Love in my life.. #7

Hahaha, en naura itselleni ! :D Oon tehny tän tekstin varmaa kolme kertaa uusiks, koska en ollu tyytyväinen :D On kestänyt puolisen kuukautta nämä mun pähkäilyt ja korjailut o.O
Eikä mikään sen kiintoisampi luku edes, olis voinu paremminkin onnistuu. Mutta oli pakko saada
päätökseen, sillä en ehtis enää tekee uusii korjauksii koska leiri alkaa perjantaina, ja kolme päivää aikaa saada myös tämän ohella valmistuva imagine valmiiks... :) 
Mutta nyt tässä tämä luku. Virheit on aika varmasti .. D:



''Iris, miksi sinä teit niin vaikka tiesit ettet saisi?'' Niall kysyi surullisena.

''Niall, minä en voinut sille mitään! Harry vain -'' ehdin sanoa kunnes hän vaiensi minut katseellaan.

''Iris, tiedät kyllä että tämä ei toimi näin. Minun ei olisi ikinä pitänyt pyytää sinua ulos.. Tähän asti olet aiheuttanut meille pelkkää harmia isäskandaaliesi kanssa. Harrykin oli vähällä kuolla takiasi!'' Niall huudahti jo hieman ärsyyntyneenä, ja nousi lähteäkseen. Tartuin silti hänen ranteestaan.

''Niall, kuuntelisit nyt.. Emmekö voisi mitenkään sopia tätä?'' kysyin hiljaa, ja päästin pojan kädestä irti.

''Ei. Ystävyys ei vain riitä'' kuulin Niallin kuiskaavan ennen kuin lähti huoneestani.

Suljin oven hänen perässään, ja valuin sitä pitkin lattialle. Painoin pääni polviini, ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani kastellen housuni. En voinut uskoa tätä. En jaksanut tätä enää. En edes kuulu tänne. 

Minun olisi varmaan parempi lähteä. Pois. Nyt heti. Kukaan ei kaipaa minua. Olen vain yksinäinen susi, jota kaikki vihaavat. 

Nousin ylös ja kävelin alakertaan. Suunnistin keittiöön, ja kaivoin laatikosta keittiöveitsen. Vedin käteeni pitkän, syvän viillon. Tein vielä toisen. Ja kolmannen. En kuullut kun joku tuli taakseni. Olin täysin puukon, veren ja kivun vallassa. 

''Hienoa. Jatka samaan malliin kunnes valtimosi menee poikki. Sen jälkeen pääset sinne minne kuulut'' havahduin Niallin ääneen, ja käännyin ympäri. Katsoin poikaa, joka veti jonkun esineen takkinsa taskusta. Henkeni salpautui. Niallilla oli oikeassa kädessään pistooli. 

''Mitä sä teet?! Lopeta heti!'' kiljaisin, ja juoksin huoneen poikki. Yritin riuhtaista pistoolia pojan kädestä, mutta liian myöhään. Hetkeäkään epäröimättä Niall asetti pistoolinsa ohimolleen, ja painoi laukaisinta.

''EEEEEIIII!!!'' huusin unissani. Nousin istumaan sängyssäni. Hengitin raskaasti ja nopeasti. Silmäni täyttyivät pelonkyynelistä. Hikipisarat olivat kastelleet otsani, ja tärisin kauttaaltani. Olin juuri nähnyt historian kauheinta unta. Ei, uni se ei ollut. Pahimman luokan painajainen. Niall on minulle tärkeä. Aivan liian tärkeä. 

En voisi kuvitellakaan, että.... Ei. En vain pysty ajattelemaan pitemmälle. 

Silloin pelon aalto pyyhkäisi lävitseni. Pahaa aavistellen ryntäsin ulos huoneestani, ja käännyin Niallin ovea päin aikeissa avata sen. Entä jos Niall oikeasti tekisi sen? Ei hän voisi. Hän ei vain voisi. Vedin henkeä, ja vedin Niallin huoneen oven auki. Poika nukkui vielä sikeästi sängyssään. Huokaisin helpotuksesta. 

