Haluisin myös rakentavaa palautetta kommentteihin, kiitos x3
Huu, on tullut muutama lukija lisää ja 6000 katselukertaa rikottu. Wau. Oon tyytyväinen ^^
Mutta pitemmittä puheitta, luku alkaa nyt. Ei vaan nyt..Okei NYT
Kahden viikon päästä, Niallin näkökulma:
Heräsin aikaisin sotkuisesta hotellihuoneestani. Nousin hitaasti, ja venyttelin raajojani.
Avasin verhot, ja auringonvalo tulvi huoneeseeni. Vaikka kello ei ollut edes yhdeksää, ulkona oli poikkeuksellisesti yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Puin jalkaani löysät vaaleat shortsit ja vedin päälleni valkoisen t-paidan. Otin puhelimeni lattialta, ja lähdin alakertaan.
Astuin hotellikahvilan tummista lasiovista sisään, ja vastakeitetyn kahvin tuoksu leijui sieraimiini.
Istuin vakiopaikalleni nurkkapöytään. Minun lisäkseni kahvilassa istui vain iäkäs nainen, joka luki lehteä selkä minuun päin. Suljin silmäni ja hengitin rentoutuneesti. Oloni oli kerrassaan mahtava. Mieleeni tulvi muistot viime viikoista, ja muistin miten stressaantunut olin silloin. Muistin Iriksen itkettyneet kasvot ja Harryn säikähtäneen ilmeen kun avasin tämän huoneen oven.
Havahduin kopautukseen olkapäässäni, ja käänsin pääni.
''Niin, se tavallinenko taas?'' tarjoilija kysyi hymyillen yläpuolellani. Olin jokapäivä tilannut aamiaiseksi voisarven ja maitokahvin.
''Joo..'' vastasin poissaolevasti ja käännyin takaisin pöytään päin. En keskittynyt mihinkään. Ajatukseni alkoivat pyöriä Iriksessä ja pojissa. En ole ajatellut heitä kahteen viikkoon, mikä tuntui käsittämättömältä. Mahtoikohan Iris jo ihmetellä minne olin kadonnut? Onkohan Liam jo paljastanut miksi lähdin?
Kysymykset toisensa jälkeen täyttivät mieleni.
''Tuota.... Niall, sehän oli nimesi?'' tarjoilija sanoi taas vierestäni. Hän oli palannut mukanaan aamiaiseni.
''Joo..'' vastasin taas lyhyesti. Katsoin naistarjoilijan kasvoja. Tiesin tämän nimen olevan Lucy. Hänellä oli tummat olkapäille ulottuvat hiukset jotka hän oli laittanut nutturalle päänsä päälle. Hänellä oli tumma iho ja suklaanruskeat silmät, joita korosti tumma meikki.
''Onko sinulla tänään mitään tekemistä? Ajattelin katsos jos lähtisimme illalla vaikka elokuviin tai vaikka meille? Työvuoroni loppuu viideltä'' Lucy virnisti iskien silmää. Käänsin pääni kallelleen, ja tutkin hänen ilmettään. Hän katsoi minua jännittyneenä. Lopulta vastasin rauhallisesti:
''Lucy, olen pahoillani, mutta minulla on jo tyttöystävä'' paukautin, vaikka eihän se sinänsä totta ollutkaan.
''Ai, no, harmi sitten... Mutta ei siinä mielessä, kuin ihan kaverina vain?'' hän kysyi toiveikkaasti.
Ravisitin päätäni, ja sanoin hiljaa ''sorry''. Lucy lähti pettyneen näköisenä takaisin tiskille, ja katosi henkilökunnan puolelle. Mutustelin voisarveani ja hörppsin välillä kahviani.
Minun oli pakko kieltäytyä. Tunnen oloni syylliseksi jo kun vain katsonkin häntä.
Vaikka kyllähän minullakin oli oikeus tavata muita naisia. Iriksen ja minun välillä ei ole mitään.
