui ihmismassojen seassa. Lopulta Iris lähti yksin lentokoneeseen.
Lentokone oli tupaten täynnä, ja Iris löysi pian itsensä tupatuksi omalle paikalleen jonkun vieraan miehen viereen. Kapteeni käski kiinnittää turvavyöt, ja pian kone lähti rullaamaan kiitorataa pitkin.
Iris katseli kaikkonevaa Lontoota ja sen normaalia häslinkiä. Yhä uudestaan ja uudestaan hän kuuli Niallin sanat korvissaan:
''VITUT MINÄ MISTÄÄN LEVYTYSSOPIMUKSISTA VÄLITÄN!!''
''Mutta jos jään, hylkään Iriksen!''
''Rakastan sinua..''
Ja ennenkuin hän huomasikaan, olivat kyyneleet jo valumassa pitkin hänen poskiaan vuolaana virtana.
Mies hänen vieressään nytkähti, ja jatkoi kuorsaamista.Iris laittoi kuulokkeet korviin, ja pian hänkin vaipui uneen.
Myöhemmin Iris havahtui laskeutumiskuulutukseen, jossa kerrottiin koneen laskeutuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kun kone oli jo maassa ja pysähtynyt, Iris tunkeutui ulos, ja otti itselleen taksin. Hän kertoi vanhan osoitteensa, jossa asuivat nyt hänen isovanhempansa.
Ensimmäiset pari viikkoa olivat vaikeita. Iris ei keskittynyt kouluun, ei syönyt, eikä poistunut huoneestaan koko päivänä. Niall oli soitellut säännöllisesti, mutta eräänä päivänä soittoa ei tullut. Eikä seuraavana. Eikä koko viikolla. Iris päätti katkaista kaikki välinsä poikiin, ja alkoi keskittyä kunnolla elämään.
Muutaman vuoden päästä hän ei enää jaksanut. Hän oli yrittänyt unohtaa Niallin, mutta ei ollut onnistunut. Tämä palasi tytön uniin vieläkin. Toisessa unessa he suutelivat kiihkeästi ja olivat onnellisia yhdessä. Toisessa taas Niall oli sairaalassa itsemurhan yrityksestä, kun hän oli ikävöinyt Iristä luulossa, ettei näkisi tätä enää koskaan.
Eräänä päivänä Suomessa Iris havahtui unestaan. Oli kulunut jo viisi vuotta siitä, kun hän oli puhunut Niallin kanssa viimeksi. Hän nousi ylös sohvalta, ja lähti keittiöön syömään jotain. Keittiönpöydän ääressä istui hänen mummonsa.
''Sinulle on postia. Arvaatko keneltä?'' hän ojensi hymyillen kirjekuorta.
''En ole arvuuttelutuulella tänään'' tyttö tiuskaisi, mutta tarttui silti kirjekuoreen.
Silti Iris tiesi tarkalleen keneltä se oli. Hän repi kirjekuoren auki, josta paljstui kirje pojilta.
Tytön sydän hakkasi lujemmin kuin pitkään aikaan, kun hän luki kirjettä:
Rakas Iris,
miten sinulla menee? Me olemme poikien kanssa lähdössä kiertueelle. Asumme edelleen täällä samassa talossa, niin kuin sinäkin silloin asuit. Meillä menee hyvin, mutta ei niin hyvin kuin silloin.
Zaynilla ja Perriellä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Zayn nimesi tytön sinun mukaasi. Hän on Iris Marie Caroline Malik. Pojan nimeä taas en ikinä muista.. Joku Anthony kai.
Mutta se syy, miksi nyt kirjoitan sinulle, on seuraava. Minä en ole vieläkään päässyt yli sinusta.
Tiedän, että siitä on viisi vuotta ja se on todella pitkä aika, mutta rakastan sinua edelleen.
En koskaan voi unohtaa sitä, minkä annoit meille.
Muista, että olet aina tervetullut käymään.
Ikävöiden, Niall ja pojat
Iris katseli tuota paperia, ja huomasi musteen levinneen parista kohdasta. Siellä täällä oli myös hieman tummempia läikkiä. Poika oli ilmeisesti itkenyt kirjoittaessaan. Iriksen sydän hypähti onnessaan nyt kun hän tiesi Niallin ajattelevan häntä vielä.
... itkin tässä lopussa, en tiedä itekkään miksi..
Mutta se on ohi nyt. Seuraava ficci alkaa varmaan ens viikolla . ANTEEKS JOS ON VIRHEIIT :3