''Rauhoitu. Se oli vain painajainen'' tolkutin itselleni. Menin takaisin huoneeseeni, ja vaihdoin ylleni vaaleanpunaiset shortsit ja mustaraidallisen topin jonka päälle laitoin vaalean paidan. Kävelin alakertaan. Ketään ei näkynyt, ja parempi niin. Tällähetkellä en halua tavata ketään varsinkaan Niallia ja Harrya. Keitin itselleni kupin teetä ja istuin sohvalle. Sydämenlyöntini tasoittuivat vasta sitten kun olin saanut teeni juotua. Laskin teekupin takaisin pöydälle, ja yritin keksiä tekemistä näin aamuun. Lyhyen mietiskelyhetken jälkeen päädyin lähtemään pienelle kävelylle. Laitoin lenkkarit jalkaan ja avasin ulko-oven. Epätavallisen viileä kesäaamu otti minut avosylin vastaan. Puut huojuivat tuulessa ja pilvet olivat peittäneet auringon. Se tarkoittaa varmaan sitä että syksy tekee tuloaan. Heinäkuu on lopuillaan. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen pääsin puistoon. Vanhassa puistossa ei ole koskaan paljoa ihmisiä niinkuin ei nytkään. Ehkä se johtuu siitä kuinka ihmiset eivät kiireiltään ole huomanneet pientä luonnonkauneutta keskellä betoniviidakkoa. Ajatus tuntui jokseen surulliselta. Katselin ympärilleni. Edessäni avautui eri suuntiin haarautuva valkoisista kivistä tehty polku. Astelin polkua pitkin eteenpäin. Polun  molemmille puolille oli kasvatettu puunalkuja. Keskellä puistoa loisti sydämenmuotoinen pieni lampi, jonka vesikasvit olivat osittain rehevöittäneet. Poikkesin polulta ja kävelin lammen rantaan. Istahdin aamukasteesta vielä hieman kostealle ruohikolle, ja vilkaisin lammesta peilikuvaani. Silmissäni näin vain nuoren tytön, joka on tehnyt virheitä, ja sitä kautta pilannut elämänsä. Mielessäni taas näin Niallin. Näin väsyneen pojan jonka jäänsiniset silmät hohtivat vihaa. Tämän vaaleat hiukset roikkuivat elottomina otsalla. Hänen huulensa toistivat nimeäni taukoamatta. Käänsin katseeni pois lammesta. Sydämeni löi jälleen kahtasataa. Puhelimeni tärisi taskussani viestin merkiksi. Vedin luurin vastahakoisesti taskustani ja luin Niallilta saapuneen viestin.
''Iris, missä ikinä oletkaan, tule heti kotiin. Meidän pitää puhua. xx Niall''
Purin huultani. En ollut vielä valmis keskustelemaan Niallin kanssa. Vastahakoisesti työnsin puhelimeni takaisin housujeni taskuun ja nousin ylös. Lähdin kävelemään hitaasti kotia kohti.

(Niallin näkökulma)
Kuulin ulko-oven aukeavan ja sulkutuvan. Makoilin sohvalla ja esitin katsovani telkkaria. Tosiasiassa katsoin sivusilmälläni Iristä, joka riisui lenkkareitaan.
''Typerä temppu. Luulitko tosiaan, että karkaamisella välttäisit tulevan keskustelumme?'' murahdin kun tyttö kulki ohitseni keittiöön.
''Miten niin karkasin? Kävin normaaliin tapaani lenkillä'' Iris vastasi yllättävän rauhallisesti. Nousin sohvalta ja tallustelin itsekin keittiöön. Tartuin Iristä käsivarresta.
''Päästä irti. Nyt heti'' Iris vaati ja katsoi minua tuimasti. En hellittänyt otettani.
''Iris, kuuntele min-'' yritin sanoa mutta tämä keskeytti minut.
''Kuuntelen oikein mielelläni. Heti kun olet päästänyt irti minusta'' Iris näpäytti. Huokaisin, mutta irrotin silti otteeni tytön kädestä.
''Noniin. Nyt kuuntelet. Siitä eilisestä.. Kun näin sinun suutelevan Harrya, loukkaannuin syvästi. Hän on paras ystäväni, ja.. '' en jatkanut pidemmälle, sillä ei löytänyt sanoja.
''Mitä se sinua liikuttaa ketä minä suutelen? Päätän ihan itse omista asioistani, enkä kaipaa sinua sotkemaan niitä. Harry on myös minun paras ystäväni. Ihankuin sinäkin olit. Vaan ken tietää oletko enää'' Iris melkein huusi. Peräännyin askeleen taaksepäin.
''Ajattelen vain parastasi!'' huusin. Tiesin, että se oli väärin tehty. Iris ei kestänyt huutamista. Näin kuinka kyyneleet kihosivat tämän silmiin, ja hän yritti pidätellä itkua.
''Iris, minä...En tarkoittanut sitä... Minä ihan oikeasti yritän tässä suojella sinua'' sanoin hiljaa, ja yritin halata tyttöä, mutta tämä torjui minut.
''Ittees sä vaan ajattelet'' tämä kuiskasi kyyneltensä seasta.