Ei varmaan enää edes ystävyyttä. Tuumin asioita itsekseni ja join kahvini loppuun. Lähdin kahvilasta ja suuntasin matkani autolle. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta edelleen. Pilviä ei näkynyt missään. Hento tuulenvire kutitti nenääni, ja heitin nahkatakkini rennosti olkapäälleni. Avasin auton oven ja tulikuuma ilma löyhähti vastaan. Käänsin ilmastoinnin ja radion päälle, ja starttasin auton. Ajelin kamalassa ruuhkassa pitkin Lontoon katuja ilman määränpäätä.
(Iriksen näkökulma)
''Miten niin en muka voi mennä katsomaan häntä?!'' huusin vihaisena Zaynille, joka piti kiinni käsivarrestani kun olin astumassa ulko-ovesta.
''Ethän sinä edes tiedä missä hän on!'' Zayn tiuskaisi. ''Ja sitä paitsi Liam kielsi päästämästä sinua minnekkään''
''Minä olen varma että Niall majailee hotellissa. Näin hänet itse!'' protestoin. Zayn pyöritteli silmiään, mutisi jotain epämääräistä, kääntyi kannoillaan ja marssi keittiöön. Katsoin tilaisuuteni tulleen ja olin jo avaamassa ovea, mutta yhtäkkiä Louis ilmestyi jostain eteeni, ja otti hartioistani kiinni.
''Olen pahoillani, en voi päästää teitä ulos prinsessa, tehän voisitte vaikka ratsastaa prinssi Niallin luo, eikä Liam-Herra olisi kovin iloinen..'' hän lausui korvaani. Pyörittelin silmiäni ja irrottauduin Louisin otteesta.
''Ääh, anna olla'' tiuskaisin pojalle ja löin tätä leikkisästi poskelle. Louis katsoi minua silmät viirussa ja suu ohuena viivana.
''No anteeksi! En tarkoittanut'' nauroin pojan ilmeelle ja heittäydyin halaamaan tätä. Louis halasi takaisin, ja kaappasi minut syliinsä.
''Louis, päästä minut alas!'' parahdin. Suunnitelmani oli mennyt mönkään. Olin odottanut että Louis lähtisi eteisestä jotta pääsisin tapaamaan Niallia, mutta nyt hän kantoi minua kohti olohuonetta ja laski sohvalle Harryn viereen. Harry ja Louis vilkuilivat toisiaan. En osannut tulkita heidän katseitaan, mutta lopulta Louis kääntyi poispäin, mutisi jotain epämääräistä ja painui tiehensä. Kuului oven pamahdus, ja taloon laskeutui hiljaisuus. Käännyin katsomaan Harrya, joka virnisti pahaenteisesti.
''Mitä tuo äskeinen oli?'' kysyin vaativana, ja yritin olla katsomatta Harryn vihreisiin, läpitunkeviin silmiin.
''Ei mitään. Louis ei vain tahdo sinun menevän katsomaan Niallia ja hän yritti teroittaa asian minullekkin. Mutta hyvä vain, nyt kun Zayn, Liam ja Louis häipyivät jonnekkin, meillä on aikaa olla kahdestaan'' Harry naurahti, ja siirtyi aavistuksen verran lähemmäs.
Poika ei irroittanut katsettaan minusta, vaikka en tehnyt elettäkään siirtyäkseni Harrya kohti.
Pian tunsin Harryn lämpimän käden paljaalla reidelläni. Se liikkui siinä hetken hitaasti edestakaisin, ja pysähtyi sitten. Kiinnitin katseeni Harryn pitkiin sormiin, jotka viittoivat Harrya itseään päin.
Hitaasti käännyin katsomaan poikaa. Tämä hymyili merkitsevästi.
''Minulla on parempi idea'' töksäytin suoraan. En todellakaan jaksanut muhinoida Harryn kanssa, minun oli pakko päästä tapaamaan Niallia. Viiletin ulko-ovelle ja vetaisin sen auki. Louis ja Zayn olivat jo autossa, ja Liam ilmestyi taakseni ulko-ovelle. Hän tökkäsi minua kylkeen, ja yllättyneenä käänsin katseeni pojan varmasti yhtä kummastuneisiin kasvoihin.
