Imagine Roosalle! :3

Noniin siis, lupasin tehdä tällaisen sitten kun pyys. :D Hope u like it ^^ + Eipäs unohdeta surullista musiikkia!

Istut  yksin pimeässä puutarhassa. Mietit, kuinka pitkään aikaan et ole nähnyt muita ihmisiä. Niitä ihmisiä, jotka saivat sinut onnelliseksi, joiden kanssa olen viettänyt elämäsi parhaimmat ja huonoimmat hetket. Näistä ihmisistä yksi on kuitenkin kaikesta tärkein. Olet tuntenut hänet kaikista pisimpään. Hän on kertonut sinulle, kuinka tärkeä olet hänelle. Hän on lausunut sanat, joita kukaan muu ei koskaan sanoisi. Näitä sanoja et voi koskaan unohtaa. Tämän pojan nimi on Harry.  Olette kuin sisaruksia. Olette aina tukemassa toisianne, oli tilanne millainen tahansa. Muistat, kuinka hän aina vei sinut rannalle auringonlaskua katsomaan, ja vietitte aikaa toistenne seurassa. Hän oli sinulle kaikki kaikessa. Mutta nyt .... Näitä täydellisiä hetkiä ei enää tulisi.
Hän ei enää julkisuuden jälkeen ole ehtinyt olla kanssasi. Sinä päivänä, kun Harryn oli aika lähteä kiertämään maailmaa, halasitte pitkään lentokentällä. Kerroit Harrylle rakastavasi häntä aina ja ikuisesti. Itkitte molemmat. Pian Harryn kädet irtosivat ympäriltäsi. Hänen managerinsa kiskoi häntä koneeseen. Vielä ennen kuin koneen ovi sulkeutui, kuulit Harryn huutavan: ''Roosa, älä unohda minua sillä aikaa kun olen poissa!''
Et pystynyt silloin enää puhumaan. '' En ikinä. Rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta!'' kuiskasit, mutta kone oli jo lähtenyt rullaamaan kiitorataa. Jäit yksin sateeseen. Tunsit olosi yksinäisemmäksi kuin koskaan. Tästäkin tapahtumasta on kohta yli kaksi vuotta.
Palasit nykyhetkeen. Pyyhit kyyneleen silmäkulmastasi, ja otat esille valokuvakansion, jonka olet kuljettanut puutarhaan. Selasit kuvia, joissa olitte sinä ja Harry. Olit omistanut tämän albumin kokonaan ystävyydellenne.
Katseesi osui kuvaan, joka sai kyyneleesi taas virtaamaan. Tuo mustavalkoinen kuva toi mieleesi elämäsi ihanimman päivän. Oli 15- vuotis syntymäpäiväsi, ja olitte menneet kaveriporukan kanssa juhlimaan sitä pieneen ravintolaan, jossa teillä oli tapana oleskella. Istuit kuvassa Harryn sylissä, ja hän lauloi sinulle jotain ihanaa laulua. Muistat hetken olleen täydellinen. Harry oli järjestänyt päivästä täydellisen ja ikimuistoisen. Nyt ikimuistoisia päiviä ei enää koskaan varmaan tulisi. Sellaisia ei voinut kokea ihan jokaisen kanssa, ja nyt Harrya ei olisi. Olit riitaantunut muiden kavreidesi kanssa, joten olit yksinäinen. Huokaisten laitat valokuva albumin sivuun, ja painat pääsi polviisi. Itket hiljaa. Pian hiljaisuuden rikkoo auton ääni. Katsot ylös tielle, ja näet mustan taxin. Se pysähtyy talosi eteen. Pyyhit kyyneleesi poskeltasi, ja tuijotat taxia. Takapenkin ovi avautuu, ja ulos astuu selvästi mies. Erotat pimeästä kiharat hiukset, ja henkesi salpautuu. Alahuulesi alkaa väpättää, ja pala tarttuu kurkkuusi. Juokset nopeaa pihan poikki, ja hyppäät hämmentyneen Harryn kaulaan.
Itkette molemmat ilosta, ja Harry kantaa sinut sisälle. Hän on todella väsynyt pitkästä lennosta, joten hän jää täksi yöksi luoksesi.
''Roosa... Mä olen pahoillani et jätin sut sillä tavalla sinne lentokentälle, mutta meidän oli pakko mennä'' Harry aloitti keskustelun kun olitte käymässä nukkumaan.
''Ei hätää Harrynen, kaikki on taas hyvin kun olet siinä vieressäni'' kuiskasit hiljaa hänen korvaansa, ja pörrötit hänen kiharia hiuksiaan, kunnes nukahdit.
Keskellä yötä heräsit aivan kamalaan päänsärkyyn. Yritit herättää Harrya, mutta hän oli todella väsynyt pitkästä matkasta, ja nukkui sikeästi. Aloit taas itkeä. Tunsit kuinka kipu vain yltyi, ja pian päätäsi jyskytti kuin se olisi ollut räjähtämässä. Silloin Harry lopulta heräsi. Ehdit kuulla vain sanat ''mikä hätänä'', ja menetit tajuntasi.
Havahduit piippaukseen, joka kuului oikealta puoleltasi. Et pystynyt kääntymään. Et pystynyt kunnolla edes avaamaan silmiäsi. Tunsit vieläkin viiltävää kipua päässäsi. Nyt kuulit puhetta. Toisen äänen tunnistit Harryksi. Hän kiisteli kovaan ääneen jonkun naisen kanssa. Kuulit lauseita:
''Miten niin mitään ei ole tehtävissä?! Jos te lopetatte Roosan hoitamisen, voitte olla varmoja siitä....'''
Loppua lauseesta et enää kuullut. Olit ilmeisesti sairaalassa. Harry oli varmaan soittanut ambulanssin.
Sitten et yhtäkkiä enää jaksanut pitää silmiäsi auki, vaan nukhadit.