(Harryn näkökulma)
Kuulin huutoa alakerrasta. Päättelin, että Iris ja Niall riitelivät. Nousin ylös sängystä, ja pukeuduin mahdollisimman hitaasti. Ei sitten ollenkaan huvita joutua heti herättyään kahden tulen väliin. Raahauduin silti alas, sillä olenhan minäkin syypää tähän riitaan. Huuto kuului kokoajan kovempaa. Jäin kuuntelemaan keittiön oven taakse
''Mene sitten vaikka nuolemaan sitä vitun pelleä, jos ei kiinnosta!'' kuului Niallin karjuminen. Värähdin kuullessani nuo sanat. Vitun pelleä. Hän ei ole koskaan kutsunut minua niin.
''Niin taidan mennäkin. Hyvää jatkoa ja onnellista uutta vuotta!'' Iris huusi. Hän ryntäsi ulos keittiöstä, ja törmäsi suoraan minuun. Kaaduin lattialle itkevä tyttö sylissäni. Niall ilmestyi ovelle, ja katsoi meitä silmät vihaa leimuten. Olisin kuvitellut, että kohta hän räjähtää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hän työntyi ohitsemme, ja pian kuulin, kun ulko-ovi paukahti voimalla kiinni. Taloon saapui hiljaisuus Iriksen nyyhkytystä lukuun ottamatta.
''Iris, älä itke. Olen tosi pahoillani kaikesta mitä olen aiheuttanut. Nyt sinä ja Niall ette ole väleissä. Ja se on yksin minun vikani'' sanoin hiljaa. Iriksen pää oli painautunut rintakehääni. Hänen kyyneleensä kastelivat hupparini, mutta en antanut sen haitata.
''Älä syytä itseäsi turhaan. Ei se ollut yksin sinun syysi- minäkin olin osa siihen. Niall ei ymmärtänyt, että se suudelma ei merkannut mitään'' Iris mumisi huppariani vasten. Asetin käteni hänen ympärilleen suojelevasti.
Olin hetken hiljaa, ja mietin Iriksen sanoja. Lopulta avasin suuni.
''Eikö se merkinnyt sinulle oikesti mitään? Minulle se merkitsi aika paljonkin. Se merkitsi jotain mitä ennen tuntenut. Se merkitsi kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut kokea. Ja oikean tytön kanssa''
Iris kääntyi katsomaan minua silmiin.
''Harry... Mtä sinä nyt oikein ajat takaa?'' tyttö kysyi epäuskoisena. En ollut odottanut tuollaista vastausta, enkä tiennyt mitä sanoa.
''Ääh, en minä tiedä! Haluan miettiä asioita rauhassa, ja toivon että sinä teet samoin. Vain siten voi löytää oikean ratkaisun ongelmiin'' tuhahdin, ja nousin ylös lähteäkseni yläkertaan.