''Minne kuvittelet olevasi menossa?'' hän kysyi tylysti.
''Ajattelin vain tulla kysymään minne olette lähdössä, ja että olisiko minulla ja Harrylla mitään mahdollisuuksia tulla mukaan?'' kysyin rauhallisesti. Harrykin ilmestyi ovelle ja virnisti Liamin ilmeen nähdessään. Jotain oli tekeillä. Pojan lämmin katse oli yhtäkkiä hieman varautunut, ja hänen muuten niin iloinen ilmeensä oli kuin pois pyyhkäisty.
''Tuota.... Hyvä on. Käväisemme vain kaupungilla ajelulla'' tämä murahti lopulta. Harry päästi pettyneen huokauksen, mutta suostui tulemaan mukaan.
Avasin auton ikkunan ja viileä ilma virtasi paahtavan kuumalle takapenkille leviten koko autoon. Louis oli ratissa, Liam istui pelkääjänpaikalla, Harry istui vasemmalla puolellani ja Zayn oikealla.
Ohitsemme vilisi pieniä, puisia rakennuksia joita ympäröi metsä.
Ei kestänyt kauaa, kun olimme jo tulleet päätielle joka veisi meidät suoraan keskustaan.
Saasteiden hajun sekoittuessa raittiiseen ilmaan laitoin ikkunan kiinni. Edessämme olikin pian kaksikerroksisia busseja, joka puolella vilisi ihmisiä ja autoiliat tööttäilivät hermostuneesti ruuhkassa.
Louis pysäytti auton ison kauppakeskuksen pihaan. Nousimme autosta, ja juoksimme kilpaa autoja väistellen sisälle.
Muutaman tunnin kuluttua minulla oli molemmissa käsissä vaatteita täynnä olevat muovipussit. Harry kantoi kolmatta pussia, sillä käsiini ei mahtunut juuri enempää. Liam oli löytänyt jonkun kauan himoitsemansa elokuvan. Muilla ei sitten ollutkaan juuri mitään.
Kävelimme vielä jonkin aikaa kunnes Louis alkoi valittaa:
''Minulla on huutava nälkä ! Emmekö voisi pysähtyä syömään välillä?'' hän uikutti ja hieroi vatsaansa.
''Kannatan Louisin ideaa'' Zayn totesi, ja pyyhki otsaansa.
Jätimme kauppakeskuksen ja riensimme nauraen päin punaisia suojatien yli varoen jälleen autoja.
Pääsimme ehjin nahoin tien toiselle puolelle, jossa oli pikaruokala.
Menimme sisään kovaäänisesti nauraen, ja ihmiset tuijottivat meitä kuin olisimme seinähulluja. Siellä täällä kuului räpsähdyksiä ja salamavalot välähtelivät jokapuolelta.
''Ääh, ne löysivät meidät taas!'' Harry tiuskaisi ja peitti naamansa innostuneilta paparazzeilta.
''Varatkaa pöytä, minä käyn tilaamassa jotain'' sanoin, ja yritin itsekin peittää naamani.
Olin ollut viimeaikoina lähes yhtä ''häiritty'' kuin pojat, mutta se nyt ei varman ollut mikään ihme.
''Ei sitä kuka tahansa pääse asumaan maailman suosituimman poikabändin kanssa!'' myhäilin itsekseni, ja latelin tilauksia.
(Niallin näkokulma)
Olin kierrellyt kauppoja hyvän aikaa, mutta en ollut löytänyt mitään ostettavaa. Enimmäkseen olin vain jaellut nimmareita ja piiloutunut kirkuvia tyttöjä.
Vatsani oli typötyhjä, ja huusi apetta. Käväisin parissa vaateliikkeessä, mutta tuloksetta.