2 kuukauden kuluttua, Harryn näkökulma
Olen matkalla keskussairaalaan. Sain aamulla soiton, että Roosa selviää sittenkin koomasta. Olen kokoajan uskonut siihen. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos hän olisi jättänyt minut tänne yksin. En yksinkertaisesti kestäisi sitä. Olen käynyt joka päivä häntä katsomassa. Hän on aina nukkunut. Joka päivä, kahden kuukauden ajan, olen itkenyt hänen vuoteensa vierellä useita tunteja toivoen parasta. Tuntuu ihanalta nähdä hänet iloisena ja terveenä...

Roosan näkökulma
Heräsin juuri sairaalasta. Ensimmäinen ihminen, jonka näin oli hoitaja. Hän kyseli onko kaikki hyvin, ja miten voin. Oloni oli muuten hyvä, mutta ikävöin Harrya.
''Kuinka pitkään olen ollut täällä..?''
''Vähän päälle kaksi kuukautta'' hoitaja vastasi, ja jatkoi:
''Sinua odotetaan käytävällä''
Pukeuduin nopeaa, ja lähdin kävelemään kohti aulaa. En nähnyt ristin sielua. Pala nousi kurkkuuni. Missä Harry on? Kävelin ulos sairaalan ovista, ja kuulin juoksuaskeleita. Nostin katseeni, ja näin Harryn, joka juoksi minua kohti kädet korkealla ilmassa valmiina nostamaan minut sylin. Lähdin juoksemaan häntä kohti.
Hyppäsin Harryn syliin, ja itkin. Harrykin itki, ja kuuluvasti. Halasimme ja itkimme varmaan puolituntia. Sitten hän laski minut alas, ja pyyhki kyyneleeni poskeltani. Tein samoin hänelle, ja hymyilin.
''Roosa kulta, et arvaakaan kuinka onnellinen olen nähdessäni sinut terveenä ja onnellisena!'' Harry sai sanottua.
''Nyt meitä ei erota enää mikään'' sanoin, ja halasin taas Harrya.
Lähdimme kävelemään käsi kädessä pois sairaalan pihasta. Harrylla oli huivi mukana, ja hän pyysi saada sitoa silmäni. Ihmettelin miksi, mutta suostuin kuitenkin. Kävelimme vähän matkaa. En arastellut, sillä luotin Harryyn täysin. Vähän matkaa kuljettuamme Harry pyysi, että ottaisin kenkäni pois. Nyt vasta kummastuin. Tottelin kuitenkin kiltisti, ja pian jalkani osuivat kuumaan hiekkaan. Harry otti huivin silmiltäni, ja tunnistin paikan heti. Olimme tulleet rannalle, jossa meillä oli aina tapana viettää aikaa nuorempina.
''Katso'' Harry sanoi ja osoitti auringonlaskua. Minä katsoin, ja hengitin keuhkoihini kosteaa meri-ilmaa. Hetki oli täydellinen. Kun käännyin takaisin Harryyn hän oli polvillaan edessäni. Hän ojensi minulle pientä pakettia.
''Mitä?! Harry, ei sinun olisi tarvinnut...'' sanoin, ja katsoin häntä kysyvästi. Harry hymyili, ja näin hänen ilmeestään, että hän salasi jotain. Avasin paketin ilonkyyneleet silmissä, ja kun näin sen sisällön, purskahdin itkuun. Ryntäsin halaamaan Harrya. Paketissa oli kultainen kaulakoru, johon oli kaiverrettu ''Roosa & Harry Forever Together''.
''Hyvää syntympäivää'' Harry kuiskasi korvaani.
''Mitäh? Onko tänään..?''
''On. Olet nyt 18, täysi-ikäinen kuten minäkin!'' Hän sanoi, ja painoi suudelman huulilleni. Yllätyin vähän. Emme ole koskaan oikeasti suudelleet, koska olemme vain kavereita.
''Roosa... Oon jo pitkään salaa uneksinut susta. Palasin takaisin kotiin, koska halusin vaan nähdä sut. Kiertueemme on jatkunut ilman minua''
''Harry! Minun vuokseniko sinä..?'' kysyin, ja katsoin häntä silmiin.
''Niin Roosa, sinun vuoksesi.... Minulla olisi yksi pieni kysymys, joka on askarruttanut jo monta kuukautta''
''Kysy pois'' vastasin, ja nojasin hänen olkapäähänsä.
''Haluisitko olla mun tyttöystävä?'' hän kysyi varovasti.
''Haluan, ja enemmänkin!'' huudahdin, ja kierähdin hänen päälleen. Harry piti minua allaan, ja suutelimme auringonlaskussa pitkään.