(Iriksen näkökulma)
Harry häipyi ylekertaan murjottamaan, ja minä tein samoin. Lösähdin sängylleni ja tuijotin kattoa. Oloni oli kurja. Mielessäni pyöri tuhansia kysymyksiä. Yritin vastailla niihin mielessäni, mutta pian väsymys yllätti ja vaivuin rauhattomaan uneen.
Havahduin kun huoneeni ovi aukesi naristen. Nostin hieman päätäni nähdäkseni kuka oli tulossa. Silmäni olivat uniset, joten jouduin siristelemään jonkin aikaa jotta ne tottuisivat valoon. Lopulta erotin Liamin suklaasilmät jotka porautuivat omiini. Se ei ollut mikään vihainen tai ylimielinen katse, pikemminkin lämmin ja rauhallinen.
''Anteeksi, herätinkö?'' poika naurahti ja istahti sängylleni.
''Joo mutta ei se mitään. Ei minun olisi edes pitänyt nukahtaa'' selitin ja nauroin hieman itsekin.
''Tuota... Kuulin aamuisen yhteenottonne Niallin kanssa. Onhan välillänne kaikki ihan varmasti hyvin? Muista että voit kertoa minulle aina jos jokin on vialla. Olen tukenasi'' Liam rohkaisi minua. Heitin hänelle kiitollisen katseen ja päätin kertoa koko jutun Harryn suudelmasta lähtien. Liam kuunteli tarkkaavaisesti eikä keskeyttänyt minua kertaakaan.
''...Ja niin siinä kävi. En enää tiedä mitä tekisin. Minulla on Niallia jo nyt ikävä, ja haluan hänet takaisin kotiin!'' melkein itkin. Liam siirtyi lähemmäs ja halasi minua. Vastasin halaukseen.
''Ymmärään täysin miltä sinusta tuntuu. Tiedän, että Niall on sinulle tärkeä ja haluaisit hänet takaisin. Anna pojalle kuitenkin aikaa miettiä. Kyllä hän vielä leppyy, olen varma siitä'' Liam hymyili. Minäkin aloin hymyillä.
Olin sanomassa jotain, mutta puhelimeni soi juuri pahalla hetkellä. Huokaisin, ja otin sen yöpöydältä. Tuttu numero vilkkui näytössä. Työnantajani yritti ottaa yhteyttä.
''Iris'' vastasin hieman kyllästyneesti. En olisi juuri nyt halunnut keskustella työasioista.
''Iltaa ja anteeksi että häiritsen näin viikonloppuna, mutta meillä olisi kriittinen tilanne. Raju syysflunssa on kaatanut yli puolet henkilökunnasta sairaspetiin, ja meillä ei ole paikalla kuin yksi siivooja. Kolme huonetta pitäisi saada varaukseen huomiseksi mutta ne kaipaisivat pientä kuurausta. Voisitko tulla hotellille niin nopeasti kuin suinkin mahdollista? Saat tästä hyvityksen'' pomoni kertoi.
''Tottakai. Ei kai minulla muutakaan vaihtoehtoa ole...'' huokaisin, ja lopetin puhelun. Repesin nauruun, kun muistin että nyt työmatka onkin kasvanut kymmenellä kilometrillä.
''Mitä nyt?'' Liam kysyi kummissaan.
''Työkeikka edessä. Viitsisitkö heittää minut hotellille? Ilman kyytiä en pääse koko iltana perille'' kerroin.
Liam otti autonsa avaimet taskustaan, ja hypisteli niitä käsissään.
''Liam, ole kiltti!'' anelin, ja tuijotin avaimia.
''No tottakai minä sinut voin viedä. Olin aikeissa käydä muutenkin kaupungilla'' Liam virnisti. Olin jo luullut etten saa kyytiä ollenkaan.

''Soita sitten kun tarvitset kyydin kotiin!'' Liam huikkasi vielä ennenkun kaasutti pois hotellin parkkipaikalta.
Juoksin kaatosateessa pääovelle, mistä vahtimestari päästi minut sisään. Kiitin miestä ja juoksin portaat yläkertaan, missä huoneet sijaitsivat. Hain siivouskomerosta tarvikkeita ja ryhdyin hommiin.