Lähdin pois koko kauppakeskuksesta ja ajattelin lähteä kotiin syömään, mutta katseeni osui uuteen pikaruokalaan, joka oli avatu kuulemma viimeviikolla. Olimme taannoin suunnitelleet poikien ja Iriksen kanssa, että menisimme sinne syömään heti kun se avattaisiin, mutta sitten sattuikin tämä.
Niimpä käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään pikaruokalaa päin.
Astuin sisään pikaruokalaan, ja nenääni tulvahti tuoreen ruoan haju. Vatsani murisi kahta kauheammin.
Etsin syrjäisen pöydän ison tekokasvi- pensaan takaa, ja istahdin aloilleni. Silloin kuulin tutun karjaisun puskan toiselta puolelta:
''Jättäkää meidät jo! Eikö täällä edes rauhassa saa syödä'' kuulin Louisin äänen, ja jähmetyin niille sijoilleni.
Kuulin räpsähdyksiä ja salamavalot välkkyivät puskan lävitse. Kuulin kysymyksiä, kuten:
''Missä se blondi poika on? Onko hän jättänyt bändin? Miksi tuo tyttö on seurassanne? Kuka hän on?''
Vatsassani muljahti. Iriskin oli siis täällä. Vittu, manasin hiljaa ja raotin hieman tekokasvien lehtiä nähdäkseni tapahtumien kulun. Siellä, vähän matkan päässä minusta istuivat pojat, joilla oli täysi työ pitää reportterit ja muutama hysteerisesti kirkuva tyttö poissa tieltään. En voinut muutakuin nauraa hiljaa piilopaikassani. En koskaan edes ollut kuvitellut miltä itse olisin siinä tilanteessa näyttänyt.
Pian Iris saapui poikien annosten kanssa, ja asetti se pöydälle hätistellen paparazzeja kauemmas. Mutta silloin, juuri silloin hän kääntyi, ja huomasi minut. Tai ainakin luulin niin. Vetäisin pääni puskasta niin nopeaa kuin vain suinkin, ja aloin värkätä hermostuneena puhelimellani. Kuulin kuinka pikaruokalan vartijat saapuivat paikalle ja häätivät fanit ja reportterit ulos.
''Öm... Käyn vessassa pesemässä kädet'' Iriksen ääni kantoi pusikon läpi. Nielaisin kuuluvasti, ja katsoin taakseni. Vessat olivat käytävällä, suoraan takanani. Sekunnin murto-osan ajattelin luikkia itsekin vessaan piiloon, mutta pahalla hetkellä Iris tuli puskien takaa, ja katsoi minuun. Nappasin nopeaa lehden pöydältä ja peitin sillä kasvoni, vaikka tiesinkin sen olevan turhaa.
''Turhaan piilottelet. Näin sinut jo, senkin hassu'' Iris sanoi hiljaa. Huokaisin, ja heitin sanomalehden pois.
''Minä.. Olen pahoillani kaikesta'' tämä jatkoi. ''Oikeasti Niall.. Minä...'' sitten hän vaikeni. Katsahdin häneen päin. Tyttö pidätteli selvästi itkua, mutta en avannut suutani.
''Minulla on sinua ikävä. Kaikki on huonosti kun et ole luonamme'' hän sopersi lopulta, ja ryntäsi ohitseni vessaan. Nousin ääneti ylös, ja kävelin vessan ovelle. Painoin korvani sitä vasten, ja kuuntelin.
Iris itki. Ei siis nyyhkyttänyt, vaan itki kunnolla. Kyynelet kihosivat minunkin silmiini. En hillinnyt enää itseäni.
Riuhtaisin oven auki, ja marssin vessaan. Itku vaimeni. Se oli kantautunut ensimmäisestä kopista.
''Iris... Sinäkö siellä?'' kysyin hiljaa. Sain vastaukseksi nyyhkäisyn. Yritin keksiä sanoja, mutta aivoni olivat lukossa. Lopulta unohdin ajattelun, ja purin kaiken, mikä oli sydämmelläni.