(Liamin näkökulma)
Pienen ajomatkan jälkeen saavuin tuttuun pihaan. Astuin ulos autosta ja suuntasin matkani talomme ovelle. Ovi oli lukossa. Ketään ei siis ollut kotona. Heitin läpimärän takkini naulakkoon, ja heittäydyin sohvalle. Olin juuri avaamassa telkkarin, ja siinä samassa kuulin rymäyksen takaani. Rymähdystä seurasi huuto, joka oli täynny tuskaa. Tiesin heti, kenelle se kuului. Ryntäsin kolmanteen kerrokseen, ja vedin kylpyhuoneen oven auki. Niall makasi selällään lattialla silmät kiinni.
''Niall! Oletko kunnossa? Mitä tapahtui?!'' huudahdin kauhuissani, ja ryntäsin Niallin luo. Poika avasi silmät, ja hypähti pystyyn kuin säikähtänyt eläin.
''Niall! Sinähän täriset! Onko kaikki hyvin?''
''Kaikki on kunnossa... Kerro äkkiä missä hammasharjani on ennenkuin Iris näkee minut!'' Niall huusi, ja alkoi penkoa laatikoita, joista yksi oli lattialla. Niall oli varmaan pudottanut sen, ja se aiheutti rymähdyksen.
''Ota rauhallisemmin. Iris ei edes ole täällä'' sanoin hiljaa, ja katselin Niallin riehumista.
''Eikö? Sepä mahtavaa. Taisiis, tarkoitan ikävää'' poika mutisi, ja pakkasi tavaroita suureen laukkuun.
''Mahtavaa? Niall, tämä ei ole ollenkaan tapaistasi. Mikä sinua vaivaa nykyään? Tule alakertaan niin keitän teetä'' sanoin, ja levittelin käsiäni. Niall kääntyi katsomaan minua. Ensin hän katsoi olen-pahoillani-mutta-nyt-on-kiire -ilmeellä, mutta pian hän huokaisi, ja sanoi:
''Hyvä on. Mutta en ehdi löpistä viittä minuuttiä kauempaa''
''Sekin riittää, veliseni. Haluan vain, että vastaat pariin kysymykseen ja selität tämän hammasharjan etsimisen syyn'' sanoin rauhallisesti, ja ohjasin pojan keittiöön. Laitoin teeveden kiehumaan, ja istuin pöydän ääreen.
''Noniin. Kerro kaikki. Olen pelkkänä korvana'' ehdotin. Niall veti syvään henkeä.
''No, kaikki alkoi siitä kun yhtenä iltana sain Iriksen ja Harryn kiinni itseteossa. Ja arvaa mitä he tekivät? Pelkkä ajatuskin saa minut raivon partaalle''
''Tiedän kyllä että he suutelivat. Iris kertoi siitä aiemmin päivällä'' sanoin hiljaa. Niallin kulmat kohosivat.
''..Sitten varmaan ymmärrät, että... Liam, minä en oikeasti jaksa tätä enää. Olen yrittänyt elää tämän asian kanssa, mutta en vain onnistu! Siitä ei ole vielä edes vuorokautta. Minun on pakko lähteä. En vain pysty tähän. En kestä nähdä Iristä surullisena. Varsinkaan silloin, kun hän on surullinen MINUN takiani'' Niall sai sanottua, ja sitten tämän ääni murtui. Siirsin käteni lohduttavasti pojan olkapäälle.
'' Voi sinua. Ymmärrän, että haluat lähteä, mutta se ei olisi oikein. Sinun ei pitäisi pakoilla tosiasioita. Sinun on yritettävä pysyä vahvana, tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, usko pois''
''Niin kai.. Mutta tarvitsen silti hieman omaa tilaa''
''Menet, jos siltä tuntuu. Palaat, kun sen ajan itse parhaaksi näet'' lausuin hymyillen pojalle. Joimme teemme loppuun, ja painuimme takaisin yläkertaan pakkaamaan Niallin tavaroita.

''Hei, minne muuten aiot mennä ja milloin palaat?'' kysyin ennenkuin Niall avasi ulko-oven lähteäkseen.
''En tiedä milloin tulen... Mutta menen varmaan hotelliin tai Joshille..'' Niall sanoi hajamielisenä.
''Mutta Joshan on matkoilla''
''No sitten menen kai hotelliin. Ainiin, unohdin vielä pyytää yhtä juttua'' Niall kääntyi vielä minuun päin, ja madalsiu ääntään.
''Älä kerro Irikselle, että lähden vähäksi aikaa pois. Äläkä sitä, että edes kävin täällä. Hän ei ansaitse tietää sitä. Nähdään sitten kun tilanne on rauhoittunut.. Minulla tulee teitä kaikkia ikävä'' Niall tunnusti, vaikka eihän se ollut mikään yllätys. Minäkin tulisin kaipaamaan häntä. Ja ihan varmasti muutkin, Iris myös.
''Meilläkin sinua. Muista, että olet aina tervetullut kotiin!'' hymyilin pojalle, ja annoin tälle pitkän ja lämpimän halauksen. Laskin pääni tämän olkapäälle. Olin kertakaikkiaan voimaton. Yksinäinen kyynel valui poskeani pitkin osuen Niallin paitaan.
''Sshh... Liam, minä palaan vielä. Älä sure turhaan puolestani'' Niall kuiskasi korvaani. Hän on aina ollut paras lohduttajani. Hän on aina istunut vieressäni jos minulla ei ole ollut kaikki hyvin. Hän on auttanut minua jaksamaan silloin kun on ollut vaikeaa. Hän on minulle kuin pikkuveli.
Käännyin vielä katsomaan Niallia, ja tämä pyyhki kyyneleet silmäkulmastani. Sanaa sanomattakaan hän lähti, ja jäin yksin sateeseen seisomaan.

(Iriksen näkökulma)
''Huhhuh! No johan oli urakka'' naurahdin, ja heitin siivoustarvikkeet komeroon. Lämäytin oven kiinni, ja päätin käydä alakerrassa vielä kahvilla ennenkuin soittaisin Liamille. Nappasin laukkuni ja viiletin portaat alas, sillä hissi ei ollut käytössä. Kävelin eteisaulan poikki, ja avasin kahvilan lasioven. Istuin pöytään, ja aloin tekstata Liamille.
''Voit tulla puolen tunnin päästä hakemaan, sain hommat tehtyä :) xIris'' näppäilin, ja jäin odottamaan vastausta. Kahvilassa oli hiljaista. Vain radio soitti jossain rauhallista musiikkia. Huokaisin rentoutuneesti. Silloin kahvilan ovi aukesi, ja käännyin katsomaan kuka kehtasi rikkoa rauhan. Pian tajusin tuijottavani jäänsinisiin, liiankin tuttuihin silmiin. Niall oli tullut kahvilaan raahaten laukkua perässään. Hänet minä viimeksi halusin tavata. Kun tämä huomasi minut, hän pysähtyi niille sijoilleen. Hän veti syvään henkeä, ja vei laukkunsa lähimpään pöytään. Se sattui olemaan kahvilan toisella puolella. Nousin, ja menin tilaamaan maitokahvin. Niall oli kuin ei olisi huomannutkaan minua, vaikka seisoikin viereisellä tiskillä, noin kolmenkymmenen senttimetrin päässä minusta. Maksoin ja menin takaisin pöytään. Liam oli vastannut viestiini:
''Odotan siellä minne sinut jätin, mikä kestää? xLiam''
Hörppäsin kahvini, ja jätin tyhjän kupin pöydälle. Otin laukkuni ja lähdin kohti lasiovia. Yritin olla kiinnittämättä mitään huomiota Nialliin, joka katseli minua ikkunapöydästä siemaillen kahviaan.
Sade oli lakannut. Kipitin Liamin autolle ja istuin pelkääjänpaikalle.
''Mites meni?'' Liam kysyi. Hän hymyili, mutta ei aidosti. Tunnistin tekohymyn jo kaukaa. Pojan silmät punersivat. Tämä oli selvästi itkenyt.
''Normaalisti. Siivosin yksin kolme isoa huonetta ja nyt väsyttää'' vastasin. Liam nyökkäsi vastaukseksi, ja keskittyi ajamiseen. Jonkin ajan kuluttua en malttanut olla kysymättä:
''Liam, onko kaikki hyvin? Näytät hieman surulliselta'' kysyin mahdollisimman normaalisti.
''On'' tämä vastasi lyhyesti, ja niiskaisi kuuluvasti. ''Taidan vain olla tulossa kipeäksi'' poika selitti.
''Näin muuten Niallin'' kerroin, ja Liam kääntyi salamana katsomaan minua.
''Niinkö? Mitä hän sanoi?'' poika muuttui yhtäkkiä kiinnostuneeksi.
''Ei mitään, emme puhuneet toisillemme sanaakaan''

Tulimme pihaan, ja päätin alkaa heti nukkumaan, sillä olin kuolemanväsynyt. Kävin piaisesti suihkussa, ja painuin sänkyyn. Louis, Harry ja Zaynkin olivat tulleet kotiin. He olivat pistäytyneet elokuvissa, jotta Harrykin piristyisi. Pojat istuivat iltaa alakerrassa kun minä yritin saada unta.

(Liamin näkökulma)
''Iris on todella stressaantunut Niallin suhteen, se paistaa hänestä selvästi'' aloitin, kun olimme kaikki sohvalla.
''Missä Niall muuten on?'' Louis kysäisi.
''Luulen että hän on hotellissa. Hän lähti päivällä'' minulta lipsahti. Mutta kyllähän poikien piti tietää, Irikselle ei vaan saanut kertoa, vaikka kyllä hän varmasti tajusikin sen nähtyään pojan hotellissa.
''Lähti? Miksi?''
''En minä vaan tiedä'' valehtelin. En halunnut satuttaa Harrya, joten esitin tietämätöntä.
''Tietääkö Iris että Niall on häipynyt?'' Zayn mietti ääneen.
''Ei. Eikä saakaan tietää. Niall itse määräsi, ettei kukaan saa kertoa sitä'' tolkutin pojille, jotta nämä varmasti ymmärtäisivät. Pojat nyökkäsivät, ja pian lähdimme kaikki omiin kerroksiimme nukkumaan.