''Minä en oikeastaan tarkoittanut mitään pahaa mitä koskaan sanoin. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että haluat olla Harryn kanssa. En koskaan halunnut satuttaa sinua. Minun olisi pitänyt ymmärtää, mikä on sinulle parasta, ei se, minkä minä itse parhaaksi näen...'' sanat takertuivat kurkkuuni, ja hiljenin. Laskin katseeni maahan, ja kyynelet virtasivat poskiani pitkin solkenaan.Kuulin vessan lukon avautuvan hitaasti. Ovi aukeni, ja näin vain Iriksen kengät. Käänsin katseeni takaisin ylös. Katsoimme toisiamme silmiin. Iriksen silmät olivat punaiset ja turvonneet, eivätkä omanikaan varmasti näyttäneet sen paremmilta.
''Niall... Tulethan jo takaisin kotiin? Minä ajattelin tulla jo tänään aamulla katsomaan sinua, mutta pojat eivät päästäneet. Olen pahoillani. Ei tämä ollut sinun syytäsi'' Iris lohdutti. Astuin askeleen tätä kohti. En vieläkään irrottanut katsettani tämän surullisista silmistä. Silloin päässäni naksahti, ja vedin Iriksen tiukkaan halaukseen.
Tämä vastasi siihen heti. Yhtäkkiä käteni lakkasivat tärisemästä, ja tajusin olevani onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Halasimme pitkään. Kun lopulta irrottauduimme, Iris katsoi minua hymyillen ja varmasti paremmalla mielellä.
''Tuoko oli siis sovinnon merkki?'' hän kysyi varovasti. Nyökkäsin, ja tartuin tyttöä kädestä. Kävelimme käsikädessä pois vessasta. Nappasin pöydälle jääneet aurinkolasini, ja menimme tekokasvillisuuden ohitse kohti pöytää, missä pojat jo odottelivat.
''Iris! Minä jo mietin, minne sinä kat-.... Niall!'' Harry henkäisi, kun kävelimme leveät virneet kasvoillamme pöytään. Istuin Iriksen viereen, ja tämä nojasi minuun. Pojat läiskivät minua toverillisesti selkään, ja toivottivat tervetulleeksi takaisin kotiin. Kukaan ei kysellyt, mitä vessassa oli tapahtunut. Se oli oikeastaan minulle suuri helpotus.
Jonkin ajan kuluttua lähdimme ravintolasta. Pojat tukkiutuivat kaikki Louisin autoon, ja minä ja Iris menimme minun autollani. Halusin viettää taas aikaa hänen kanssaan. En edes tajunnut, kuinka olin kaivannut häntä, hänen suloista nauruaan, hymyään, ja kaikkea hänessä. Vaikka meistä ei ehkä koskaan tulisi mitään, pysyisin hänen kanssaan aina loppuun asti.
''Olen pahoillani, en voi päästää teitä ulos prinsessa, tehän voisitte vaikka ratsastaa prinssi Niallin luo, eikä Liam-Herra olisi kovin iloinen..'' hän lausui korvaani. Pyörittelin silmiäni ja irrottauduin Louisin otteesta.
''Ääh, anna olla'' tiuskaisin pojalle ja löin tätä leikkisästi poskelle. Louis katsoi minua silmät viirussa ja suu ohuena viivana.
''No anteeksi! En tarkoittanut'' nauroin pojan ilmeelle ja heittäydyin halaamaan tätä. Louis halasi takaisin, ja kaappasi minut syliinsä.
''Louis, päästä minut alas!'' parahdin. Suunnitelmani oli mennyt mönkään. Olin odottanut että Louis lähtisi eteisestä jotta pääsisin tapaamaan Niallia, mutta nyt hän kantoi minua kohti olohuonetta ja laski sohvalle Harryn viereen. Harry ja Louis vilkuilivat toisiaan. En osannut tulkita heidän katseitaan, mutta lopulta Louis kääntyi poispäin, mutisi jotain epämääräistä ja painui tiehensä. Kuului oven pamahdus, ja taloon laskeutui hiljaisuus. Käännyin katsomaan Harrya, joka virnisti pahaenteisesti.
''Mitä tuo äskeinen oli?'' kysyin vaativana, ja yritin olla katsomatta Harryn vihreisiin, läpitunkeviin silmiin.
''Ei mitään. Louis ei vain tahdo sinun menevän katsomaan Niallia ja hän yritti teroittaa asian minullekkin. Mutta hyvä vain, nyt kun Zayn, Liam ja Louis häipyivät jonnekkin, meillä on aikaa olla kahdestaan'' Harry naurahti, ja siirtyi aavistuksen verran lähemmäs.
Poika ei irroittanut katsettaan minusta, vaikka en tehnyt elettäkään siirtyäkseni Harrya kohti.
Pian tunsin Harryn lämpimän käden paljaalla reidelläni. Se liikkui siinä hetken hitaasti edestakaisin, ja pysähtyi sitten. Kiinnitin katseeni Harryn pitkiin sormiin, jotka viittoivat Harrya itseään päin.
Hitaasti käännyin katsomaan poikaa. Tämä hymyili merkitsevästi.
''Minulla on parempi idea'' töksäytin suoraan. En todellakaan jaksanut muhinoida Harryn kanssa, minun oli pakko päästä tapaamaan Niallia. Viiletin ulko-ovelle ja vetaisin sen auki. Louis ja Zayn olivat jo autossa, ja Liam ilmestyi taakseni ulko-ovelle. Hän tökkäsi minua kylkeen, ja yllättyneenä käänsin katseeni pojan varmasti yhtä kummastuneisiin kasvoihin.
''Minne kuvittelet olevasi menossa?'' hän kysyi tylysti.
''Ajattelin vain tulla kysymään minne olette lähdössä, ja että olisiko minulla ja Harrylla mitään mahdollisuuksia tulla mukaan?'' kysyin rauhallisesti. Harrykin ilmestyi ovelle ja virnisti Liamin ilmeen nähdessään. Jotain oli tekeillä. Pojan lämmin katse oli yhtäkkiä hieman varautunut, ja hänen muuten niin iloinen ilmeensä oli kuin pois pyyhkäisty.
''Tuota.... Hyvä on. Käväisemme vain kaupungilla ajelulla'' tämä murahti lopulta. Harry päästi pettyneen huokauksen, mutta suostui tulemaan mukaan.
Avasin auton ikkunan ja viileä ilma virtasi paahtavan kuumalle takapenkille leviten koko autoon. Louis oli ratissa, Liam istui pelkääjänpaikalla, Harry istui vasemmalla puolellani ja Zayn oikealla.
Ohitsemme vilisi pieniä, puisia rakennuksia joita ympäröi metsä.
Ei kestänyt kauaa, kun olimme jo tulleet päätielle joka veisi meidät suoraan keskustaan.
Saasteiden hajun sekoittuessa raittiiseen ilmaan laitoin ikkunan kiinni. Edessämme olikin pian kaksikerroksisia busseja, joka puolella vilisi ihmisiä ja autoiliat tööttäilivät hermostuneesti ruuhkassa.
Louis pysäytti auton ison kauppakeskuksen pihaan. Nousimme autosta, ja juoksimme kilpaa autoja väistellen sisälle.
Muutaman tunnin kuluttua minulla oli molemmissa käsissä vaatteita täynnä olevat muovipussit. Harry kantoi kolmatta pussia, sillä käsiini ei mahtunut juuri enempää. Liam oli löytänyt jonkun kauan himoitsemansa elokuvan. Muilla ei sitten ollutkaan juuri mitään.
Kävelimme vielä jonkin aikaa kunnes Louis alkoi valittaa:
''Minulla on huutava nälkä ! Emmekö voisi pysähtyä syömään välillä?'' hän uikutti ja hieroi vatsaansa.
''Kannatan Louisin ideaa'' Zayn totesi, ja pyyhki otsaansa.
Jätimme kauppakeskuksen ja riensimme nauraen päin punaisia suojatien yli varoen jälleen autoja.
Pääsimme ehjin nahoin tien toiselle puolelle, jossa oli pikaruokala.
Menimme sisään kovaäänisesti nauraen, ja ihmiset tuijottivat meitä kuin olisimme seinähulluja. Siellä täällä kuului räpsähdyksiä ja salamavalot välähtelivät jokapuolelta.
''Ääh, ne löysivät meidät taas!'' Harry tiuskaisi ja peitti naamansa innostuneilta paparazzeilta.
''Varatkaa pöytä, minä käyn tilaamassa jotain'' sanoin, ja yritin itsekin peittää naamani.
Olin ollut viimeaikoina lähes yhtä ''häiritty'' kuin pojat, mutta se nyt ei varman ollut mikään ihme.
''Ei sitä kuka tahansa pääse asumaan maailman suosituimman poikabändin kanssa!'' myhäilin itsekseni, ja latelin tilauksia.
(Niallin näkokulma)
Olin kierrellyt kauppoja hyvän aikaa, mutta en ollut löytänyt mitään ostettavaa. Enimmäkseen olin vain jaellut nimmareita ja piiloutunut kirkuvia tyttöjä.
Vatsani oli typötyhjä, ja huusi apetta. Käväisin parissa vaateliikkeessä, mutta tuloksetta.
Lähdin pois koko kauppakeskuksesta ja ajattelin lähteä kotiin syömään, mutta katseeni osui uuteen pikaruokalaan, joka oli avatu kuulemma viimeviikolla. Olimme taannoin suunnitelleet poikien ja Iriksen kanssa, että menisimme sinne syömään heti kun se avattaisiin, mutta sitten sattuikin tämä.
Niimpä käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään pikaruokalaa päin.
Astuin sisään pikaruokalaan, ja nenääni tulvahti tuoreen ruoan haju. Vatsani murisi kahta kauheammin.
Etsin syrjäisen pöydän ison tekokasvi- pensaan takaa, ja istahdin aloilleni. Silloin kuulin tutun karjaisun puskan toiselta puolelta:
''Jättäkää meidät jo! Eikö täällä edes rauhassa saa syödä'' kuulin Louisin äänen, ja jähmetyin niille sijoilleni.
Kuulin räpsähdyksiä ja salamavalot välkkyivät puskan lävitse. Kuulin kysymyksiä, kuten:
''Missä se blondi poika on? Onko hän jättänyt bändin? Miksi tuo tyttö on seurassanne? Kuka hän on?''
Vatsassani muljahti. Iriskin oli siis täällä. Vittu, manasin hiljaa ja raotin hieman tekokasvien lehtiä nähdäkseni tapahtumien kulun. Siellä, vähän matkan päässä minusta istuivat pojat, joilla oli täysi työ pitää reportterit ja muutama hysteerisesti kirkuva tyttö poissa tieltään. En voinut muutakuin nauraa hiljaa piilopaikassani. En koskaan edes ollut kuvitellut miltä itse olisin siinä tilanteessa näyttänyt.
Pian Iris saapui poikien annosten kanssa, ja asetti se pöydälle hätistellen paparazzeja kauemmas. Mutta silloin, juuri silloin hän kääntyi, ja huomasi minut. Tai ainakin luulin niin. Vetäisin pääni puskasta niin nopeaa kuin vain suinkin, ja aloin värkätä hermostuneena puhelimellani. Kuulin kuinka pikaruokalan vartijat saapuivat paikalle ja häätivät fanit ja reportterit ulos.
''Öm... Käyn vessassa pesemässä kädet'' Iriksen ääni kantoi pusikon läpi. Nielaisin kuuluvasti, ja katsoin taakseni. Vessat olivat käytävällä, suoraan takanani. Sekunnin murto-osan ajattelin luikkia itsekin vessaan piiloon, mutta pahalla hetkellä Iris tuli puskien takaa, ja katsoi minuun. Nappasin nopeaa lehden pöydältä ja peitin sillä kasvoni, vaikka tiesinkin sen olevan turhaa.
''Turhaan piilottelet. Näin sinut jo, senkin hassu'' Iris sanoi hiljaa. Huokaisin, ja heitin sanomalehden pois.
''Minä.. Olen pahoillani kaikesta'' tämä jatkoi. ''Oikeasti Niall.. Minä...'' sitten hän vaikeni. Katsahdin häneen päin. Tyttö pidätteli selvästi itkua, mutta en avannut suutani.
''Minulla on sinua ikävä. Kaikki on huonosti kun et ole luonamme'' hän sopersi lopulta, ja ryntäsi ohitseni vessaan. Nousin ääneti ylös, ja kävelin vessan ovelle. Painoin korvani sitä vasten, ja kuuntelin.
Iris itki. Ei siis nyyhkyttänyt, vaan itki kunnolla. Kyynelet kihosivat minunkin silmiini. En hillinnyt enää itseäni.
Riuhtaisin oven auki, ja marssin vessaan. Itku vaimeni. Se oli kantautunut ensimmäisestä kopista.
''Iris... Sinäkö siellä?'' kysyin hiljaa. Sain vastaukseksi nyyhkäisyn. Yritin keksiä sanoja, mutta aivoni olivat lukossa. Lopulta unohdin ajattelun, ja purin kaiken, mikä oli sydämmelläni.
''Minä en oikeastaan tarkoittanut mitään pahaa mitä koskaan sanoin. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että haluat olla Harryn kanssa. En koskaan halunnut satuttaa sinua. Minun olisi pitänyt ymmärtää, mikä on sinulle parasta, ei se, minkä minä itse parhaaksi näen...'' sanat takertuivat kurkkuuni, ja hiljenin. Laskin katseeni maahan, ja kyynelet virtasivat poskiani pitkin solkenaan.Kuulin vessan lukon avautuvan hitaasti. Ovi aukeni, ja näin vain Iriksen kengät. Käänsin katseeni takaisin ylös. Katsoimme toisiamme silmiin. Iriksen silmät olivat punaiset ja turvonneet, eivätkä omanikaan varmasti näyttäneet sen paremmilta.
''Niall... Tulethan jo takaisin kotiin? Minä ajattelin tulla jo tänään aamulla katsomaan sinua, mutta pojat eivät päästäneet. Olen pahoillani. Ei tämä ollut sinun syytäsi'' Iris lohdutti. Astuin askeleen tätä kohti. En vieläkään irrottanut katsettani tämän surullisista silmistä. Silloin päässäni naksahti, ja vedin Iriksen tiukkaan halaukseen.
Tämä vastasi siihen heti. Yhtäkkiä käteni lakkasivat tärisemästä, ja tajusin olevani onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Halasimme pitkään. Kun lopulta irrottauduimme, Iris katsoi minua hymyillen ja varmasti paremmalla mielellä.
''Tuoko oli siis sovinnon merkki?'' hän kysyi varovasti. Nyökkäsin, ja tartuin tyttöä kädestä. Kävelimme käsikädessä pois vessasta. Nappasin pöydälle jääneet aurinkolasini, ja menimme tekokasvillisuuden ohitse kohti pöytää, missä pojat jo odottelivat.
''Iris! Minä jo mietin, minne sinä kat-.... Niall!'' Harry henkäisi, kun kävelimme leveät virneet kasvoillamme pöytään. Istuin Iriksen viereen, ja tämä nojasi minuun. Pojat läiskivät minua toverillisesti selkään, ja toivottivat tervetulleeksi takaisin kotiin. Kukaan ei kysellyt, mitä vessassa oli tapahtunut. Se oli oikeastaan minulle suuri helpotus.
Jonkin ajan kuluttua lähdimme ravintolasta. Pojat tukkiutuivat kaikki Louisin autoon, ja minä ja Iris menimme minun autollani. Halusin viettää taas aikaa hänen kanssaan. En edes tajunnut, kuinka olin kaivannut häntä, hänen suloista nauruaan, hymyään, ja kaikkea hänessä. Vaikka meistä ei ehkä koskaan tulisi mitään, pysyisin hänen kanssaan aina loppuun asti.
